Hyppää sisältöön

Pelastuslaitoksen mukaan kattojen romahdukset ovat harvinaisia – lumikuorma kannattaa jättää katolle, ellei ole alan ammattilainen

Suomessa rakennusvalvontaviranomaiset pitävät huolen siitä, että katot rakennetaan kestämään lumen painon. Suurin riski kohdistuu vanhojen hallien kattoihin.

Kun runsaiden lumisateiden jälkeen tulee suojakeli, alkaa lumikuorman paino katolla kasvaa nopeasti. Päivänkin odottelu voi silloin olla kohtalokas, tietävät alan ammattilaiset Tomi ja Jami Halmesmäki.
Sebastian Björklund
Avaa Yle-sovelluksessa

Runsaat lumisateet ovat kerryttäneet alkutalven aikana paikoin katoille selvästi tavallista enemmän lunta. Viime päivien lauha sää ja sateet ovat lisänneet lumipeitteen painoa merkittävästi.

Lumitöitä katoilla tekevillä kiinteistöhuollon ammattilaisilla riittää nyt keikkoja ja työpäivät venyvät pitkiksi.

– Tämä on sellainen ala, ettei ole koneita vaan pitää käyttää miesvoimaa. Teikijöitä ei oikein tahdo löytyä, toteaa yksi alan ammattilainen, lapualainen Tomi Halmesmäki.

Romahduksen syynä yleensä rakennusvirhe

Moni murehtii kattojen kantavuutta. Pohjanmaan pelastuslaitokselta kuitenkin muistutetaan, että kattojen romahtaminen lumikuorman takia on erittäin harvinaista.

Päivystävä päällikkö Thomas Nyqvist toteaa, että Suomessa rakennukset on tehty kestämään lumen painon.

– Riski on olemassa ainoastaan, jos katto on huonosti rakennettu, ja se on todella harvinaista varsinkin pientaloissa.

Pääosin pientalojen katot on rakennettu kestämään jopa 200 kilon painon neliömetriä kohden, joten ihan heti ei pelkoa ole katon romahtamisesta.

– Jos kuitenkin jostain syystä on tarvetta vähentää lunta katolta, työ on parasta teettää alan ammattilaisilla, toteaa Thomas Nyqvist.

Lumen pudottaminen katolta on vaarallista ja fyysisesti vaativaa työtä, jossa onnettomuden riski on suuri. Työn tekeminen turvallisesti edellyttää osaamista ja oikeita varusteita.

Erityisen hankalaa lumen poistaminen voi olla harjakatolta:

Tasakatto on lumen poistajille yleensä helpoin urakka. Lumi voi jämähtää myös harjakatolle, ja mitä jyrkempi harja sitä vaarallisempaa sen poistaminen on.

Vanhat hallit työllistävät

Ammattilaisia on tarvittu viime päivinä varsinkin lumen poistamiseen vanhojen hallien katoilta.

Laajarunkoisissa rakennuksissa lumen aiheuttama riski on suurempi kuin pientaloissa, joskin uusien hallien katot on nekin suuniteltu kestämään isojakin lumikuormia.

Erillinen laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista on ollut voimassa vuodesta 2015 lähtien.

Lapualaisveljekset Tomi ja Jami Halmesmäki ovat putsanneet kattoja lumesta viitisen vuotta. Kevättalven sesonki on lyhyt mutta kiireinen.

– Täällä maalla on paljon vanhaa rakennuskantaa, esimerkiksi konehalleja, joiden rakenteet eivät kestä painavaa lumikuormaa.

Viime päivinä lumipeite katoilla on näyttänyt kutistuvan itsestään, mutta se ei tarkoita, että vaara olisi ohi. Todellisuudessa tilanne katolla ei ole muuttunut paremmaksi vaan huonommaksi.

– Ensin tuli suojakeli ja sitten pakkanen, niin se on aivan järkyttävä paino neliötä kohden tuolla katolla.

Halmesmäkien mukaan juuri nyt on oikea aika poistaa lumet riskikatoilta. Veljekset ennustavat, että tästä eteenpäin töitä riittää kiireeksi asti parin viikon tai kuukaudenkin ajan.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun lauantaihin 15.1. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle