Valtaosa pienpuolueista ei usko Ylen pienpuoluetentissä, että nyt käynnissä olevalla uudistuksella sosiaali- ja terveyspalvelut paranisivat.
Yle näytti aiemmin tiistaina tallennetun Pienpuoluetentin tiistaina klo 21 alkaen. Voit katsoa tentin Yle Areenasta.
Ylen Pienpuoluetentissä oli mukana yhdeksän puoluerekisterin puoluetta, joilla on ehdokkaita vähintään kahdella hyvinvointialueella. Valta kuuluu kansalle -puolue ei halunnut osallistua tenttiin.
Sininen tulevaisuus ilmoitti Pienpuoluetentissä, että se vaihtaa nimensä. Puolueen uusi nimi on Korjausliike.
– Meidän mielestä Suomi pitää korjata, puolueen puheenjohtaja Petri Roininen sanoo.
- Löydä oma ehdokkaasi Ylen vaalikoneesta(siirryt toiseen palveluun).
- Lisätietoa aluevaaleista ja oman alueesi asioista Ylen vaaliteltassa.
- Uusimmat aluevaaliuutiset löydät täältä.
- Lue lisää: Aluevaaleissa valtaa havittelee myös moniääninen joukko pienpuolueita – näin ne uudistaisivat sosiaali- ja terveyspalveluita
Piraatit kiittelevät demokratisoitumisesta
Valtaosa pienpuolueista ei usko, että uudistuksella sosiaali- ja terveyspalvelut paranevat nykyisestä ja pelastustoimi olisi varmemmalla pohjalla. Piraattipuolue, Eläinoikeuspuolue ja Avoin puolue uskoivat puolestaan uudistuksen parantavan palveluita.
Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Juho Karvisen mukaan on hyvä, että perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalipalvelut toimivat saman organisaation sisällä.
– Erikoissairaanhoidon osalta tämä uudistus merkitsee demokratisoitumista. Tämän hetken rakenne on ollut kansalaisen näkökulmasta hyvin hämärä. Ei tiedetä miten päätökset tehdään, sanoo Karvinen.
Puolue uskoo uudistuksessa olevan mahdollisuus palveluiden paranemiseen, kun asioista päätetään yhdessä. Hyvinvointialueiden leveämmät hartiat takaavat palveluiden säilymisen myös pienemmissä kunnissa.
Eläinoikeuspuolueen toinen varapuheenjohtaja Tatu Chanth oli samoilla linjoilla Piraattipuolueen kanssa siitä, että uudistus tuo paremmat sosiaali- ja terveyspalvelut. Pelastustoimen osalta hän toivoo, että alueelliset yhteistyöt toimisivat paremmin esimerkiksi kalustohankinnoissa.
Helsinki saa Chanthilta kiitosta eläinpelastusyksiköstä, jota Eläinoikeuspuolue ajaa kaikille hyvinvointialueille.
Kommunistit pelkäävät, että edessä on yksityistäminen
Avoimen puolueen puheenjohtaja Petrus Pennasen mukaan hyvinvointialueilla voidaan saavuttaa hyviä tuloksia. Haja-asutusalueen palvelut voisi turvata esimerkiksi puhelimen tai tietokoneen kautta tehtävillä etävastaanotoilla.
– Jos me tehdään tämä oikein, tästä voi tulla tosi hyvä homma, mutta tässä on iso vaara, että valtuustoihin tulee kumileimasimia: katsotaan kuntien etua eikä ajatella ihmisten ja hoitajien etua, sanoo Pennanen.
Uusi sosiaali- ja terveydenhuollon malli ei saa Kristallipuolueen puheenjohtaja Juho Lyytikäiseltä kehuja.
– Minun mielestä tässä tapahtuu pienimuotoinen maanpetos. Näin isot päätökset pitäisi mennä selkeästi kansanäänestyksen kautta, sanoo Lyytikäinen.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) pääsihteeri Tiina Sandberg pelkää, että jos hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtion budjetista, sitä saatetaan jatkuvasti höylätä pienemmäksi.
– Jossain vaiheessa se johtaa siihen, että palvelut eivät toimi ja silloin tulee yksityistäminen, sanoo Sandberg.
Sandbergin mukaan leveät hartiat palveluiden tuottamiseen saadaan vain, jos rahoitusta lisätään.
SKE: Valtava hallintohimmeli
Suomen kansa ensin -puolueen puheenjohtaja Riikka Salmi kritisoi uutta hallinnon tasoa.
– Jos ei ole rahaa, ei myöskään palvelut parane. Jos ei ole hoitajia, tarpeeksi tekeviä käsiä, niin mikään ei parane. Ei se parane sillä, että rakennetaan valtava hallintohimmeli, jossa tulee virkamiehiä virkamiehien perään, sanoo Salmi.
Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Petri Roinisen mukaan hyvin tällä hetkellä toimivat keskussairaalat ja työterveyshuolto.
– Se mikä ei nyt toimi, ovat julkiset terveyskeskukset: Espoossa on kolmen viikon jono, kun yksityiselle pääsee päivässä. Ratkaisuksi ehdotamme yrittäjäpohjaisia perhelääkäreitä, sanoo Roininen.
Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläisen mukaan uudistuksen suurin pullonkaula tulee olemaan rahoitus.
– Tekevät kädet ei tule, jos alueella ei ole rahaa, Kilpeläinen sanoo.
Monella alueella perus- ja erikoisterveydenhoito on jo yhdistetty, mutta tämä ei ole ratkaissut palveluita. Kilpeläinen muistuttaa, että sotealueiden johtoon pitäis valita ihmisiä, jotka osaavat johtaa.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 19.1. klo 23:een asti.