Hyppää sisältöön

Rollaattorimummo Anitta Ahonen sairastui ja ärräpäät alkoivat lentää – yhdestä videosta syntyi yli miljoonaa ihmistä naurattanut someilmiö: "Kiroilu auttaa kummasti"

Stand up -koomikko Anitta Ahosen TikTok-suosio ponkaisi raketin lailla ylös alkuvuodesta, kun pahasta olosta syntyi monelle iloa tuottava Kiroileva rollaattorimummo.

Koomikko Anitta Ahosen rollaattorimummosta on tullut hitti TikTokissa. Ahonen kertoo videolla, miten hahmo syntyi. Video: toimittaja Valtteri Kujansuu, kuvaus ja leikkaus Anne Savin
Valtteri Kujansuu
Avaa Yle-sovelluksessa

Nainen koirankorvaläpät korvillaan työntää rollaattoria lumessa, kiroilee ja sanoo lopuksi kameralle, että tekisi mieli tappaa kaikki.

Tämä on kaiken aloittaneen, parissa viikossa 1,2 miljoonaa katselua TikTokissa keränneen muutaman sekunnin mittaisen videon sisältö. Erityisesti nuorten suosiman sosiaalisen median palvelun käyttäjät tuntevat näiden videoiden hahmon nimellä Kiroileva rollaattorimummo. Moni tuntee tekijän myös stand up -koomikko Anitta Ahosena.

– Jouduin loppuvuodesta selkäni vuoksi sairaslomalle ja olen joutunut liikkumaan rollaattorin kanssa. Tammikuun 4. päivä julkaisin vihapäissäni videon, joka on ilmeisesti ohittanut kaikki palvelun algoritmit. Olen itsekin suosiosta hämmästynyt, sanoo myös "Iso A:na" tunnettu Ahonen.

Kiroilevan rollaattorimummon ärräpäitä sisältäviä videoita löytyy nyt TikTokista parikymmentä kappaletta. Ennen ensimmäistä rollaattorivideota Anitta Ahosella oli TikTokissa seuraajia noin 600, nyt heitä on yli 36 000, ja katselukertoja ropisee lisää kovaa tahtia.

Yhteisö kannustaa ja tukee

Sosiaaliselle medialle tyypillisesti seuraajien muodostama yhteisö on tuonut kokonaisuuteen oman panoksensa.

– Nimi hahmolle tuli itse asiassa videoon tulleista kommenteista.

Kommentteja tuleekin paljon. Niissä kysytään esimerkiksi, mitä Kiroileva rollaattorimummo pitää mopoista ja seuraavassa rollaattorimummon purkauksia tahdotaan käyttää aivan muiden videoiden äänitaustana.

TikTokista löytyy useita videoita, joissa esimerkiksi tilannetta syvään lumeen juuttuneesta autosta ryydittää Kiroilevan rollaattorimummon ääniraita.

Kiroilun parantava voima

Kiroilu on osa hahmoa, sillä ensimmäisen videon tunteenpurkaukseen sisältyi paljon rumia sanoja. Ahosen mukaan linja on pidettävä, kun se on valittu.

– Jos joku päivä on oikein hyvä fiilis, voi olla vähän hankalaa, kun pitäisi kiroilla. Mutta aina sitä suomalainen löytää jotakin, mikä nyppii. Valittaa vaikka sitten säästä.

Hahmon synnyn taustalla ovat todelliset terveysongelmat ja niiden aiheuttama harmitus. Myös koronan vuoksi peruuntuneet keikat tuovat oman kierteensä ketutukseen.

Ahonen onkin käyttänyt jo aiemmin urallaan sairastelua ja vaivojaan komiikkansa rakennusaineina. Suosiosta päätellen negatiivisesta energiasta kumpuavat videot tuovat ihmisten elämään enimmäkseen myönteistä. Myös Ahosta itseään ärräpäiden lataaminen helpottaa.

– Kyllä se kiroilu vain kummasti auttaa, kun on kipuja tai muuten vaikeaa. Nämä videot ovat tapani purkaa huonoa oloa. Välillä olen miettinyt, näytänkö kielenkäytölläni nuorille huonoa mallia. Olen tätä asiaa kommentoineille vanhemmille kuitenkin vastannut, ettei näitä ole pakko katsoa. Olenkin kehottanut nuoria menemään kirjastoon ja vaihtamaan Seiskan Dostojevskiin.

Ei käsikirjoitusta

Kiroileva rollaattorimummo -videot syntyvät intuition voimalla, ilman käsikirjoitusta tai julkaisukalenteria. Näin siitä huolimatta, että Ahonen on suorittanut sosiaalisen median kursseja ja käyttänyt aiemminkin aktiivisesti sosiaalisen median alustoja.

– Moni seuraamani käyttäjä näkee paljon vaivaa videoidensa eteen. Nämä minun julkaisuni ovat hetkessä syntyneitä, vähän vasemmalla kädellä tehtyjä. Ne eivät ole edes luovuuden, vaan turhautumisen purkauksia. Ostin jo viime syksynä TikTok-kurssin, mutta en saanut sen myötä ratkaistua sitä, miten haluan tätä kanavaa käyttää.

Moni katsojista ei välttämättä julkaisulle räkättäessään tiedosta, että joulukoristein ehostettua rollaattoria työntää ammattikoomikko. Hahmo on kuitenkin sidoksissa Ahosen todelliseen persoonaan ja elämäntilanteeseen. Rollaattorimummon TikTok-tulevaisuus saattaakin olla vaakalaudalla, jos hän pääsee rollaattorista eroon.

– Katsotaan nyt, jos tervehdyn ja heitän tuon rollaattorin pois, kiinnostaako enää tehdä näitä videoita, sanoo Ahonen kuin itsekin tulevaisuutta ajatuksissaan aprikoiden.

Mitä mieltä olet jutusta? Keskustelu on auki 23.1. kello 23 asti.

Suosittelemme sinulle