Kaiken Ylen MM-rallisisällön lähetystietoineen löydät kätevästi osoitteesta yle.fi/mmralli.
Rallin MM-sarja käynnistyy Monte Carlossa sumuverhossa, kun uusi hybridiaikakausi on pakottanut tiimit rakentamaan autot lähes nollasta. Yle Urheilun asiantuntijat Henri Haapamäki ja Miikka Anttila korostavat, että tallien välisten voimasuhteiden arvioiminen on uuden aikakauden alla vaikeaa.
M-Sport ryhtyi rakentamaan autoa muita tiimejä aiemmin viime vuoden menestyksen kustannuksellakin, ja yli 30 testipäivää ajaneen brittitallin kehitystyö on pisimmällä.
Jari-Matti Latvalan johtamalla Toyotalla sama tiimi on pysynyt kasassa, ja alla on mestaruudet niin kuljettajien kuin valmistajienkin puolella. Hyundai taas on selvästi viimeisimpänä saanut auton kehitystyön liikkeelle, eikä tiimille ole vielä nimetty uutta päällikköä sivuun siirtyneen Andrea Adamon tilalle.
"Ford ja Toyota varmempia hevosia"
Testeissä kaikki tiimit romuttivat autoja, kun Toyotan Elfyn Evans, Hyundain Thierry Neuville ja viimeisimpänä M-Sportin Craig Breen ajoivat ulos.
– Jollain tavalla tuntuu, että Ford näyttää näistä valmiimmalta, mutta niinhän heidän kuuluukin näyttää, kun ovat pisimpään tehneet kehitystyötä. Veikkaan, että autoja tullaan kehittämään sääntöjen puitteissa kauden aikana, ja se mitä nähdään nyt, on ihan eri auto kuin mikä nähdään loppuvuodesta, Anttila arvioi.
– Asetelma on ehkä se, että Ford ja Toyota ovat varmempia hevosia, ja Hyundai lähtee mustana hevosena takamatkalta. Christian Loriaux vaihtoi viime vuonna M-Sportilta Hyundaille ymmärtääkseni pääsuunnittelijaksi, ja siinä mielessä tiimipäällikön puuttumisen ei pitäisi tekniikan ihmisiin ja tekniseen lopputulokseen vaikuttaa.
M-Sportin visuaalinen ilme on tehnyt Haapamäkeen vaikutuksen.
– Vanha vitsi on se, että Ford on aina vahva, kun tulee uusia sääntöjä ja he ovat niistä hakeneet hypeä päälle. Auton julkistustilaisuudessa Ford näytti tosi tyylikkäältä, ja ulkoisesti näyttää siltä, että siellä ollaan pelissä mukana hihat käärittyinä.
– Harmittaa, että kun Montessa avataan kausi, on aina yleensä epäselvyyttä ja sekoilua. Jos olisi kunnon pätkiä, humpan juoni alkaisi selvitä nopeammin. Nyt ei varmasti ihan täysin päästä kartalle.
"Mestaruudesta ei voi ryhtyä ajamaan"
Suomalaisista katseet kääntyvät Kalle Rovanperään, joka lähtee uudella Yariksella kolmanteen täyteen WRC-kauteensa. Kun Sebastien Ogier ei aja enää täyttä kautta, viime kaudella Virossa ja Kreikassa voittoa juhlineelle suomalaiselle on heitetty jopa mestaruuskandidaatin viittaa ylle.
Suomalaisten edellisestä MM-tittelistä tulee kuluneeksi 20 vuotta, sillä Marcus Grönholm voitti Peugeotilla toisen mestaruutensa 2002. Anttila muistuttaa, että mestaruustaistelun täytyy olla seuraus, ei syy.
– Tekemisen taso on korkealla jo nyt, ja sen myötä hän voi olla mukana taistelemassa mestaruudesta loppuvuodesta. Mestaruudesta ei kuitenkaan voi ryhtyä ajamaan, vaan sen pitää tulla työn seurauksena. En usko, että hän menee sellaiseen halpaan.
– Ehdottomasti Kalle on nostettava mestaruustaisteluun. Hyundain Ott Tänak, Neuville ja Rovanperä on kova kolmikko, ja pakko on nostaa myös Breen siihen, jos M-Sport on hyvällä jalalla liikenteessä. Hänellä on kova nälkä lähteä ajamaan, hän on ollut pimennossa ja hän on ajanut hyviä tuloksia.
Haapamäki toteaa, että kahdeksankertaisen maailmanmestarin Ogierin poistuminen mestaruutta tavoittelevien kuskien joukosta avaa luonnollisesti muille uusia ovia.
– Vaikkeivät kuskit sitä ääneen sanokaan, saattaa siellä olla sellaista hiljaista hyväksyntää, että "nyt mullakin voi olla mahdollisuus". Ogier on lyönyt esityksillään monesti luun kurkkuun jo alkukaudesta.
Ogier ja Esapekka Lappi jakavat ajovuorot alkavalla kaudella, mutta toistaiseksi tiedetään vain se, että ranskalaismestari jahtaa uransa yhdeksättä voittoa kotikisassaan ja Lappi ajaa helmikuun lopussa Ruotsissa.
Ranskalaismestareilla uudet kartturit
Mukana Montessa on lisäksi myös toinen suurmestari Sebastien Loeb, joka hyppää Dakar-rallin jälkeen melko nopeasti uuden Ford Puman rattiin M-Sportille.
– Ogier on ehdottomasti aina suosikki Montessa. Ymmärtääkseni hän on ajanut testiä sen verran kuin muutkin, ja rutiini sekä "Sebin" tekninen tietämys ovat niin hyviä, että hän pystyy varmasti käyttämään uuden auton mahdollisuuksia, Anttila toteaa.
– Kun yksi kuski voittaa paljon, kansakunta monesti kääntyy sitä vastaan, ja menen itsekin siihen lokeroon, että olen iloinen, jos joku muu voittaa. Kuitenkin jos omakotitalo pitäisi pantata, kyllä se Ogierille menisi, Haapamäki naurahtaa.
Kaimakaksikolla on kisassa uudet kartturit, kun Ogierille lukee nuotteja Benjamin Veillas ja Loebin vierellä on Isabelle Galmiche. Haapamäki uskoo Loebin mahdollisuuksiin viikonloppuna, vaikka 47-vuotiaalla on viime vuosilta vähän kokemusta WRC-kisoista ja alla uusi auto.
– On tosi kiva nähdä hänen otteitaan. Paikallistuntemus ja rutiini ovat kovia, ja hän voi kärkkyä siinä kärjen takana. Paljon puhutaan ratin polttelusta käsissä, kun johtaa rallia, ja hänellä ei yöuniin ole vaikutusta, vaikka hän johtaisikin.
Monte ajetaan tällä kertaa aiempaa etelämpänä, ja nuotituksen perusteella vain lauantaina kahteen kertaan ajettavalle Saint-Geniez / Thoardin (EK 11 & EK 13) erikoiskokeelle on odotettavissa lunta ja jäätä.
– Tietenkin kuskit ja miehistöt pääsevät helpommalla, kun olosuhteet ovat suhteellisen tasaiset. Olosuhteiden vaihtuminenhan on suurin ongelma. Jos tasaisen kuivaa tai liukasta, se on aina helpompaa, Anttila muistuttaa.
Monte Carlon MM-ralli alkaa torstai-iltana, ja kisaa seurataan hetki hetkeltä Yle Urheilun verkkosivuilla. Ennakkolähetys TV2:ssa klo 20 ja ensimmäinen erikoiskoe Yle Areenassa klo 21 alkaen.
Monte Carlon MM-rallin aikataulu ja lähetystiedot
Torstai 20.1.
Shakedown (2,29 km) kello 10.31
Ennakkotunnelmat kello 20.00–21.00 TV2
EK 1 (15,20 km) kello 21.00–22.30 Yle Areena
EK 2 (23,25 km) kello 22.31
Iltahuolto kello 00.31
Perjantai 21.1.
Aamuhuolto kello 08.01
EK 3 (18,33 km) kello 10.14
EK 4 (13,49 km) kello 11.17
EK 5 (17,11 km) kello 12.35
EK 6 (18,33 km) kello 15.16
EK 7 (13,49 km) kello 16.19
EK 8 (17,11 km) kello 17.37
Iltahuolto kello 19.52
Huippuhetket kello 21.30–22.00 TV2
Lauantai 22.1.
Aamuhuolto kello 06.49
EK 9 (16,80 km) kello 09.17
EK 10 (17,04 km) kello 11.00–12.00 TV2
EK 11 (20,79 km) kello 12.16
EK 12 (17.04 km) kello 15.00–16.00 TV2
EK 13 (20,79 km) kello 16.16
Iltahuolto kello 20.11
Huippuhetket kello 21.00–21.30 TV2
Sunnuntai 23.1.
Aamuhuolto kello 07.37
EK 14 (19,37 km) kello 09.45
EK 15 (14,26 km) kello 11.00–12.00 TV2
EK 16 (19,37 km) kello 11.53
EK 17 Power Stage (14,26 km) kello 13.00–14.30 TV2
Rallin MM-sarjan kalenteri 2022
20.–23.1. Monte Carlo
24.–27.2. Ruotsi
21.–24.4. Kroatia
19.–22.5. Portugali
2.–5.6. Italia
23.–26.6. Kenia
14.–17.7. Viro
4.–7.8. Suomi (Jyväskylä)
18.–21.8. TBC (kisapaikka vahvistamatta)
8.–11.9. Kreikka
29.9.–2.10. Uusi-Seelanti
20.–23.10. Espanja
10.–13.11. Japani
Lue myös:
Arctic Lapland Rallyn järjestäjät ovat tyytyväisiä: ennätysyleisö seurasi rallia Rovaniemellä