Hyppää sisältöön

Kilpailu vuokralaisista kiihtyy, ja uusissa sopimuksissa näkyy jo vuokrien laskua – Suomen Vuokralaisten yhdistys: "On oikein, että markkina toimii myös tähän suuntaan"

Pääkaupunkiseudulla ollaan uuden edessä: vuokralaisten jonot ovat kadonneet. Vuokra-asuntojen sijaan nyt kilpaillaan vuokralaisista.

Kaupunkinäkymä Jätkäsaaresta, Helsingissä.
Vuokra-asunnoista on ajoittain ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Taustalla vaikuttaa muun muassa koronan tuoma ajattelutavan muutos, kun töitä tehdään nyt myös kotoa. Kuva: Carolina Husu / Yle
Jussi Hanhivaara
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronapandemia on vahvistanut vuokralaisten neuvotteluasemaa etenkin pääkaupunkiseudulla, kertoo Suomen Vuokralaisten yhdistys.

Vuokrapyynnöissä on laskupaineita, ja jotkut puhuvat jo vuokralaisten markkinoista. Oikotie-palvelun mukaan pääkaupunkiseudulla on vapaana runsaat 10 000 vuokra-asuntoa.

Tilastokeskuksen asiantuntijoiden mukaan vuokra-asuntojen ylitarjontaan on johtanut muun muassa etäopiskelu, ulkomaisten opiskelijoiden kato ja Airbnb-asuntojen siirtyminen pitkäaikaiseen vuokraukseen matkailun pysähtymisen vuoksi.

Vuokralaisten yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Viita katsoo, että ihmiset ovat ottaneet kiinni siitä, mitä he juuri nyt tarvitsevat.

– Niin työnantajat kuin työntekijät tekevät töitä kotona, ja se vaatii tilaa, Viita sanoo.

Viidan mukaan etenkin heikoimmin varustelluissa pääkaupunkiseudun asunnoissa on jouduttu laskemaan vuokrapyyntöjä. Se on hänen mukaansa vain tervettä kehitystä.

– Mielestämme on oikein, että markkina toimii myös tähän suuntaan silloin, kun siihen on edellytykset, hän sanoo.

Vuokralaisten markkinat vai ei?

Vuokralaisia edustava yhdistys on ainakin toistaiseksi eri mieltä siitä, että meneillään olisivat vuokralaisten markkinat. Viidan mukaan vasta aika näyttää, mille tasolle vuokrat kehittyvät.

– Moni vuokranantaja kertoo, että emme ole korottaneet vuokraa, mutta korviimme ei ole tullut vielä yhtään olemassa olevan vuokrasuhteen vuokran alentajaa, Viita kertoo.

Korviimme ei ole tullut vielä yhtään olemassa olevan vuokrasuhteen vuokran alentajaa.

Anne Viita

Viidan mukaan vuokralaisten markkinat syntyvät, kun viisi prosenttia vuokra-asuntokannasta on tyhjillään. Arvion tekeminen siitä on kuitenkin vaikeaa, jos ei jopa mahdototanta.

Koko maassa on Vuokraovi.com-palvelun mukaan tällä hetkellä tarjolla noin 21 000 vuokra-asuntoa. Tilanne kuitenkin elää koko ajan, ja esimerkiksi uudisrakennuskohteiden osalta asunnon omistus- tai vuokrauskäyttöä ei rakennusvaiheessa erotella.

Yksi keino on vertailla vanhojen vuokra-asuntojen tarjonnassa tapahtuvaa muutosta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla noin kuusi prosenttia niistä asunnoista, joissa oli vuokralainen toissa vuoden lopulla, oli Tilastokeskuksen mukaan viime syyskuussa tyhjillään. Jyväskylässä ja Porissa vastaava luku oli pari prosenttiyksikköä suurempi, ja Tampereella, Turussa ja Oulussa viiden prosentin tienoilla.

Tämäkään luku ei kuitenkaan anna todellista käsitystä kaikkien tyhjinä seisovien asuntojen suhteellisesta määrästä.

Vuokranantajat: tilanne on poikkeuksellinen

Myöskään vuokranantajat eivät halua puhua vuokralaisten markkinoista. Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtajan Sanna Hughesin mukaan absoluuttista lukua niiden määrittämiseksi on vaikea antaa, koska tyhjien asuntojen määrä vaihtelee huomattavasti.

Sen Hughes kuitenkin myöntää, että tilanne on poikkeuksellinen.

– Vuokralaisia on perinteisesti riittänyt pääkaupunkiseudulla paljon, ja vuokrat ovat nousseet joka vuosi muuta maata enemmän. Viime vuonna vuokrat nousivat muualla maassa enemmän ja markkinointiajat ovat pääkaupunkiseudulla lähes pisimmät, Hughes sanoo.

Pääkaupunkiseudulla ei ole totuttu siihen, että vuokralaisia ei löydy jonoksi asti.

Sanna Hughes

Kehitys näkyy myös sijoitushalukkuudessa. Viime syksyn jäsenkyselyssä vuokranantajien näkymät edellisvuoteen verrattuna ovat heikentyneet yksinomaan pääakaupunkiseudulla.

Myös Hughes näkee vaikutukset vuokrapyynnöissä.

– Uusissa vuokrasuhteissa on jouduttu tekemään muutamien kymmenien eurojen alennuksia, hän sanoo.

Hughes ei pidä pudotuksia dramaattisina, mutta kylläkin harvinaisina.

– Pääkaupunkiseudulla ei ole totuttu siihen, että vuokralaisia ei löydy jonoksi asti, Hughes sanoo.

Yksityisten vuokranantajien näkökulmasta positiivisimmat tulevaisuuden kehitysnäkymät ovat tällä hetkellä Tampereella, Turussa ja Vaasassa.

Lue myös:

Vuokralaisten piti palata markkinoille, mutta pääkaupunkiseudulla asuntoja odottelee tyhjänä ennätysmäärin – vuokrat eivät silti näytä laskevan

Vuokrien nousu pysähtynyt miltei kaikissa kaupungeissa – kaksioita vuokrataan vähemmän, kun etätyöahtaudesta halutaan isompiin asuntoihin

Vuokramarkkinoiden odotetaan vilkastuvan loppukesästä – uusille opiskelijoille Jyväskylän vuokra-asuntojen ylitarjonta on hyvä uutinen

Suosittelemme