Kun 35-vuotias Aapo Oranen sai kuulla kesällä pääsevänsä Putouksen uuden tuotantokauden näyttelijätiimiin, eivät mannerlaatat varsinaisesti liikahdelleet.
– Kylvetin vaimoni kanssa muutaman viikon vanhaa poikaani. Vastaava tuottaja soitti vähän huonoon hetkeen ja halusi minut mukaan. Reaktioni oli: "Okei, sehän on hienoa". Odotin, että onko muuta asiaa, koska oli tärkeämpää meneillään, Oranen muistelee.
Meni kuukausi ja toinen, eikä Putous-kutsu vielä hetkauttanut.
Asian merkitys on alkanut konkretisoitua hänelle vasta syksyn mittaan.
– Eihän sitä olisi osannut edes kuvitellakaan, että pääsee tekemään näin isoa ohjelmaa, Oranen myöntää nyt.
Ensimmäinen iso rooli televisiossa
Putous on yksi Suomen suosituimmista viihdeohjelmista. Ohjelmaa on tehty 13 kautta, ja uusi kausi käynnistyy televisiossa helmikuun alussa.
Kuvauksia on tehty syksystä saakka. Sarjaa varten on kuvattu inserttejä, kuten sketsejä ja viikkokatsausosioita.
– Niiden tekeminen oli kivaa, muttei mitenkään erikoista. Olenhan minä tehnyt kameran edessä töitä aikaisemmin esimerkiksi mainosten parissa.
Oranen on osalle tuttu teatterituotannoista. Jyväskyläläistaustainen näyttelijä-muusikko on työskennellyt Mikkelin teatterissa viimeiset vuodet. Taustaa hänellä on myös jyväskyläläisestä ammattiteatteriryhmä Teatterikoneesta.
Putouksen myötä Oranen esiintyy isommalle yleisölle kuin koskaan aiemmin uransa aikana.
– En pysty kuvailemaan ammatillisesti mitään niin jännittävää ja samalla kauhistuttavaa kuin mitä nyt on tulossa.
"En ole perinteisellä tavalla hauska"
Oranen vertaa suorien lähetysten tekemistä työmuotona teatteriin. Tosin sillä erotuksella, että Putousta tehdessä joka viikonloppu edessä on uusi ensi-ilta.
Lisäksi ohjelma tunnetaan kilpailuasetelmastaan. Joka lähetyksessä katsojat äänestävät yhden hahmon ulos sarjasta. Viimeiseksi selviytynyt voittaa.
Oranen ei pidä itseään hauskana, mutta hyväksyy, että joku voi ajatella hänestä niin.
– En ole perinteisellä tavalla hauska mies. En koskaan kerro vitsejä. Huumorini on omanlaista tilannekomiikkaa. En ole mikään sutkauttelija tai vitsinvääntäjä.
– En ole muutenkaan ekstrovertti. Työni ulkopuolella tyydyn vähän näkymättömämpään rooliin.
Yleisön suosikkeja hankala ennakoida
Oranen kertoo hänestä löytyvän kilpahenkeä. Samalla hän hyväksyy, että hahmojen menestyminen Putouksessa tulee olemaan tuuripeliä.
– Yksi teatterituottaja sanoi kerran, että on täysi mysteeri, mille jutuille ihmiset lämpeää tai mistä ne tykkää.
Sama koskee sketsejä. Tärkeintä Orasesta on luoda hahmo, johon hän itse uskoo ja jonka esittämisestä pitää.
Mahdollista on, että Orasenkin hahmot putoaa. Silloin olisi hänestä parempi, että se tapahtuisi mahdollisimman varhain.
– Molemmissa on puolensa. Siinä, että putoaa hyvissä ajoin tai mahdollisesti voittaa koko kisan.
Outoja yhteydenottoja
Oranen ei ole suurelle yleisölle tuttu kasvo, mutta tuotantokauden julkistamisen jälkeen puhelin on soinut.
– Julkistuksen jälkeen tuli annettua yhden päivän aikana enemmän haastatteluja kuin aiemmin yhteensä.
– Yllättävän nopeasti alkoi tulla omituisia yhteydenottoja. Sketsihahmoja, ideoita ja ehdotuksia. Opin melko nopeasti suhtautumaan asiaan siten, ettei kaikkeen kannata tai tarvitse vastata.
Hän kertoo saaneensa kollegoiltaan vinkkejä, kuinka somessa kannattaa jatkossa toimia. Orasta on neuvottu puntaroimaan esimerkiksi, kannattaisiko kasvavan mediamylläkän ympärillä sulkea kaikki somet. Myös yhteystiedot ja puhelinnumerot on neuvottu salaamaan.
– Työhöni kuuluu antaa medialle haastatteluja ja mainostaa ohjelmaa, muttei vastailla ihan vieraiden ihmisten yksityisviesteihin, Oranen linjaa.
Väitetty viihdeohjelmien leima ei huoleta
Vaikka Orasen hahmo putoaisi ohjelmassa ensikättelyssä, näkyvyyttä on silti luvassa.
Oranen havainnollistaa asiaa keksimällään esimerkillä. Kuvitellaanpa, että hänen sketsihahmonsa olisi julkilausutusti kotoisin Mikkelin Haukivuorelta.
– Ensimmäisestä jaksosta lähtien alkaisi tulla paikallisilta marketeilta tarjouksia, jossa pyydetään avajaisiin esiintymään tuulikaappiin.
Orasen mukaan hiukan vastaavaa on tapahtunut oikeasti hänen kollegoilleen.
Julkisuudella voi Orasen mukaan olla hänen uransa kannalta myös negatiivisia vaikutuksia. Asia ei kuitenkaan vaivaa häntä. Oranen muistuttaa, että Vesa-Matti Loiriakin varoitettiin aikanaan viihdeohjelmien vaaroista, ja hän on kuitenkin tehnyt monipuolisen uran.
– Ehkä moni ajattelee, että olen tehnyt vain yhden tai kaksi kautta Putousta. Toisaalta minä ja varmasti moni mikkeliläinen teatterikävijä kuitenkin tietää, että olen tehnyt vähän muutakin suurimman osan urastani.
– Tämä (Putous) on vain yksi työ.
- Aapo Oranen (s. 1986 Jyväskylä)
- Asuu perheineen Mikkelissä
- Kiinnitettynä Mikkelin teatterissa vuosina 2018–2020 ja 2020–2021
- Koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja ja muusikko
Voit keskustella aiheesta 9.1. klo 23.00 saakka.