Talibanin, länsimaiden edustajien ja avustusjärjestöjen neuvotteluissa Norjan pääkaupungissa Oslossa puitiin tiistaina humanitaarista apua sekä naisten ja tyttöjen oikeuksia.
Taliban tapasi neuvottelujen viimeisenä päivänä suljettujen ovien takana useita länsimaisia diplomaatteja. Ääriryhmä tavoittelee kansainvälistä tunnustusta ja taloudellista apua.
Tiistain tapaamiset pitivät sisällään kahdenvälisiä neuvotteluja esimerkiksi Norjan edustajien kanssa sekä keskusteluja kansalaisjärjestöjen kanssa.
Talibanin ulkoministeri Amir Khan Muttaqi sanoi uutistoimisto AP:lle keskustelujen sujuneen hyvin.
– Matka oli erittäin hyvä. Tällaiset matkat tuovat meidät lähemmäs maailmaa, Muttaqi sanoi.
New Yorkissa vieraileva Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre sanoi, että neuvottelut vaikuttivat olleen aidot ja vakavat.
– Teimme selväksi, että haluamme nähdä tytöt takaisin koulussa maaliskuussa, myös yli 12-vuotiaat. Haluamme nähdä humanitaarisen avun pääsevän perille, Støre sanoi.
Ulkoministeri Muttaqin johtama Talibanin delegaatio toisti Oslossa vakuuttelunsa naisten ja tyttöjen koulunkäynnin sallimisesta maaliskuussa.
Arviolta 23 miljoonaa ihmistä nälässä
Ennen tiistain tapaamista ulkoministeriön kansliapäällikkö Henrik Thune sanoi uutistoimisto NTB:lle, että Norja esittää Talibanille "konkreettisia vaatimuksia", joiden toteutumista voidaan seurata. Vaatimusten joukossa oli NTB:n mukaan muun muassa avun toimittaminen suoraan Afganistanin väestölle.
Humanitaarisen avun kysymys on kriittinen, sillä järjestöjen arvioiden mukaan noin 23 miljoonaa ihmistä eli yli puolet maan asukkaista näkee nälkää, ja lähes 9 miljonaa on nälkäkuoleman partaalla.
Taliban on vaatinut, että Yhdysvallat ja länsimaat vapauttavat 10 miljardia dollaria varoja, joita ne ovat jäädyttäneet äärijärjestön otettua vallan Afganistanissa. Länsimaat eivät ole suostuneet höllentämään talouspakotteita, ennen kuin Taliban tekee parannuksia naisten oikeuksiin maassa sekä jakaa valtaa Afganistanin etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen kanssa.
Neuvotteluihin osallistunut Norjan pakolaisneuvoston pääsihteeri Jan Egeland katsoo, että siviilejä vahingoittavat sanktiot on lopetettava.
Norja: Neuvottelut eivät tarkoita Talibanin tunnustamista
Neuvottelut alkoivat sunnuntaina Talibanin ja Afganistanin kansalaisyhteiskunnan edustajien tapaamisilla. Maanantaina Taliban tapasi EU:n, Yhdysvaltojen, Britannian, Ranskan, Italian ja isäntämaa Norjan edustajia.
Talibanin ulkoministeri Muttaqi sanoi maanantaina pitävänsä Norjan tarjoamaa mahdollisuutta neuvotteluihin saavutuksena sinänsä.
Norja puolestaan on vakuuttanut, että neuvottelujen järjestäminen ei tarkoita Taliban-hallinnon legitimointia tai tunnustamista.
Norjan päätös kutsua Taliban neuvotteluihin ja lennättää sen edustajat yksityiskoneella maahan on kuitenkin saanut myös kritiikkiä. Perjantaina Talibanin vastustajat osoittivat mieltään Norjan ulkoministeriön edustalla Oslossa.
Norjan pääministeri Støre puolusti Oslon neuvotteluja ensimmäisenä askeleena humanitaarisen katastrofin välttämiseksi.
Mikään maa ei ole toistaiseksi tunnustanut Taliban-hallintoa.
Lue lisää: