Raahen kultakaivosta käynnistetään uudelleen joulutauon jälkeen. Toiminta keskeytettiin ennen joulua, ja väliaikaisen toimitusjohtaja Dan Anderssonin mukaan töihin palataan suunnitellusti maanantaina 3. tammikuuta.
Kaivosyhtiö kamppailee isojen velkojen ja talousvaikeuksien kanssa. Raahen kultakaivos avattiin syksyllä kolmannen kerran. Virallisia avajaisia vietettiin marraskuun alussa, ja jo kuukautta myöhemmin yhtiö jätti yrityssaneeraushakemuksen Oulun käräjäoikeuteen.
Velkojalistan mukaan pelkästään kaivoksen kahdella pääurakoitsijalla, eli edellisellä ja nykyisellä, on yhteensä yli seitsemän miljoonan euron saatavat Otso Goldilta.
Lisää aiheesta:
Isot velkojat hakevat teknologiayhtiö Urosta konkurssiin
Raahen kultakaivoksella on ollut vaikeuksia maksaa pieniäkin laskuja miljoonavelkojen lisäksi
Pahasti velkaantunut Raahen kultakaivos jatkaa toimintaansa, mutta kukaan ei tiedä kuinka pitkään
Lisää Pohjois-Pohjanmaanuutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.