Porin perusturvan tartunnanjäljitys on ruuhkautunut pahoin. Koronatartuntoja on todettu viime aikoina niin runsaasti, että perusturva ehtii soittaa positiivisen testituloksen saaneille vasta noin 7-9 päivää tekstiviestin saapumisen jälkeen.
Perusturva muistuttaa tiedotteessaan, että näytteenotossa annettuja ohjeita on syytä noudattaa ja pysyä omaehtoisessa karanteenissa, kunnes virallinen testitulos saapuu. Positiivisesta tuloksesta tulee tekstiviesti, jossa annetaan ohjeet ja neuvotaan, mistä lisätietoja karanteenista ja eristyksestä voi lukea.
Ylimääräisiä puheluita perusturvan numeroihin kannattaa välttää, sillä ne lisäävät ruuhkaa. Tällaisia yhteydenottoja ovat esimerkiksi pyynnöt työpaikalle toimitettavista todistuksista.
Perusturva ohjeistaa positiivisen testituloksen saaneita ottamaan itse yhteyttä henkilöihin, joita he ovat tavanneet mahdollisena tartuttavuusaikana. Heitä voi ohjeistaa tarkkailemaan omaa olotilaansa tartuntojen leviämisen estämiseksi.
Porin perusturva aikoo ottaa lähiaikoina käyttöön sähköisen järjestelmän, jonka kautta tartunnanjäljitykseen liittyvä selvitys helpottuu.
Lisäkäsille tarvetta
Porin perusturva on kutsunut terveysalan ammattilaisia lisätöihin koronaan liittyviin tehtäviin. Se ei ole vielä ehtinyt ottaa yhteyttä kaikkiin apuaan tarjonneisiin.
Lisäkäsiä kaivataan edelleen.
–Perusturva kiittää kaikkia jo ilmoittautuneita ja kehottaa odottamaan yhteydenottoa. Koska osaajia tarvitaan monenlaisiin työtehtäviin, voivat uudet ammattilaiset yhä ilmoittautua, tiedotteessa todetaan.
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.