Hyppää sisältöön

Koronapassin äkillinen jäädyttäminen hämmentää alueilla, joissa yleisötilaisuudet ovat olleet vielä mahdollisia – päätös yllätti myös ministerin ja avin

Puoliltaöin voimaan tuleva asetus kieltää koronapassin käytön alueellisten rajoitusten kiertämiseen. Oikeuskanslerilta tullut linjaus yllätti maan hallituksen. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan STM on epäonnistunut viestinnässään.

Koronapassin äkillinen määräaikainen jäädyttäminen hämmentää eri alojen toimijoita. Kuvassa koronapasseja tarkastetaan Helsingin areenalla ennen KHL-ottelua 28. marraskuuta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Koronapassin äkillinen jäädyttäminen kaikilla koronan leviämisalueilla (siirryt toiseen palveluun)hämmentää nyt suuresti eri toimijoita.

Valtioneuvoston eilen hyväksymä asetus koronapassin määräaikaisesta rajoituksesta tyhjentää muun muassa Vaasan Sportin lehterit katsojista.

Asetuksella rajoitetaan koronapassin vaikutuksia niin, ettei koronapassia voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.

Sosiaali- ja terveysministeriö kuitenkin samalla ohjeistaa aluehallintovirastoja tarkastelemaan omien toimialueidensa yleisötilaisuuksiin ja asiakastiloihin kohdistuvia rajoituksia erityisesti matalan riskin tilaisuuksien kohdalla.

STM:n ohjeistus on saanut aluehallintovirastoissa hämmentyneen vastaanoton. Esimerkiksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta kokoustetaan tänään pitkin päivää.

Käytännössä virastossa pyritään pääsemään kärryille, mitä aveilta nyt odotetaan.

– Alueilla tämä aiheuttaa tietysti nyt kysymyksiä, kun koronapassin käytön rajoittamisesta annettu asetus tuleekin ennakkotietoa tiukempana, johtaja Leena Laajala Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta viestii.

Laajala korostaa, ettei koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.

– Tätä sovelletaan leviämisvaiheen tunnusmerkit täyttävien sairaanhoitopiirien alueilla, eli meillä kaikissa sairaanhoitopiireissä: Pirkanmaa, Keski-Suomi, Vaasa, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Lue lisäksi: Pääsenkö konserttiin, kirjastoon tai uimaan? Katso tästä alueesi tuoreimmat koronarajoitukset – tiukennuksia luvassa monin paikoin

Mika Lintilä: Viestintä ei ole toiminut

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo saaneensa paljon palautetta tuoreeltaan eri toimijoilta kuten jääkiekon SM-liigan seuroilta ja kulttuurilaitoksilta. Hän ymmärtää tapahtumajärjestäjien hämmennyksen.

– Tällaiset nopeat muutokset, jotka tapahtuvat viikon sisällä hämmentävät entistä enemmän. Se hämmentää niin toimijoita kuin meitä päätöksentekijöitä. Kyllä nämä ovat erittäin valitettavia. Kentältä tuleva palaute kertoo isosta hämmennyksen tilasta, sanoo Lintilä Ylelle.

Lintilä toivoo, että sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaisi vielä tämän päivän aikana asiasta tarkemmin, mitä tehdyt ratkaisut konkreettisesti tarkoittavat.

– Viestintä ei ole toiminut.

Eiliseen iltapäivään asti niin päättäjillä kuin eri toimijoilla oli käsitys, että matalan riskin tapahtumissa koronapassilla voitaisiin kiertää kokoontumisrajoitukset.

– Vielä viime viikon tiistaina hallituksen selkeä yhteinen tahtotila oli, että niissä matalan riskin tapahtumissa, joissa on numeroidut istumapaikat, olisi voitu käyttää koronapassia. Eilisessä valtioneuvoston istunnossa oikeuskansleri Tuomas Pöysti ilmoitti, että hän ei tule hyväksymään esitystä juridisista syistä, jotka lähtevät ihan perustuslaista, kertoo Lintilä.

Esitys vedettiinkin pois tiistaina iltapäivällä valtioneuvoston istunnosta ja myöhäisemmässä kokouksessa hyväksyttiin esitys koronapassin jäädyttämisestä kaikissa tapahtumissa. Ravintoloiden käytännöt ovat asia erikseen.

Asetus voimaan puoliltaöin

Urheilutapahtumien lisäksi myös teatterit, elokuvateatterit ja monet muut toimijat joutuvat tulemaan toimeen aluehallintovirastojen asettamien kokoontumisrajojen kanssa heti torstaista alkaen. Asetus on voimassa tammikuun 20. päivään saakka.

Korisliiga-seura Kauhajoen Karhu Basket ennakoi tulevien otteluidensa (siirryt toiseen palveluun) olevan yleisöttömiä. Etelä-Pohjanmaalla kokoontumisrajoitukset ovat tällä hetkellä 20 ihmisessä.

– Eihän tuota linjausta voi oikein toisinkaan tulkita. Seuraavat viikot mennään ilman yleisöä, kun koronapassi on jäissä, Karhu Basketin puheenjohtaja Vesa Ojala summaa.

Ojala ymmärtää, miksi ratkaisuun on päädytty, mutta hän toivoisi selkeyttä ohjeistuksiin.

– Sehän tässä on ikävintä, että asiat muuttuu niin valtavalla nopeudella. Vaikea on pysyä perillä, miten pitäisi toimia. Myös yleisö on hyvin ymmällään näistä käänteistä.

BioRex vaatii nopeita korjaustoimia

Elokuvateatteriyhtiön BioRexin toimitusjohtaja Aku Jaakkola on tyrmistynyt tuoreista tiedoista.

Jaakkolan mukaan virhe on tapahtunut koronapassin hyllyttämisen valmisteluissa. Koronapassin osittainen hyllyttäminen hallituksen tahtomalla tavalla ei näytäkään onnistuvan lain puitteissa.

– Tilannehan on vielä auki. Meidän täytyy vielä odotella, miten asiat sutviutuu tämän päivän aikana. Vaikuttaa siltä, että hallituksella on käynyt aika iso moka, jota nyt sitten pyritään paikkaamaan aveja ohjeistamalla, Jaakkola toteaa.

Toimitusjohtaja Jaakkola on toiveikas, että aveissa onnistustaan keksimään ratkaisu nopeasti.

– Luotan, että avit laittavat asiat vielä kuntoon, kun hallitus on näin pyytänyt. Joka tapauksessa oli aikamoinen järkytys, ettei taaskaan voitu luottaa siihen, mitä on luvattu.

Ympäri Suomea toimiva BioRex on jo sulkenut elokuvateattereistaan alueilla, joissa yleisötilaisuudet on kielletty.

Tämänhetkisen ohjeistuksen mukaan Seinäjoella upouudessa teatterissa saa huomisesta lähtien olla 20 henkilöä per näytös, Vaasassa 50 ja esimerkiksi Hämeenlinnassa 10.

– Aika hiljaiseksi tämä vetää. Viisi miljoonaa katsojaa Suomessa, nolla tartuntaketjua – ja taas ensimmäisenä kiinni. Ei pandemian hoidolla ole enää faktojen ja terveysturvallisuuden kanssa mitään tekemistä. Tämä on surkeaa, Jaakkola lataa.

Jaakkola vaatii pikaisia toimia myös hallitukselta.

– Olen itse tottunut siihen, että jos teen virheitä, niin siinä ei lomailla, vaan laitetaan asiat kuntoon. Se on normaali moraali. Väitän, että jo tänään pitää tulla korjaavia liikkeitä, kaikki muu olisi järkyttävää.

Pikaista muutosta passien käyttöön ei ole luvassa. Lintilän mukaan asia vaatisi lakimuutoksen eli missään nimessä se ei ennätäisi 20.1. mennessä, mihin asti koronapassin jäädytys on voimassa.

Voit keskustella aiheesta 30.12. kello 23:een saakka.

Korjattu artikkelia klo 14.02. Asia vaatii lakimuutoksen, ei perustuslakimuutosta.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Suosittelemme sinulle