Vuodenvaihde tietää elämiskustannusten nousua.
Sähkön markkinahinta on ollut syksystä lähtien poikkeuksellisen korkealla. Esimerkiksi Kokkolan ja Seinäjoen kaupunkien pääosin omistamat energiayhtiöt ovat jo nostaneet hintoja joulukuun alussa. Vaasan Sähkö puolestan nostaa sähkön hintaa tammikuussa.
Kokkolan Energian toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hinnat nousivat keskimäärin noin 6,5 prosenttia. Yhtiöillä on kova paine nostaa hintoja vielä lisää keväällä.
– Sähkön tukkuhinta on noussut niin paljon, että se on nyt moninkertainen perinteiseen myyntihintaan verrattuna. Me vähennämme tuotteita ja tulossa on lisää ihan merkittäviä hinnankorotuksia, Kokkolan Energian toimitusjohtaja Mikko Rintamäki ennakoi.
Hänen mukaansa yhtiö haluaa toimia asiakasystävällisesti, mutta toisaalta sähköä ei haluta myydä tappiolla.
Sähköyhtiöt haluavat jatkossa tehdä sopimuksia, jotka joustavat paremmin sähkön markkinahinnan mukaan.
– Tarvitaan hiukan nopeampi tuote. Uskoisin niin, että kun asiakkaat ovat yhä enemmän sähköisesti tavoitettavissa, sähkösopimukset korvautuvat mahdollisesti tuotteella, jonka hinnanmuutos voidaan ilmoittaa liukkaammin, Rintamäki sanoo.
Vaasan Sähkön sähkökauppayksikön johtaja Olli Arola arvioi, että sähkömarkkinoiden hintakehitykseen liityy alkuvuodesta epävarmuutta.
– Painetta on korottaa sähkön hintaa lisää ja ehkä maaliskuussa on jälleen hinnankorotuksen paikka.
Sähkön siirtohinnan nousua pyritään hillitsemään
Sähkön siirtoyhtiöt velvoitettiin rakentamaan entistä paremmin myrskyn kestäviä verkkoja vuonna 2013 voimaan astuneen sähkömarkkinalain muutoksen jälkeen. Se on osaltaan nostanut sähkön siirtohintoja.
Viime elokuussa voimaan astunut laki puolestaan pyrkii leikkaamaan jakeluverkkoyhtiöiden suurinta sallittua tuottoa ja pienentämään kertakorotusten suuruutta.
Siirtohintoja hillitsevän lain vaikutuksen pitäisi näkyä ensi vuonna. Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa, että jakeluverkkoyhtiöiden sallittu tuotto laskee ministeriön arvion mukaan vuoden 2020 tasosta noin 40 prosenttia vuonna 2022, eli kaikkien aikojen alimmalle tasolle.
– Vaasan sähköverkon asiakkailla sähkön siirtohinta pysyy ennallaan. Ensi vuonna kaikilla meidän asiakkaillamme siirtohinnoittelu pysyy samalla tasolla kuin se on tällä hetkellä, lupaa Vaasan Sähköverkon toimitusjohtja Juha Rintamäki.
Kokkolan Energia puolestaan joutuu nostamaan siirtohintaa ensi vuonna.
– Tiedämme, että emme saa nostaa hintaa kuin korotuskattolain verran. Lisäksi meidän tuottojamme rajataan, joten meidän pitää varmistaa tulotaso ja siksi hintoja nostetaan jonkin verran. Itse asiassa jopa aika lähelle sitä korotuskattoa, jotta me saamme maksettua aika äkkiä nämä investoinnit, Mikko Rintamäki perustelee.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun torstaihin 30.12. kello 23:een saakka.