Hyppää sisältöön

Avantouinnista innostuivat Oulussa vaihto-opiskelijatkin – miljoonan seuraajan tiktokkaaja kertoo viisi vinkkiä, joilla otat lajin haltuun

Talviuinnin suosio on levinnyt esimerkiksi Oulussa kaikkiin ikäryhmiin lapsista ja teineistä lähtien, myös vaihto-opiskelijat ovat innostuneet avannosta. Nuoret urheilijat käyttävät avantouintia palautumiseen.

Salla Lamminpää on olkapäitään myöten kylmässä vedessä.
Oulun talviuimarien hallituksen puheenjohtaja Salla Lamminpää on käynyt rentoutumassa Tuiran uintipaikassa jo yhdeksän vuoden ajan. Hän sanoo, että jos talviuinnista haluaa enemmänkin haastetta, voi lähteä kilpailemaan lajissa. Kuva: Janne Körkkö / Yle
Hanne Kinnunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oulussa avantouinnin suosio on kasvanut hurjasti, ja nuorten määrä lajin parissa lisääntynyt merkittävästi. Kuuntele, miten sinäkin uskallat pulahtaa trendilajin pariin. Toimittajana Emilia Pakkala.

Oulussa kaupungin ylläpitämällä Tuiran talviuintipaikalla on ollut tänä talvena vilkasta. Ensimmäiset uimarit käyvät avannossa jo aamulla ennen puolta viittä ja viimeiset pyörähtävät paikalla hieman ennen puolta yötä.

Oulun talviuimarien hallituksen puheenjohtaja Salla Lamminpää arvioi, että jos Tuirassa on normaalisti uimareita 200 päivässä, nyt niitä on 300–400.

– Nyt on epätavallisen innostunutta porukkaa talviuinnista. Ei ennen tällaisia lukuja ole nähty, suosio on huima, kertoo Oulun talviuimarien hallituksen puheenjohtaja Salla Lamminpää.

Oulun talviuimarit on saanut jonkin verran uusia jäseniä, mutta suosio näkyy erityisesti uimahallista ostettavissa avaimissa. Raatin uimahallissa on päivitetty tai myyty syyskuun ja tammikuun lopun välillä yli 1 400 avainta, vilkkainta on ollut talvikuukausina. Isoin muutos on Lamminpään mielestä tapahtunut uimareiden iässä.

– On silmiin pistävää, että nuoret ovat innostuneet, myös kansainväliset vaihto-opiskelijat. Tämä ei ole enää mummojen ja pappojen laji niin kuin ennen. Sitten on ihan lapsia, murrosikäisiä ja kaikkia, tämä on levittäytynyt tosi laajasti.

Salla Lamminpää on olkapäitään myöten kylmässä vedessä laiturin vieressä.
Salla Lamminpään mukaan Tuirassa on niin hyvät puitteet, ettei jonoja ole päässyt syntymään kovasta suosiosta huolimatta. Kuva: Janne Körkkö / Yle

Suoraa selitystä nuorten talviuinti-innostukseen Lamminpää ei osaa sanoa. Nuorten urheilijoiden tiedetään käyttävän talviuintia palautumiseen, mutta muut innostavat tekijät voivat löytyä sosiaalisesta mediasta tai siitä, että talviuinnin tuoma hyvä olo koukuttaa. Lamminpää uskoo talviuinnin lieventävän myös korona-ajan stressiä.

Näin opit nauttimaan kylmästä

Kokenut avantouimari Elina Mäkinen, 28, on käynyt avannossa lapsesta asti joka talvi. Hän todella nauttii kylmästä, se välittyy hänen suosituista Tiktok-videoistaan, joissa hän usein hymyssä suin viihtyy hyisessä vedessä. Ja se kiinnostaa – Mäkisellä on Tiktokissa yli miljoona seuraajaa ja Instagramissa kymmeniä tuhansia.

Tässä hänen vinkkinsä avantouintiin:

Suunnittele vaatetus: Ensikertalaiselle suositellaan avantouintia neopreenitossuissa tai villasukissa, näin jalkojen kylmyyteen on mukavampi totutella. Tuuli voi lisätä kylmän tunnetta avannon äärellä, joten mieti vaatetusta myös säätilan mukaan. Kylpytakki on kätevä, jos haluat lämmintä ylle heti, kun olet noussut avannosta. Muutenkin kannattaa valita väljiä vaatteita, jotka on nopea pukea päälle avantouinnin jälkeen.

Ota kaveri mukaan: Kiva kaveri rohkaisee sinut avantoon, ojentaa pyyhkeen tai kylpytakin ja varmistaa, että olet turvassa. Jos uintipaikassa on avantopumppu, se kannattaa sammuttaa uinnin ajaksi, jotta virtaus ei aiheuta paniikkia tai vaaratilannetta.

Kainalot kiinni ja hengitä rauhallisesti: Kiinnitä huomio kehoosi ja sen asentoon. Mene veteen rauhallisesti ja muista hengittää. Lämpöä haihtuu eniten jalkapohjista, kainaloista ja päästä. Pidä siis kainalot kiinni, hattu päässä ja tossut jalassa. Liian nopeasti veteen meneminen salpaa hengityksen ja lisää paniikkia. Varo pään kastelemista, koska se voi nostaa verenpainetta yllättäen. Jos haluat päähän kylmän tunnetta, valuta käsillä kylmää vettä kasvoille.

Anna itsellesi mahdollisuus rauhoittua: Anna kehosi rauhoittua avantouinnin jälkeen. Älä suunnittele lenkkeilyä vaan ennemminkin rentoutumista, jotta voit nauttia talviuinnin antamasta rauhallisesta olotilasta.

Totuttele ja opettele: Opi oma tapasi käydä avannossa. Toiset käyvät pulahtamassa, toiset ovat avannossa pidempään. Kylmään reagoiminen on henkilökohtaista ja joskus päiväkohtaistakin. Kuuntele kehoasi ja toimi sen mukaan.

Lue lisää aiheesta: 22-vuotiaat kaverukset käyvät avannossa jopa 5 kertaa viikossa – talviuinti kiinnostaa niin paljon, että avannoilla on paikoin ruuhkaa

Avantouinti on nyt niin suosittua, että jäihin pitää jonottaa – katso, miten liha kangistuu ja nahka höyryää Suomen vilkkaimmalla avannolla

Millaisia rutiineja sinulla on avantouinnissa? Voit keskustella aiheesta 27. tammikuuta klo 23:een saakka.

Suosittelemme