Hyppää sisältöön

Turkki pommitti kurdeja Pohjois-Syyriassa ja Irakissa: "Monta terroristia tapettiin"

Turkin sotakoneet iskivät muun muassa kurdien harjoitusleireille, suojiin ja ammusvarastoihin keskiviikkoyönä. Turkin mukaan se suojeli vain rajojaan terroristeilta.

Turkki kertoo tehneensä ilmaiskuja mm. kurdien harjoitusleireille ja ammusvarastoihin.
Risto Mattila
Avaa Yle-sovelluksessa

Turkki jatkaa sotaansa kurdeja vastaan Syyriassa ja Irakissa. Keskiviikkona nähtiin yksi tuhoisimmista iskuista pitkään aikaan.

Turkin sotavoiman kohteina olivat Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n sekä Syyrian kurdien YPG:n sotilaat. Turkki pitää kumpaakin terroristijärjestöinä. YPG on toiminut Yhdysvaltain liittolaisena taistelussa Isis-terroristejä vastaan.

Uutistoimisto AP:n lähteiden mukaan iskuun osallistui noin 60 lentokonetta mukaanlukien aseistettuja ja aseistamattomia drooneja.

Turkki ei kertonut yksityiskohtia siitä, kuinka paljon tuhoa tai kuolonuhreja aiheutui. Turkin puolustusministeri Hulusi Akar antoi iskujen jälkeen lausunnon, jossa hän piti operaatiota onnistuneena, koska "monta terroristia tapettiin."

– Kuten tavallista teimme kaikki toimet, jotta emme vahinigoittaisi paikallisia asukkaita. Kohteenamme olivat terroristien suojat, bunkkerit sekä niin sanotut harjoitus- ja johtokeskukset, hän kertoi Reutersille.

Ihmisoikeusjärjestö: Myös siviiliuhreja

Sotaa tarkkailevan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Turkin droonit ampuivat kaksi ohjusta sähkövoimalaan Irakin rajalla. Järjestön mukaan ainakin neljä ihmistä kuoli ja useita loukkaantui. Lisäksi sähköt katkesivat lähistön kylistä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan siviiliuhreja syntyi ainakin Turkin hallinnassa olevan Al-Babin kaupungissa Pohjois-Syyriassa. Ihmisoikeusjärjestö ei yksilöinyt tapauksia, mutta alueella on sekä Kurdien että Syyrian joukkoja.

Irakin nimettömät turvallisuuslähteet kertoivat Reutersille, että ilmaiskuja oli ainakin 20 ja ne kohdistuivat Sinjarin vuoristoseudulle. Alue on ollut monien eri aseistettujen ryhmien ja joukkojen hallinnassa. Myös PKK:n joukot toimivat siellä yhdessä paikallisten liittolaisten kanssa.

Kurdilähteen mukaan useita ihmisiä kuoli ja loukkaantui sekä Irakin että Syyrian puolella.

Irakin armeija tuomitsi iskut, koska niitä toteutettiin Irakin ilmatilassa. Turkin nimettömien viranomaislähteiden mukaan Irak tukee PKK:n taistelijoita Turkkia vastaan.

PKK tarttui aseisiin Turkin hallintoa vastaan vuonna 1984. Sen jälkeen yli 40 000 ihmistä on kuollut yhteenotoissa, enimmäkseen Kaakkois-Turkissa.

Turkin puolustusministeriön mukaan iskuja jatketaan niin kauan kuin viimeinenkin terroristi on kuollut.

Päivitetty 4.2.2022 kello 19.08: "Lounais-Turkissa" muutettu muotoon "Kaakkois-Turkissa"

Suosittelemme sinulle