Hyppää sisältöön

Ylen virtuaaliset vaaliteltat on nyt avattu! Seuraa täältä aluevaaliuutisia Pohjanmaan alueelta ja osallistu keskusteluun chatissa

Yle kertoo Pohjanmaan virtuaalisessa vaaliteltassa, mistä tulevat aluevaltuustojen edustajat päättävät juuri sinun kotiseudullasi. Vaalitelttojen chat on auki: kysy meiltä vaaleista ja keskustele ehdokkaiden kanssa.

Aluevaalit näkyvät ja kuuluvat kaikissa Ylen välineissä tiistaina 4. tammikuuta. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Pohjanmaan hyvinvointialueen virtuaalinen vaaliteltta on avattu tänään tiistaina 4. tammikuuta. Vaaliteltta on portaali, jossa pääset lukemaan, katsomaan ja kuulemaan, mistä tulevat aluevaltuustojen jäsenet päättävät juuri sinun kotiseudullasi.

Pohjanmaan vaalitelttaan pääset tästä linkistä.

Vaalitelttamme päivittyy jatkuvasti tuoreimmilla uutisilla aina vaalipäivään 23.1. saakka ja myös sen jälkeen, jolloin alueen toimittajat käyvät läpi historiallisten vaalien tuloksia.

Vaaliteltta ei ole vain uutispalvelu, vaan myös keskustelualusta, jossa kohtaavat kansalaiset, ehdokkaat sekä sote-alan asiantuntijat. Vaalichat aukeaa tiistaina aamulla kello 6, jolloin keskustelua voi käydä vapaasti.

Alustalla järjestetään heti tiistai-iltapäivästä alkaen kaikkiaan viisi juonnettua keskustelua ajankohtaisista aiheista.

  • Tiistai 4.1. kello 17.00: Säilyvätkö lähipalvelut?
  • Tiistai 11.1. kello 21.00: Suomessa on pulaa hoitajista, miten ongelma ratkaistaan?
  • Torstai 13.1. kello 12.00: Moni nuori voi huonosti, mitä tälle voidaan tehdä?
  • Tiistai 18.1. kello 11.00: Miten pidetään huolta kaikkein heikoimmista?
  • Lauantai 22.1. Kellonaika ja teema täsmentyvät myöhemmin.

Ensimmäiseen lähipalveluista käytävään keskusteluun tänään tiistaina osallistuu ehdokkaiden ja kansalaisten lisäksi pelastusjohtaja Tero Mäki, Laihian kunnanjohtaja Juha Rikala, Pohjanmaan sote-keskuksen toimialajohtaja Sofia Svartsjö sekä hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen. Kansanedustajista mukaan on lupautunut Mikko Ollikainen.

Keskusteluihin voi osallistua kuka tahansa luomalla ensin Yle Tunnuksen. Ohjeet tunnuksen luomiseksi löydät täältä.

Ylen Pohjanmaan chat-keskustelut juontaa toimittaja Terhi Varjonen.

Myös Ylen vaalikone on tänään avattu. Pääset tutustumaan ehdokkaisiin tästä linkistä.

Tiistaina vaalit näkyvät myös Yle Areenassa. Voit seurata suoraa lähetystä kello 17.10 alkaen tästä linkistä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun keskiviikkoon 5.1. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle