Pyysimme eläkkeellä oleva konkaritoimittajaa kertomaan nuorille toimittajille, mitä hän on oppinut omista mokistaan työuralla. Taisimme olettaa, että vieras katuu jotakin julkaisupäätöstä tai antaa esimerkin kardinaalivirheestä, joka hävettää yhä.
Mutta eläkeläisen mielessä oli muuta. Hän halusi puhua työssäjaksamisesta.
Viesti oli suunnilleen se, että nykyisten kaksi-kolmekymppisten on jaksettava työuraansa vielä kymmeniä vuosia – huomattavasti vanhemmiksi kuin nykyisten eläkeläisten. Siksi suurin moka, jonka voi tehdä, on olla huolehtimatta omasta jaksamisestaan juuri tällä pitkällä tähtäimellä.
Teema oli kovin tuttu, mutta mittakaava uusi. Nyt ei puhuttu siitä, miten kalenteroida päivä tai viikko niin, että ehtii myös ajatella, tai käydä vessassa.
Kyse oli paljon pitemmästä kaaresta: miten jaksaa motivoituneena ja virkeänä töissä vuosikymmen, toinen, kolmas, neljäs, viides… miksei kuudeskin.
Sellainen on todellisuus, jossa milleniaalit tulevat tekemään töitä. Väestönkehityksen, huoltosuhteen ja hyvinvointivaltion rahoituksen matematiikkaa ei ole kovin vaikea tulkita.
Harva alkaa sauvakävellä tai selkäjumpata turvatakseen hyvinvointivaltion rahoituspohjan.
Työurat pitenevät ja eläkeikä nousee - siksi työtä pitää tehdä niin, ettei ainoa uraa koskeva unelma ole eläkkeelle pääseminen.
Suomi on maailman kolmanneksi ikääntynein maa. Entistä pienemmät sukupolvet rahoittavat sosiaaliturvan ja hoitavat vanhukset.Suomen väkiluku vähenee ehkä miljoonalla vuoteen 2100 mennessä. Näiden madonlukujen päälle on tapana heittää uhkakuva edessä olevista ”kipeistä rakenteellisista uudistuksista”.
Mitä työikäinen tekee näillä tiedoilla?
Harva alkaa sauvakävellä tai selkäjumpata turvatakseen hyvinvointivaltion rahoituspohjan. On älytöntä toivoa, että ihmiset hankkisivat laumoittain lapsia vain paikatakseen kestävyysvajetta.
Mutta on kyllä ihan järkipäinen ajatus miettiä, miten työelämässä pysyisi motivoituneena, osaavana ja hyvillä mielin, vaikkei ole ikuisesti nuori tai edes keski-ikäinen.
Ei voi olla niin, että ihmiset ovat lopussa, kun ura on vasta alussa.
Eliniänodote on kasvanut ja vanhuus näyttääkin kovin erilaiselta kuin ennen. Työurat ovat jo pidentyneet. Siksi tuntuu erityisen höhlältä, että vanhemman väen kokemusta ei välttämättä osata arvostaa, ja muutenkin tekemisen aikajänne työelämässä sen kuin lyhenee. Ei voi olla niin, että ihmiset ovat lopussa, kun ura on vasta alussa.
Tuntuisi fiksulta, että esimerkiksi oma ikäluokkani, 40-50-vuotiaat, haaveilisi ennemmin sapatista kuin aikaisesta eläköitymisestä.
Minusta ei ole kauheaa, että eläkeikä nousee. Mutta vähän epätoivoiselta tuntuu, jos työtahdin pitäisi olla vuosikymmenestä toiseen sama. Kyse ei ole siitä, että nuorena jaksaa ja osaa, vanhempana ei. Voi olla ihan toisinkin. Työtilanteet vaihtelevat, ja elämäntilanteet ne vasta vaihtelevatkin. Jos työtä ajattelee vuosikymmenten projektina, yksi kevät, vuosi – tai edes vuosikymmen! – ei ole kohtalokas.
Välillä elämä vie yllättäen tai omien sörssimisten tuloksena kaikki voimat. On lähdettävä siitä, että riittää, kun selviää päivästä toiseen. Sitten tulee parempia aikoja, joina voi olla tukena, kun joku toinen rämpii.
Niinpä pitäisi uskaltaa visioida työelämää, jossa olisi tilaa uralla etenemisen ohella myös akkujen lataamisille ja erilaisille pausseille. Tarvitaan vuorotteluvapaita, vanhempien ja eläkeikäisten osa-aikatöitä, kannustinlomia ja sitä, että vaikkapa aikuisena opiskeleminen olisi mahdollista ilman isoja pääomia, palkkoja tai perintöä.
Ei sekään ole mikään julma ajatus, että välillä venytään ja ollaan jaksamisen rajoilla – kunhan sitten huokaistaan, otetaan iisimmin.
Pikkulapset ja työ -yhdistelmää ei aina jaksa millään ohjeistuksilla. Lusi, tilanne menee ohi.
Tutkimusprofessori Anna Rotkirch korostaa väestöpoliittisessa selvityksessään sitä, että työelämän pitäisi olla ”huokoisempaa”, siinä voisi olla luonnollisia katkeamia, vaikkapa perhevapaiden, työpaikan vaihdon tai välivuoden merkeissä.
Ansioluettelossakin aukot näyttävät vain hyviltä. Fiksu ihminen, ymmärtää tuulettaa päätään!
Tietenkin myös lyhyen tähtäimen jaksamisella on väliä. Usein omat työtä koskevat ajatukset yltävät juuri ja juuri seuraavaan deadlineen.
Tässä lopuksi jaksamisen pikaopas tulevaan viikkoon, tai vaikka tähän vuoteen.
- tee muutakin kuin työtä.
- toivo, että saat kivoja työkavereita ja ole itsekin sellainen.
- pikkulapset ja työ -yhdistelmää ei aina jaksa millään ohjeistuksilla. Lusi, tilanne menee ohi.
Reetta Räty
Kirjoittaja on toimittaja ja yrittäjä, jonka oman kannustinohjelman premium-tuote on arkivapaa.
Kolumnista voi keskustella 20.1. klo 23.00 asti.