Perämeri on jäätynyt kokonaan aikaisemmin kuin yleensä viime talvina. Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio kertoo, että viimeksi vastaava jäätilanne on koettu noin kymmenen vuotta sitten.
Talvella 2010 Perämeri oli kauttaaltaan jäässä 8. tammikuuta.
– Seuraavana talvena Perämeri oli kauttaaltaan jäässä jo tapaninpäivänä 2010. Silloin oli yllättävämpi tilanne. Nyt ollaan aika varhaisessa viime vuosiin verrattuna, mutta ei tässä mitään sen kummoisempaa ole, Vainio luonnehtii.
Kuluvan talven ensimmäiset jäätymiset havaittiin jo lokakuun lopulla.
– Kyseessä oli hiukan epätavalliset ensijäätymiset. Ja kyllähän pitkästä aikaa ensimmäiset jäänmurtajat tulivat Perämerelle joulukuun alussa, mitä ei ole ihan viime vuosina koettu, Vainio sanoo.
Perämerelle talvi tulee joka vuosi
Vainio toteaa, että ilmastonmuutoksesta huolimatta talvet ovat erilaisia.
– Toiset ovat etu- ja toiset takapainotteisia. Itämeren laajin tilanne on vaihdellut tammikuun 18. ja maaliskuun 26. päivän välillä. Talven huippukohta voi olla hyvinkin eri aikaan. Perämerellä talvi tulee joka vuosi. Pisimmillään siellä on ollut jäätä yli 200 vuorokautta vuodessa, Vainio kertoo.
Perämeri jäätyy kokonaan lähes joka talvi. Yli sadan vuoden mittaushistorian aikana ainoastaan kolmesti talven jääpeite ei ole kattanut Perämerta kokonaan.
– Talvella 1930, 2015 ja 2020 Perämerellä ei ole ollut jäätä kaikkialla, hän kertoo.
Jääkartoituksella on Suomessa pitkä historia.
– Jääkartoitus aloitettiin jo 1800-luvun viimeisinä vuosina. Ensimmäisen maailmansodan aikaan 1915 alettiin piirtää jääkarttoja, jotka julkaistiin havaintoviikon lopulla. Päivittäiset jääkartat aloitettiin liki 30 vuotta sitten, Vainio kertoo.
Lue myös: Perämeren myrsky voi nostaa jään päälle jopa metrin vettä – moottorikelkan meno voi tyssätä
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.