Hyppää sisältöön

Helsinki ja 11 muuta Uudenmaan kuntaa muuttavat karanteenikäytäntöjä – jatkossa vain erityisryhmien tartuntoja pyritään jäljittämään

Uudistettu toimintamalli otetaan käyttöön myös Espoossa, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Kirkkonummella, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Pornaisissa, Porvoossa, Tuusulassa ja Vantaalla.

Koronajäljittäjiä työssään Kallion Virastotalossa.
Tartunnanjäljitys on menettänyt vaikuttavuutensa testaamiseen ja tartunnanjäljityksen yhteydenottoihin liittyvien viiveiden vuoksi. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle
Vesa Marttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin kaupunki ja 11 muuta Uudenmaan kuntaa tai kaupunkia muuttavat käytäntöjään koronavirukselle altistuneiden jäljittämiseen ja karanteeniin asettamiseen liittyen.

10. tammikuuta alkaen tartunnanjäljitystä tehdään vain vakavan koronavirustaudin riskiryhmien asumisyksiköissä, hoivalaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä.

Muissa tilanteissa kuten perhepiirissä, työpaikalla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa altistuneita ei enää aseteta tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Altistuneiden suositellaan toimivan omatoimisesti tartuntariskin vähentämiseksi. Altistuneille suositellaan ennen kaikkea kontaktien välttämistä.

Tämä toimintatapa otetaan asteittain käyttöön 10.1.2022 alkaen Helsingin lisäksi Espoossa, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Kirkkonummella, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Pornaisissa, Porvoossa, Tuusulassa ja Vantaalla.

Taustalla vaikea tautitilanne ja testijonot

Taustalla on vaikeutunut epidemiatilanne ja testauskapasiteetin kuormittuminen. Testiin pääsy kestää tällä hetkellä monin paikoin useita vuorokausia. Laboratoriotestillä todetut tartunnat tulevat viranomaisten tietoon huomattavalla viiveellä, jolloin jatkotartuntoja on jo ehtinyt syntyä. Tämän vuoksi tartuntatautilääkärin jälkikäteen määräämillä karanteeneilla ei pystytä ehkäisemään tartuntojen leviämistä.

Tartunnanjäljitys on menettänyt vaikuttavuutensa testaamiseen ja tartunnanjäljityksen yhteydenottoihin liittyvien viiveiden vuoksi. Aiempaa huomattavasti suurempi osa tartunnoista ei tule tartuntatautiviranomaisten tietoon.

Sairastuneille ei eristyspäätöstä, vaan normaali sairausloma

Lisäksi kunnat esittävät, että koronavirustautiin sairastuneiden osalta tulisi siirtyä normaaleihin sairauspoissaolokäytäntöihin eristykseen asettamisen sijasta.

Eristyspäätöksiä tehdään vain niille, jotka ovat saaneet varmistetun koronatestituloksen terveydenhuollon kautta – eli ei esimerkiksi kotitestin tehneille.

Virallisella eristyspäätöksellä on ollut merkitystä tartuntatautipäivärahan maksamisen kannalta. Koska laboratoriotestausta ei ole tarjolla kaikille, tilanne on asettanut ihmiset eriarvoiseen asemaan.

Artikkelia muokattu 10.1.2022 klo 14.30: lisätty viimeinen kappale eristyspäätöksistä ja siirtymisestä normaaleihin sairauspoissaolokäytäntöihin.

Suosittelemme