Ostoskeskus Redissä Helsingissä toimiva lasten liikuntapaikka Gymi on asettanut toimitiloihinsa maskikiellon.
Asiakkaille kielto kerrotaan kyltillä Gymin ovella.
Ovi on lukossa, joten maskia käyttävien vanhempien on jäätävä oven toiselle puolelle odottamaan lapsiaan.
Gymin perustaja Christina Nurmen mukaan Suomessa vallitsee psykoosi, ja lapset joutuvat elämään kasvot peitettyinä pelon ilmapiirissä.
– Lapset joutuvat elämään jatkuvasti pelossa ja näkemään maskeja. Meillä ei tarvitse katsoa maskeja, vaan haluamme luoda turvallisen ilmapiirin, Nurmi sanoo.
– Moni käyttää maskia säästyäkseen julmilta katseilta. Ruotsissa tällaista ongelmaa ei ole, koska siellä ei kukaan käytä maskeja katukuvassa.
Yritykselle tärkeää on, että lapset oppivat tunnetaitoja kasvojen ilmeistä. Siksi lapset eivätkä työntekijät käytä maskeja Gymin tiloissa, Nurmi kertoo.
Nurmi perustelee maskittomuutta myös turvallisuussyillä.
– Meidän pitää tunnistaa ne vanhemmat, jotka hakevat lapsensa.
THL suosittelee maskien käyttöä, koska se suojaa muita ihmisiä koronavirukselta. Tutkimusten mukaan FFP2-maskit suojaavat sekä käyttäjäänsä saamasta virusta että häntä levittämästä virusta muihin samassa tilassa oleviin.
Gymin tiloissa ei Nurmen mukaan tarvitse huolehtia koronan leviämisestä, koska tilat ovat hänen mukaansa paljon puhtaammat kuin esimerkiksi kaupunkien yleiset liikuntahallit. Pienet ryhmät, tehokas ilmastointi ja temppuradalla luonnostaan tulevat turvavälit takaavat turvallisen harrastamisen, Nurmi sanoo.
– Kahden vuoden aikana ei ole ollut koronan leviämistä meidän liikuntatiloissamme. Meillä pestään käsiä eikä tulla sairaana harrastamaan, siinä se, Nurmi toteaa.
Gymin linjaus on osa suurempaa kansainvälistä koronakriittistä liikettä, Zone Libreä.
Mikä on Zone Libre?
Zone Libre tarkoittaa vapaata vyöhykettä. Kampanjaan osallistuvat yritykset haluavat omien sanojensa mukaan kohdella asiakkaita ja ihmisiä yhdenvertaisesti terveystiedoista riippumatta.
Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi koronapassia ei Zone Libre -kampanjaan osallistuvissa paikoissa kysytä.
Liike on saanut alkunsa Ranskassa, jossa sitä käytettiin ensimmäisen kerran ravintoloissa viime vuoden heinäkuussa vastalauseena Ranskan tiukkoihin koronarajoituksiin. Asiakkaat ei tarvinneet koronapassia ollenkaan, jos ravintola oli kertonut olevansa Zone Libre, eli vapaalla vyöhykkeellä.
Suomessa Zone Libre -kampanjaan on liittynyt jo moni yritys, ja yritysten listaa päivitetään Zone Libren somekanavissa.
Moni yritys julistaa Zone Libre -kampanjan kautta, että ei hyväksy nykyisiä koronarajoituksia: maskien käyttöä, koronapassia tai asiakasrajoituksia ravintoloihin ja liikuntapaikkoihin. Useat kampanjassa mukana olevista yrityksistä toimivat hyvinvoinnin parissa, mutta mukana on myös esimerkiksi ravintoloita ja kauneusalan yrityksiä.
Olimme yhteydessä myös turkulaiseen Zone Libre -kampanjassa mukana olevaan ravintolaan, mutta omistaja kieltäytyi haastattelusta. Tavoittelimme useita muitakin yrittäjiä, mutta yhteydenottoihin ei vastattu.
Korjattu 26.1. klo 21: Jutusta on poistettu virheellinen väite, että maskittomuus olisi osa Gymi-yrityksen arvoja. Juttuun on myös tarkennettu, miksi Gymissä ei käytetä maskeja.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 21.1.2022 klo 23:een asti.