Britannian pääministerin Boris Johnsonin puutarhajuhlia koskevasta tutkimusraportista on toimitettu "ajantasaistettu" versio pääministerille. Pääministeri Johnson pyysi kerran anteeksi korona-aikana Downing Street 10:ssä pidettyjä juhlia.
– Näin ei olisi pitänyt toimia. Pyydän anteeksi. Tiedän, ettei se riitä, että pyydän anteeksi, pääministeri Boris Johnson sanoi parlamentin alahuoneessa.
Hän sanoo "korjaavansa asian". Yhtenä toimena hän lupaa perustaa pääministerin toimiston Downing Street 10:een.
– Ymmärrän ihmisten suuttumuksen. Olemme pyytäneet heiltä valtavia uhrauksia. Pandemia on ollut hyvin raskas kaikille.
Pääministeri Johnson sanoo hyväksyvänsä raportin päätelmät ja esitykset.
– Meidän täytyy katsoa peiliin ja oppia.
Oppositio vaatii Johnsonin eroa
Tytöväenpuolueen puheenjohtaja Keir Starmer on vaatinut pääministerin eroa ja uusi vaatimuksen alahuoneessa vastauksessaan pääministerille.
– Pääministeri on täysin häpeämätön, koska hän ei eroa raportin löydösten takia, Keir Starmer sanoo.
Starmerin johtama oppositio on vaatinut Grayn raporttia kokonaisuudessaan julki.
Hänen mukaansa katseet ovat nyt konservatiivien kansanedustajissa.
– Heidän täytyy lopettaa tämä farssi. Heitä arvioidaan nyt sen mukaan, mitä he päättävät tehdä.
Kysymyksessä on Johnsonin pääministeriajan vaikein kriisi, sillä myös useat oman konservatiivipuolueen kansanedustajat pitävät moraalisesti arveluttavana sitä, että Johnson on sallinut juhlien järjestämisen, eikä ole ottanut asiasta täyttä vastuuta.
Konservatiivien riveissä on useita poliitikkoja, jotka kampeavat Johnsonia pääministerin paikalta.
Puutarhassa juhlittiin, kun kansaa suitsittiin
Tänään julkistetun raportin on laatinut sisäistä tutkintaa johtava hallintovirkailija Sue Gray.
Gray toteaa raportissaan, että Downing Street 10:ssä on järjestetty juhlia, jollaisia siellä ei olisi pitänyt järjestää. Hän arvioi, että juhlissa on käytetty sellaisia määriä alkoholia, joka ei ole sopivaa millekään työpaikalle.
Downing Streetillä on järjestetty koronarajoitusten aikana juhlia, joissa on ollut kymmeniä vieraita. Osaan juhlista on kokoonnuttu "omat pullot mukaan" -periaatteella.
Raportissa huomautetaan, että ei ole hyväksyttävää järjestää juhlia aikana, jolloin muun väestön liikkumista ja toimintaa on rajoitettu.
Grayn mukaan myöskään Downing Streetin johto- ja valvontajärjestelmä ei ole ajantasalla. Raportissa kerrotaan, että useat työntekijät olisivat halunneet nostaa näkemäänsä käytöstä esiin, mutta tunsivat, ettei se ole oikein mahdollista.
Raportti ei ole julkaistussa muodossaan täydellinen, koska Lontoon poliisi on avannut omat tutkimuksensa pääministerin virka-asunnon Downing Street 10:n puutarhajuhlista.
Poliisi ilmoitti tutkinnastaan viime perjantaina ja vaati, että Gray toisi julkisuuteen mahdollisimman niukasti poliisitutkinnan alla olevia asioita.
Grayn raportti tutki sitä, millä tavoin Downing Streetin juhlat mahdollisesti rikkoivat Johnsonin hallituksen itsensä asettamia koronarajoituksia. Poliisin tutkinta taas keskittyy siihen, ylittyykö juhlien järjestämisessä rikostutkinnan kynnys.
LUE MYÖS:
Boris Johnsonilla alkavat olla vitsit vähissä
Koronapandemia voi olla Britanniassa pian ohi – mutta niin myös Boris Johnsonin pääministeriaika