Hyppää sisältöön

"Tämä on syvältä" – katso kuinka St. Louis iski kahdesti viimeisellä minuutilla, suomalaispakkien jäähyt kostautuivat karulla tavalla

Dallas Starsin Miro Heiskasen oli vaikea sulattaa St. Louisin nousua voittoon. Erityisesti suomalaispuolustajaa kismitti hänelle vihelletty jäähy, jonka aikana St. Louis teki voittomaalin.

Suomalaiskaksikon rangaistukset koituivat Dallasille kalliiksi
Jonne Niemeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

St. Louis Bluesista tuli yön kierroksella jääkiekon NHL-historian 11:s joukkue, joka on noussut kolmannen erän viimeisellä minuutilla tappioasemasta voittoon. St. Louis nousi dramaattisesti voittoon Dallas Starsista, kun Blues juhli kotonaan 2–1-lukemin.

Dallas johti ottelua 1–0 vielä aivan kolmannen erän lopussa, mutta kotijoukkue St. Louis Blues nousi rinnalle ja ohi kahdella viimeisen minuutin ylivoimamaalilla. Ryan O'Reillyn 1–1-tasoituksen aikana jäähypenkillä istui Stars-puolustaja Jani Hakanpää ja Jordan Kyroun 2–1-voittomaalin aikana rangaistusaitiossa oli Dallas-pakki Miro Heiskanen.

O'Reillyn 1–1-tasoitus syntyi ajassa 59.13 Hakanpään koukkaamisjäähyn aikana ja Kyrou maalasi ajassa 59.31 Heiskasen huitomisrangaistuksen aikana.

Klikkaa jutun kuvaa ja katso Bluesin molemmat maalit.

Kyroun voitto-osumassa oli hieman onneakin mukana, sillä kanadalaishyökkääjä käänsi kiekon kohti maalia ja Hakanpää ohjasi sen omaan maaliin.

– Tällaista ei tapahdu turhan usein. Oli mukavaa olla mukana tällaisessa voitossa, ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Kyrou totesi lehdistötilaisuudessa.

1–1-tasoituksen tehnyt O'Reilly myönsi, että joukkueella oli myös onnea matkassa.

– Se oli onnekas pomppu. Jäällä oli täysi kaaos ja kroppia oli joka paikassa.

Heiskanen kirjasi kamppailusta yhden syöttöpisteen, kun hän oli toisessa erässä Jason Robertsonin 1–0-johto-osuman toinen syöttäjä.

– Tämä on turhauttavaa. Mielestäni pelasimme hyvin, ja meidän tulee jatkaa niin, Heiskanen totesi.

Suomalaispuolustajan oli vaikea sulattaa pelin lopussa saamaansa jäähyä.

– Se oli todella huono tuomio, sillä minua yritettiin kampata kulmassa juuri ennen tuota tuomiota. Ehkä huitaisin siinä, mutta se oli selvä kampitus ennen sitä. Tämä on syvältä.

Dallasin päävalmentaja Rick Bownes raivosi vaihtoaitiossa ottelun viimeisillä hetkillä, mutta rauhoittui myöhemmin.

– Pelasimme aikamoisen jääkiekko-ottelun – olisimme ansainneet enemmän. Olimme hieman väsyneitä ottelun lopussa, Bowness mietti.

Dallas pelasi myös edellisenä iltana, kun joukkue nousi 0–2-tappioasemasta 3–2-voittoon Pittsburghia vastaan.

NHL-kierroksen tulokset:

St. Louis–Dallas 2–1
DAL: Heiskanen 0+1

Anaheim–Detroit vl 4–3

Lue myös:

Katso Kasperi Kapasen häikäisevä ohjaus ja Roope Hintzin tahtomaali, joka päätti Penguinsin voittoputken – Mikko Rantanen hurjasteli neljä pistettä

Olympiavalintojaan pyörittelevältä Jukka Jaloselta kitkerät terveiset Pohjois-Amerikkaan: "NHL ei välitä jääkiekon maineesta"

Kommentti: NHL:n kuumin torjuja Juuse Saros on esimerkki loistavasta pelaajakasvatustyöstä – jopa ylistetty venäläistähti kalpenee tilastoissa

Ville Hussolla NHL:n suomalaisvahtien paras torjuntaprosentti, katso huima venytys Washington-voitossa – Carolinan suomalaiskolmikko syöttöpisteille

Kommentti: Kapasen Pittsburgh hirmulennossa – seuralegendat ikuisen nuoruuden lähteellä

Vaikeuksien kautta ensimmäiseen NHL-otteluunsa noussut ja heti maalin tehnyt Kasper Björkqvist: "Jouduin hetken keräilemään itseäni"

Tuukka Rask teki testisopimuksen Bostonin farmiseuran kanssa, NHL-paluu lähellä: "Olen aina ollut yhden seuran mies"

Kommentti: Tässä tulee NHL-kauden kovin sensaatio! Teemu Selänteen ennätysputkea kolkutelleen nuorukaisen matka on muistutus maltin merkityksestä

Suosittelemme sinulle