Hyppää sisältöön

Nämä koronarajoitukset muuttuivat tiistaina

Tiistaista lähtien ravintolarajoitukset kevenevät. Monilla alueilla pääsee taas kuntosaleille ja uimahalliin.

GoGo Express-kuntosalin laitteita Jyväskylän Savelassa. Nainen nousee varpailleen laitteessa.
Uudellamaalla asiakastilat, kuten kuntosalit ja uimahallit, saavat avata ovensa tänään asiakkaille. Kuva: Jaana Polamo / Yle
Tittamari Rinne
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan kaikista koronarajoituksista aiotaan luopua helmikuun aikana. Hän kertoi asiasta maanantaina Päätoimittajayhdistyksen tilaisuudessa.

Osa rajoituksista puretaan jo tiistaina, kuten hallitus ja aluehallintoviranomaiset ovat aiemmin linjanneet. Valtakunnallisesti tiistaina tulevat voimaan muun muassa ravintolarajoitusten lievennykset, joista hallituksen koronaministerityöryhmä linjasi viime viikon torstaina.

Asiakastilojen, kuten kuntosalien avaamisesta, ja kokoontumisrajoitusten keventämisestä päättävät alueellisesti aluehallintovirastot ja kunnat. Moni aluehallintovirasto linjasi viime viikolla suljettujen tilojen avaamisesta ja yleisötapahtumien rajoitusten keventämisestä.

Ainakin nämä rajoitukset muuttuvat.

1. Ruokaravintolat saavat olla myöhempään auki

Tiistaista alkaen ruokaravintolat saavat olla auki iltayhdeksään saakka nykyisen iltakuuden sijaan. Alkoholin anniskelu loppuu viimeistään kello 20.

Baarien ovet sen sijaan sulkeutuvat jatkossakin kello 18. Anniskelun baareissa on päätyttävä kello 17.

Ravintoloissa hygieniavelvoitteet sekä rajoitukset istuma- ja asiakaspaikoista säilyvät entisellään. Koronapassi pysyy pannassa 15. helmikuuta saakka, eli rajoituksia ei voi kiertää koronapassilla helmikuun puoliväliin saakka.

2. Liikunta-, harrastus- ja virkistystilat aukeavat monella alueella

Uudellamaalla asiakastilat, kuten kuntosalit ja uimahallit, saavat avata ovensa asiakkaille. Etelä-Suomen aluehallintovirasto linjasi liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen sulun kumoamisesta viime perjantaina. Avi antoi asiasta virallisen päätöksen maanantaina.

Kymenlaaksossa kuntosalit, uimahallit ja yksilöurheiluun käytetyt tilat avautuvat yleisölle torstaina.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa asiakastilojen sulkemispäätös kumoutui jo lauantaina.

Kanta-Hämeessä osa asiakastiloista, kuten kuntosalit, uimahallit ja sisäleikkipuistot avattiin jo perjantaina.

Itä-Suomen aluehallintovirasto puolestaan kumosi asiakastilojen sulkupäätöksen Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa viime viikolla.

3. Yleisötilaisuuksien rajoitukset höllenevät

Uudellamaalla voi tiistaista lähtien järjestää sisätiloissa enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jos osallistujilla on määritelty istumapaikka. Kokoontumisrajoitukset koskevat muun muassa teatteri- ja elokuvateatterinäytöksiä, konsertteja sekä urheiluotteluja.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yleisötilaisuuksiin on voinut lauantaista lähtien osallistua puolet siitä osallistujamäärästä, joka tilaan on sallittua ottaa.

Kanta-Hämeessä yleisötilaisuuksien rajoitukset pysyvät ennallaan. Sisätiloissa voi järjestää korkeintaan 10 henkilön ja ulkotiloissa korkeintaan 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Pohjois-Pohjanmaalla sisätilojen, yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kielto päättyi maanantaina.

Täältä voit tarkistaa omaa paikkakuntaasi parhaillaan koskevat rajoitukset.

4. Sisärajavalvonta päättyy

Suomen ja EU- ja Schengen-maiden välisen matkustajaliikenteen rajatarkastukset päättyvät. Hallitus päätti luopua joulukuun lopulla palautetusta sisärajavalvonnasta viime torstaina. Ulkorajaliikenteen rajoituksia sen sijaan jatketaan 14. helmikuuta asti.

EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta Suomeen saapuvilta vaaditaan todistus täydestä rokotussarjasta tai kuuden kuukauden sisään sairastetusta koronataudista. Lisäksi vaaditaan alle kaksi vuorokautta vanha negatiivinen testitulos. Vaatimus koskee vuonna 2006 tai sitä aiemmin syntyneitä.

Todistuksia ei vaadita Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy.

Kaikkia Suomeen saapuvia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain mukaiset vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintovirastojen tekemät päätökset pakollisista terveystarkastuksista.

Maahantulijoilla pitää olla rokotustodistus tai todistus sairastetusta koronataudista tai alle kolme vuorokautta vanha negatiivinen testitulos.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 1.2. kello 23:een asti.

Juttua täsmennetty 31.1. kello 14.55: Lisätty maininta, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekee päätöksen Uudenmaan rajoitusten purkamisesta vasta tänään. Avi kuitenkin kertoi jo viime perjantaina, että rajoituksia aiotaan purkaa.

Muokattu 1.2. kello 5:14 ja 9:38: Jutun aikamuotoja päivitetty.

Suosittelemme