Hyppää sisältöön

Järjestö: Kymmenen rikkaimman omaisuus tuplaantui pandemiassa, samalla 99 prosenttia ihmiskunnasta menetti tulojaan

Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International ehdottaa kertaluontoista jättiveroa maailman kymmenelle rikkaimmalle ihmiselle. Sillä rahoitettaisiin muun muassa koronarokotteiden jakelua.

Spiderman tukee rokotettavaa tyttöä.
Spidermaniksi pukeutunut aikuinen tuki 6–11-vuotiaita koululaisia, jotka saivat rokotteen Indonesian Tangerangissa 17. tammikuuta 2022. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin mukaan 99 prosenttia ihmiskunnasta on menettänyt tulojaan koronapandemian aikana. Kuva: Adi Weda / EPA
Mikko Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Maailman kymmenen rikkaimman ihmisen varallisuus on yli kaksinkertaistunut yhteensä yli 1,5 biljoonaan dollariin koronapandemian aikana, kertoo hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam International.

Järjestön mukaan samaan aikaan 99 prosenttia ihmiskunnasta on menettänyt tulojaan ja 160 miljoonaa ihmistä on vajonnut köyhyyteen.

Oxfam julkaisi tuoreen tutkimuksensa ennen maanantaina alkavaa Maailman talousfoorumin Davos Agenda 2022 -virtuaalikonferenssia. Oxfamin tavoitteena on tarjota taustatietoa konferenssin keskustelijoille.

Tapahtumassa valtioiden johtajat, suuryhtiöiden toimitusjohtajat ja muut merkkihenkilöt keskustelevat suurista maailmaa kohtaavista kysymyksistä. Asialistalla ovat muun muassa pandemiatilanne, energia-asiat ja ilmastonmuutos sekä koronarokotteiden oikeudenmukainen jakelu.

– Pandemia on ollut miljardöörien kultakaivos. Kun hallitukset kokosivat tukipaketteja ja pumppasivat biljoonia tukeakseen taloutta kaikkien eduksi, tapahtui niin, että suuri osa rahoista meni miljardöörien taskuihin, sanoo Oxfam Internationalin johtaja Gabriela Bucher uutistoimisto AP:n mukaan.

Pandemian alusta eli maaliskuusta 2020 lähtien lähes joka päivä yksi uusi megarikas on noussut miljardööriksi.

Oxfam laskee, että maailman kymmenen rikkainta ihmistä omistaa nyt enemmän varallisuutta kuin maailman 3,1 miljardia köyhintä ihmistä yhteensä. Rikkaimpien listalla ovat muun muassa Teslan toimitusjohtaja Elon Musk, Amazonin perustaja Jeff Bezos ja Microsoftin perustaja Bill Gates.

Bucherin mukaan rokotekehitys on ollut yksi pandemia-ajan menestystarinoista, mutta lääkeyhtiöiden monopoleja suojelevat rikkaat maat ovat hamstranneet rokotteita itselleen.

Järjestö ehdottaa jättiveroa rikkaimmille

Oxfam vaatii rikkaita maita luopumaan koronarokotteiden immateriaalioikeuksista, jotta rokotetuotantoa voitaisiin lisätä.

Lisäksi järjestö ehdottaa kertaluontoista 99 prosentin veroa maailman kymmenen rikkaimman pandemiasta käärimille voitoille. Oxfam laskee, että tämä vero tuottaisi 800 miljardia dollaria.

Gabriela Bucherin mukaan summalla voitaisiin hankkia rokotteita koko maailmalle ja parantaa terveydenhuoltojärjestelmiä.

– Voisimme myös korvata ilmastonmuutoksen aiheuttamia vahinkoja ja rahoittaa politiikkaa, joka torjuisi sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, Bucher sanoi AP:n mukaan.

Hän laskee, että kymmenelle rikkaimmalle jäisi silti yhteensä kahdeksan miljardia dollaria enemmän kuin heillä oli ennen pandemiaa.

Oxfam ei pelkästään synkistele raportissaan. Järjestö huomauttaa, että Yhdysvallat ja Kiina ovat alkaneet harkita epätasa-arvoa torjuvaa politiikkaa kuten rikkaiden verotuksen kiristämistä ja suuryhtiöiden monopolien vastaisia toimia.

– Äärimmäinen eriarvoisuus ei ole väistämätöntä. Se tuo meille toivoa, Bucher sanoi.

Maailman talousfoorumi on siirtänyt varsinaisen Davosin kokouksen kesälle koronapandemian takia.

Lue lisää:

Rikkaiden ja köyhien maiden rokotustahdin välille on revennyt kuilu, ja osasyynä ovat patentit – professori ennakoi muutoksia keskittyneelle lääkealalle

Suosittelemme