Pohjanlahti näyttää taas voimiaan Euroopan havumetsävyöhykkeen suurimmalla dyynirannalla, Kokkolan Lohtajan Vattajan alueella.
Avovesi on yhdessä tuulen kanssa puskenut Ohtakarin kalastajakylän hiekkarantojen kylkeen jääharjanteita, joiden merelle päin olevat suorat seinämät kohoavat useiden metrien korkeuteen.
Avovesi näkyy pohjoisessa mustana viivana muutaman sadan metrin päässä rannasta. Vielä ennen joulua lähempänä rantaa ollut sula, leveä railo on nyt jäätynyt.
Janne Jukkola arvelee, että jäävuoret ovat syntyneet nopeasti tapaninpäivän vastaisena yönä. Paikalliset ovat tutkineet tuulimittauksia ja olosuhteet ovat olleet kohdallaan.
Kova, puuskainen tuuli on puhaltanut pohjoisesta ja avovettä on ollut riittävän lähellä rantaa.
– Jyrkät aallot ovat iskeneet rantaa vasten ja nostaneet sohjoa, joka on jäätynyt. Aalto aallolta vuoret ovat kohonneet yhä korkeammaksi.
Ylen toimittaja Raila Paavola kävi Janne Jukkolan kanssa katselemassa rannan jäämudostelmia:
Pääsiäisenä 2017 röykkiövuoret
Vuonna 2017 sosiaalisessa mediassa levisi kuvia valtavista jäälevyistä koostuneista röykkiöivuorista samoilla rannoilla. Silloin luonto muokkasi maisemaa pääsiäisen aikoihin.
Nyt erona on se, että vuoden 2021 jäämaisema on sileämpi ja ja suoraseinämäisempi.
Jukkola uskoo, että jäävuoret houkuttelevat ihmisiä taas Ohtakariin. Tieto hienosta luonnonilmiöstä leviää nopeasti valokuvina sosiaalisessa mediassa.
Vuonna 2017 Merivartiosto arveli, että pelkästään Ohtakarin jääröykkiövuoria kävi katsomassa tuhat ihmistä päivässä. Samanlaisia röykkiöitä kasaantui silloin myös Kokkolan Lohtajan Marinkaisissa sekä Kalajoella ja Kalajokeen kuuluvalla Himangalla.
Somessa jaetut kuvat ovat saaneet ihmiset liikkeelle myös nyt joulukuussa 2021. Sarianne Lokasaari tuli paikalle kahden lapsensa kanssa.
– Katsomaan luonnon ihmeitä, että minkälainen luonnonilmiö tällä kertaa.
Hän kertoo, että perhe käy kesällä lähes joka päivä rannalla ja talvisinkin muutaman kerran.
Vuonna 2018 valtavia jääpalloja
Jäiden kasaantuminen korkeiksi röykkiöiksi ei ole harvinaista, vaikka ilmiö ei joka talvi näkyisikään. Tarvitaan vain otolliset olosuhteet, että aallot kuljettavat sohjot jäätyviksi kasoiksi.
Korkeita röykkiöitä syntyy myös, kun viereisen selän jääpeite haurastuu niin paljon, että otollinen tuuli saa pehmentyneen jään työntymään liikkeelle ja murskautumaan rantaan.
Vuonna 2018 Ohtakarissa nähtiin jääpalloja, jotka olivat läpimitaltaan lähes metrin mittaisia.
Lue lisää: Erikoiset jääilmiöt jatkuvat Perämerellä: jääpallomeri syntyi jälleen
Janne Jukkola sanoo, että Ohtakarin lumen ja jään maisemassa on paljon muutakin katsotavaa joulukuun lopussa 2021.
– Ohtakariin [kalastajakylään] vievän sillan kupeessa näkyivät saukon jäljet. Nyt voi olla mahdollista bongata myös hylkeitä, kun meri on lähes jäässä. Se on harvinaista, sillä yleensä se jäätyy vasta tammi-helmikuun puolella.
Ohtakari ja Vattajanniemen hiekkarannat sijaitsevat oin 40 kilometrin päässä Kokkolan keskustasta Keski-Pohjanmaalla. Niemellä on myös Puolustuvoimien valtakunnallinen ampuma- ja harjoitusalue, jonka pääkäyttäjä on ilmatorjunta-aselaji.
Tämän kertaista luonnonilmiötä katselemaan lähteviä Jukkola varoittaa liukkaudesta. Jalkaan mieluiten nastakengät ja hitaasti eteenpäin.
– Kasojen päälle ei ole mitään asiaa, koska sieltä on suora, korkea pudotus!
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun torstaihin 30.1. kello 23:een saakka.