Hyppää sisältöön

Novak Djokovicin viisumikohussa uusi käänne – asianajajan mukaan ennätystä hamuavalla tennistähdellä oli koronatartunta joulukuussa

Novak Djokovic odottaa tällä hetkellä Australiassa hänen viisumivalituksensa käsittelyä.

Novak Djokovic voitti viime kaudella kolme neljästä tenniksen grand slam -turnauksesta. Kuva: EPA-EFE/RUNGROJ YONGRIT

Tenniksen Australian avoimeen mestaruusturnaukseen pyrkivällä Novak Djokovicilla oli koronavirustartunta joulukuussa, hänen asianajajansa ilmoitti australialaiseen oikeusistuimeen jättämässään valituksessa serbipelaajan viisumin perumisesta. Valitus on määrä käsitellä oikeudessa maanantaina.

Djokovicin valituksen mukaan hän oli saanut positiivisen koronatestituloksen 16. joulukuuta 2021. Samana päivänä Djokovic esiintyi Serbian postin tilaisuudessa, jossa julkistettiin useita Djokovicin kuvilla varustettuja postimerkkejä.

Seuraavana päivänä hän osallistui Belgradissa paikallisten nuorten tennispelaajien palkitsemistilaisuuteen ja jakoi palkintoja ilman kasvomaskia. Paikallinen tennisliitto julkaisi tilaisuudesta Facebookissa useita valokuvia, joissa Djokovic poseerasi parinkymmenen nuoren pelaajan kanssa.

Djokovic ja turnausjärjestäjät ilmoittivat alkuviikosta, että Djokovic olisi saanut erivapauden osallistua Australian avoimeen mestaruusturnaukseen, mutta Melbournen lentoasemalla hänen viisuminsa peruttiin.

Lue lisää: Novak Djokovicin viisumi peruttiin, odottaa nyt ratkaisua säilöönottohotellissa – vielä tiistaina tennistähti kertoi saaneensa poikkeusluvan Australian avoimiin

Oikeuteen toimittamassaan valituksessa Djokovic pyytää myös siirtoa pois melbournelaisesta hotellista, jossa hän odottaa viisumivalituksensa käsittelyä. Siirron perusteena on Djokovicin halu harjoitella Australian avointa mestaruusturnausta varten.

Serbian parlamentin puhemies Ivica Dacic syytti Australian viranomaisia asian politisoimisesta.

- Sadat ihmiset saavat erilaisia erivapauksia. Novak on jo voittaja. Tämän tarkoitus on estää hän tulemasta kaikkien aikojen parhaaksi tennispelaajaksi, Dacic sanoi RTS-televisiokanavalla.

Djokovic tavoittelee ennätystä

Koronaviruspandemian alkuvaiheessa huhtikuussa 2020 Djokovic sanoi julkisuudessa, ettei halua tulla pakotetuksi rokotuksen ottamiseen. Vuonna 2020 Djokovic sai koronavirustartunnan ainakin kerran ja herätti kielteistä huomiota järjestämällä näytösottelusarjan, jossa virus levisi.

Djokovic ei ole selkeästi ilmoittanut, onko hän tämän jälkeen ottanut rokotteen.

– En paljasta, olenko rokotettu vai en. Mitä tahansa sanonkaan – olen, en ole, ehkä, en tiedä tai mietin sitä – he käyttävät sitä sinua vastaan, Djokovic vastasi Sports Illustratedin kysyessä asiasta.

Djokovicin oletetaan olevan rokottamaton, koska turnausjärjestäjät antoivat maailmanlistan ykköspelaajalle poikkeusluvan pelata ilman koronarokotusta.

Tenniskauden ensimmäinen grand slam -turnaus Australian avoimet käynnistyy 17. tammikuuta. Djokovic on miesten kaksinpelin hallitseva mestari. Jos hän pääsee pelaamaan, hän tavoittelee ennätyksellistä 21. grand slam -kaksinpelimestaruuttaan Australiasta.

Päivitys kello 16.21: Lisätty Djokovicin julkisia esiintymisiä ja puhemiehen kommentit.

Lue lisää:

Tennistähti Novak Djokovicin isä vertasi poikaansa Jeesukseen – "Myös Novak ristiinnaulitaan"

Kommentti: Erikoisen sotkun keskellä oleva Djokovic kyntää yhä syvemmällä epäsuosiossa – uusi kohu tuo jälleen ison kolhun maineeseen

Novak Djokovicin viisumi peruttiin, odottaa nyt ratkaisua säilöönottohotellissa – vielä tiistaina tennistähti kertoi saaneensa poikkeusluvan Australian avoimiin

Suosittelemme sinulle