Hyppää sisältöön

Neljässä päivässä noin 900 koronatartuntaa Lapin sairaanhoitopiirissä – alueen sairaaloissa vierailurajoitukset

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu 190 koronatartuntaa tällä viikolla tähän mennessä. Alueen sairaalahoidon kuormituksessa ei ole tapahtunut muutosta.

Lapinkeskussairaalan etusivua
Lapin keskussairaalassa hoidetaan tällä hetkellä kahdeksaa koronapotilasta. Kuva: Mia Sivula / Yle
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lapin sairaanhoitopiirin alueella koronatartuntojen määrä on edelleen kasvussa. Neljän viime päivän aikana on todettu 904 uutta tartuntaa. Jos sama tahti jatkuu, nousee viikon kokonaismäärä jo noin 1 600 tapaukseen.

Tartunnoista noin puolet on todettu sairaanhoitopiirin alueen asukkailla, kymmenesosa ulkomaisilla matkailijoilla ja loput kotimaisilla matkailijoilla.

Tilanne heijastuu myös Lapin keskussairaalaan, jossa on tällä hetkellä hoidettavana kahdeksan koronapotilasta. Sairaalakuormituksen arvellaan edelleen kasvavan.

Sairaanhoitopiirin sairaaloissa on otettu käyttöön vierailurajoitukset.

Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että kunnissa harkitaan kuntakohtaisen koronatilanteen mukaan vastaavaa ratkaisua terveyskeskuksissa.

Lue myös: Vierailukielto Lapin sairaanhoitopiirin sairaaloihin ja yksiköihin – muutamissa poikkeustapauksissa vierailut sallitaan

Meri-Lapissa tartuntamäärä on pysynyt korkeana

Meri-Lapissa on kuluvalla viikolla todettu yhteensä 190 koronavirustartuntaa perjantaiaamuun mennessä. Viime viikolla alueella todettiin 221 tartuntaa.

Sairaalahoidon tarve on säilynyt ennallaan. Länsi-Pohjan keskussairaalassa on hoidossa alle viisi koronapotilasta.

Tehohoitoa tarvitaan edelleen.

Lue myös: Koronatahti kiihtyy Meri-Lapissa – kahdessa päivässä sata tartuntaa

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme