Tenniksen miesten maailmanlistan ykkönen Novak Djokovic odottaa Australiassa yhä oikeuden päätöstä, joka ratkaisee hänen lähitulevaisuutensa. Jos oikeus myöntää serbipelaajalle oikeuden pysyä Australiassa, hän vapautuu säilöönottokeskuksesta ja voi aloittaa huomenna grand slam -turnauksen mestaruutensa puolustamisen. Jos oikeus pysyy Australian hallituksen kannalla, Djokovic karkotetaan maasta, ja hän saa kolmen vuoden kiellon tulla Australiaan.
Oikeus käsitteli asiaa sunnuntaina neljä tuntia, kunnes vetäytyi tauolle. Tuomiota odotetaan tänään. On kuitenkin mahdollista, että tuomia saadaan vasta maanantain puolella, vaikka Djokovicin ensimmäinen ottelu Australian avoimissa on merkitty maanantaille.
Käsittelyn aikana Djokovicin asianajajat yrittivät horjuttaa Australian hallituksen näkemystä, jonka mukaan pelaajan läsnäolo maassa Australian avointen aikana voi vaarantaa ihmishenkiä ja järjestystä, koska se lisäisi rokotevastaista tunnelmaa ja välinpitämättömyyttä koronasääntöjä kohtaan.
Djokovicin tukijoita kokoontui sunnuntaina oikeustalon ulkopuolelle Melbournessa odottamaan päätöstä. Tukijat kuuntelivat kaiuttimista suoraa lähetystä käsittelystä. Suoraa oikeuskäsittelyä seurasi Youtubessa kerrallaan ainakin yli 85 000 ihmistä. Käsittelyvideolle kertyi ainakin 800 000 katselukertaa. Djokovicin tilanne on herättänyt laajaa kiinnostusta Australiassa ja eri puolilla maailmaa.
Liittovaltion oikeuskäsittelyssä oli läsnä kolme tuomaria yhden sijaan. Sydney Morning Heraldin mukaan tämä tarkoittaa, että kumpikaan osapuoli ei voisi valittaa päätöksestä, ei edes ministeri.
Djokovicin kannalta Australiassa olon perusongelma on se, että hän ei ole ottanut rokotuksia koronavirusta vastaan. Australia vaatii maahantulijoilta rokotukset.
– Djokovic on useaan otteeseen viitannut kintaalla koronavirukseen liittyviin turvatoimiin. Hän ei ole eristäytynyt, kun hän on saanut positiivisen testituloksen. Hänestä on tullut rokotevastaisen kampanjan näkyvä hahmo, kommentoi Australian hallituksen asianajaja Stephen Lloyd.
Djokoviciä ei kuultu tänään oikeudessa, koska hän ei halunnut tulla kuulluksi.
Toinen oikeuskäsittely asiassa
Djokovicin Australiassa olemista on jo aiemmin käsitelty oikeudessa. Viime viikolla Australian rajaviranomaiset peruivat Djokovicin viisumin, mutta oikeus päätti maanantaina asian serbialaisen hyväksi.
Djokovic ilmoitti loppiaisena Melbournen lentokentälle saavuttuaan olevansa rokottamaton. Hän pyrki maahan ja Australian avoimiin lääketieteellisen erivapauden nojalla vedoten joulukuussa saamaansa koronavirustartuntaan.
Djokovic tähyää Australian avoimissa tennishistoriaan. Jos hän pystyy voittamaan mestaruuden, hänestä tulee ensimmäinen miespelaaja, joka on voittanut 21 grand slam -turnausta.
Australian avoimen tennisturnauksen maanantain ohjelman mukaan Djokovicin pitäisi kohdata illan viimeisessä ottelussa maanmies Miomir Kecmanovic.
Lue myös:
Novak Djokovic on jälleen pidätetty – tennistähti tuomareiden eteen sunnuntaina