Hyppää sisältöön

Ateenassa on talsittu, sudittu ja juututtu ennennäkemättömässä lumimyräkässä – katso osin ankeat, osin postikorttimaiset kuvat

Kreikassa ja Turkissa on kärvistelty lumikaaoksessa. Vielä tänään Ateenaan johtavalta moottoritieltä on irrotettu satoja jumiin jääneitä autoja.

Alkuviikon kylmä koillisvirtaus toi Kreikkaan ja Turkkiin talvisen tuulahduksen Venäjältä.
Teemu Juhola
Avaa Yle-sovelluksessa

Leppoisasta ilmastostaan tunnetussa Kreikassa on ollut poikkeuksellisen lumista ja kylmää.

Alkuviikosta tuhannet autoilijat jäivät jumiin maan moderneimmalle moottoritielle pääkaupunki Ateenan lähistöllä. Maanantaina lunta tuli julmetusti.

Kuvassa sininen auto lumen täyttämällä tiellä.
Tämä auto hautautui lumeen Ateenaa ympäröivällä kehätiellä. Kuva: Yiannis Kolesidis / EPA

Jumiin jäi arviolta 3 500 autoa ja moottoritiellä on ollut todellinen kaaos, kun lumeen juuttuneita autoja on ollut sikin sokin.

Tie oli tänään poikki kolmatta perättäistä päivää. Armeija on auttanut pelastusviranomaisia ja poliiseja autojen irrottamisessa.

Kuvassa sotilaita työntämässä mustaa autoa. Etualalla seisoo sotilas lapio kädessään.
Sotilaat irrottivat tänään Ateenan kehätielle juuttunutta autoa. Kuva: Yannis Kolesidis / EPA

Tänään sotilaat ja muut auttajat ovat irrottaneet lumesta satoja autoja Ateenan ja lentokentän välisellä tiellä. Teitä yritetään saada puhdistettua lumesta.

Aiemmin sotilaat jakoivat vettä, ruokaa ja huopia jumiin jääneille autoilijoille. Monet jättivät autonsa lumeen, mutta sadat viettivät yönsä tukkoon menneellä moottoritiellä.

ATHENS, GREECE - JANUARY 24: Snowfall views in Athens, Greece on January 24, 2022. Theodore Nikolaou / Anadolu Agency/ABACAPRESS/ddp images
Kuva voisi olla vaikkapa Kuusamosta, mutta sekin on otettu Ateenassa toissa päivänä. Kuva: Theodore Nikolaou / AOP

Kreikkalaisten raivo tieviranomaisia ja tieyhtiöitä kohtaan on noussut. Eräästä kehätiestä vastaavan yhtiön toimitusjohtaja on jo eronnut tehtävästään.

Pääministeri Kyriakos Mitsotakis pyysi tänään anteeksi jumiin jääneiltä autoilijoilta. Hän arvosteli tullattujen teiden operaattoreita huonosta toiminnasta poikkeuksellisessa tilanteessa.

Lunta sataa sakeasti. Jalankulkijalla on kädessään sateenvarjo. Toisella kädellään hän kantaa muovikassia.
Tämä ateenalainen suojautui myräkältä sateenvarjolla. Kuva: Theodore Nikolaou / AOP

Kreikan hallitus on luvannut jumiin jääneille autoilijoille ja junamatkustajille korvauksia. Autoilijoille on luvattu 2 000 euron korvaus ja Ateenan pohjoisosaan juuttuneille junamatkustajille 1 000 euroa.

Lumisia puita ja rakennuksia kuvattuna ylhäätä päin.
Paikoin näkymät olivat Ateenassa hyvinkin postikorttimaiset. Kuva: AOP

Monet Ateenan kadut olivat edelleen tänään tukossa lumesta.

Lumimyräkässä on myös katkennut sähköjä useissa Ateenan lähiöissä. Myräkkä on sotkenut myös lentoliikenteen. Tänään Ateenassa jouduttiin perumaan 30 lentoa.

Kuvassa on ihmisiä kävelemässä lumisessa rinteessä.
Eilen Ateenassa vietettiin myräkän takia vapaapäivää. Jotkut osasivat iloita harvinaisesta lumesta. Kuva: AOP

Myrsky on koetellut myös Turkkia. Lunta on tullut sakeasti ja autoilijat ovat olleet vaikeuksissa.

Euroopan vilkkaimpiin kuuluva Istanbulin lentokenttä jouduttiin sulkemaan myräkän takia, mutta tänään kenttä on palannut vähitellen toimintaan.

Kuvassa harmaahiuksinen mies puhdistaa auton ikkunoita lumesta.
Mies puhdisti autoaan lumesta Istanbulissa maanantaina. Kuva: AOP

Äärimmäinen sääilmiö

Ylen meteorologi Matti Huutonen sanoo, että Etelä-Euroopan myräkkä pakkasineen on harvinainen tapaus.

– Kyllä tämä aika äärevä ilmiö tuolla alueella on. Juurisyynä sääilmiölle on se, että Venäjän suunnasta koillisesta virtasi sunnuntaista alkaen hyvin kylmää ilmaa. Se painottui Balkanille ja Mustanmeren ympäristöön Turkkiin ja Kreikkaan.

Kuvassa kaksi vaaleanruskeaa kissaa lumihangessa. Niiden takana näkyy kaksi autoa.
Kreetallakin oli lunta kuin Suomessa konsanaan. Kuva: Chalkiadakis Nikos / EPA

Huutonen toteaa, että Kreikassa sataa joka talvi lunta varsinkin vuoristossa. Se on poikkeuksellista, että nyt lunta tuli Ateenassa näin paljon. Lisäksi lunta sateli jopa Välimeren saarissa, kuten Kreetalla ja Santorinissa.

Vielä tänään aamulla Ateenassa oli kymmenen senttiä lunta. Turkin Zonguldakissa Mustanmeren rannalla lunta oli peräti 55 senttiä ja Istanbulissa 23 senttiä.

– Lukemat ovat aika kovia meren rannalla, Huutonen sanoo.

Kolme ihmistä on lumisessa maisemassa, yksi heistä istuu. Kuvassa on myös kaksi puuta ja taustalla näkyy meri.
Eilen kuvattu näkymä Istanbulissa. Kuva: Ümit Turhan Coşkun / AOP

Balkanin maissakin on ollut poikkeuksellisen kylmää.

– Balkanilla on ollut pakkasta ainakin 25 astetta Serbian, Romanian ja Montenegron suunnassa. Alueella on edelleen lumi- ja pakkasvaroituksia aika laajalti voimassa.

Pahin myräkkä on ennusteiden mukaan kuitenkin jo ohi.

Lue ja katsele lisää:

Japanissa satoi ennätysmäärä lunta – katso videolta, kuinka talot ja autot peittyivät lumen alle

Suosittelemme