Suomalainen yritysryhmittymä on mukana hankkeessa, joka uudistaa Perun koulutusta lähes 700 miljoonan euron hankkeella. Suomalaisten osuus tästä on kymmeniä miljoonia. Sopimus on hanketta vetävän Polar Partnersin toimitusjohtajan Maria Haapaniemen mukaan merkittävä.
– Tämä on historiallisen suuri avaus suomalaisille ja suomalaiselle koulutusviennille.
Ryhmittymä uudistaa 75 koulua. Käytännössä se suunnittelee huonokuntoisten rakennusten purkamisen ja uusien rakentamisen. Hanke sisältää perulaisten kouluttamista ison hankinnan toteuttamisen eri vaiheista, kuten projektinhallinnasta tai erilaisista selvityksistä, mutta myös opettajien kouluttamista.
– Projektin avulla Perun valtio haluaa kehittää maan koulurakennusosaamista ja projektijohtamistaitoja sekä parantaa kouluverkostoa, oppimisympäristöjä, opettajien osaamista, oppilaiden oppimistuloksia ja viihtyvyyttä julkisissa kouluissa.
Yksi koulu voi tarkoittaa kymmentä rakennusta
Mukana on kouluja kaikilta luokka-asteilta esiopetuksesta lukio-opintoihin asti. 75 koulusta valtaosa eli 59 sijaitsevat pääkaupunki Limassa, loput eri puolilla maata.
Rakennuksia on kuitenkin huomattavasti enemmän, sillä koulut ovat kotimaisiin verrattuna suurempia.
– Jos Suomessa alakoulussa on muutama sata oppilasta, Perussa voi olla neljä tuhatta. Koulu voi käsittää kymmenen rakennusta, Haapaniemi vertaa.
Vaikka suomalaista osaamista viedään Peruun, näyttävät uudet koulut suomalaisen koululaisen silmiin erilaisilta. Esimerkiksi maanjäristysten takia koulut saavat olla korkeintaan kolmikerroksisia ja toisaalta ulkopoistumisteitä on oltava enemmän. Missä Suomessa kuljetaan koulujen sisällä olevissa käytävissä, on Perussa enemmän kulkureittejä koulun ulkopuolella.
Valtaosa rahasta jää Peruun
Peru kutsui kansainväliseen kilpailutukseen yhdeksän maata. Sen voitti suomalais-brittiläinen yrityskonsortio. Sopimus käsittää 75 koulun jälleenrakentamisen ja vaikuttaa yli sadan tuhannen oppilaan arkeen.
Brittien kokemus vastaavasta työstä nosti kilpailutuksessa pisteitä. Suomen osalta taas hyvä opetuspuolen maine vaikutti. Haapaniemen mukaan hankkeen julkistamistilaisuudessa Perun opetusministeri kehuikin useaan otteeseen Suomea.
Vaikka osa rahasta tulee Suomeen, jää Peruun valtaosa. Itse rakennusyhtiöt ovat paikallisia, kuten myös materiaalit. Se oli myös kilpailutuksen ehtona.
Polar Partnersin lisäksi yrityskonsortioon kuuluvat Suomesta AFRY, ISKU sekä Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdit. Isosta-Britanniasta mukana ovat isot kansainväliset toimijat Mace, Gleeds ja Arup sekä 4Global.
Koulut valmistuvat Peruun vuosina 2022–2024.
Juttuun päivitetty 18.1. kello 15.32 Haapaniemen kommentteja ja lisätietoa.
Mitä mieltä olet tästä koulutusviennin avauksesta? Voit keskustella keskiviikkoon 19. tammikuuta kello 23.00 asti.