Hyppää sisältöön

Ajoavustimet ovat vaikeuksissa Suomen talvioloissa – liikenneopettaja: "Tutkat ja kamerat saattavat lakata toimimasta"

Uudet autot sisältävät aiempaa enemmän kuljettajia avustavaa tekniikkaa. Vakiovarusteeksi tulevaa teknologiaa testataan etukäteen, mutta käyttökokemuksia ei saada kaikista olosuhteista.

Kuljettaja säätää auton peruutusavustimen näyttöä.
Nykyautoissa on monia ajajaa avustavia toimintoja jotka saattavat huonossa kelissä yllättää ajajan.

Uusien autojen ajoavustimien toiminta takkuaa Suomen haastavissa talviolosuhteissa. Auton tutkien ja kaistavahdin kameran peityttyä lumella, ei auton järjestelmä saa tarvittavaa tietoa sen kulusta.

– Varsinkin lumisateella ja loskakelillä järjestelmät kytkeytyvät hyvin herkästi pois käytöstä. Ihan viiden minuutin ajon jälkeen keulan tutkat ja kamerat saattavat lakata toimimasta, Autokoulu Lehtelän liikenneopettaja Jani Salo sanoo.

Hämeenlinnalainen taksiautoilija Pekka Saarinen on työssään havainnut luistonestojärjestelmän toimivan välillä myös turhan innokkaasti vahvassa lumessa.

– Välillä järjestelmä on alkanut toimia, vaikka ei olisi vielä tarvinnutkaan. Tehot on menneet pois, eikä auto ole jaksanut nyppylän yli.

Saarisen mielestä paras avustin löytyykin ratin ja penkin välistä.

Ohjekirjan avaaminen kannattaa

Autoihin vakiovarusteeksi tulevaa teknologiaa testataan etukäteen, mutta kaikista olosuhteista käyttökokemuksia ei pystytä saamaan. Varsinkaan Suomen keleissä kaikki ei toimi aivan kuin on alunperin suunniteltu, sanoo erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Autoalan Tiedotuskeskuksesta.

Kalenojan mukaan ajoavustimet ovat kuitenkin äärettömäen hyviä lisäyksiä autojen turvallisuuteen ja ne kehittyvät.

– Erityisesti viime vuosina järjestelmiä on kehitetty siihen suuntaan, että ne pyrkisivät tunnistamaan jalankulkijoita ja pyöräilijöitä, jos vaikka suojatiellä on heikko näkyvyys. Tällöin esimerkiksi automaattinen hätäjarrutus tulisi käyttöön.

Ajoavustimet ovat yleistyneet autoissa 1990-luvulta lähtien. Tilastokeskuksen julkaiseman tieliikenneonnettomuustilaston (siirryt toiseen palveluun) mukaan tieliikenteessä kuolleiden määrä on viimeisen 20 vuoden aikana pudonnut melkein puolella. Vuonna 2002 kuolleita oli 412 kun viime vuoden arvion mukaan liikenteessä kuoli 219.

Kuljettaja saattaa hämmentyä tilanteesta, jossa järjestelmät aktivoituvat. Auton hakeutuessa lähelle kaistan reunaviivoja, kulkupeli voi tehdä napakan nykäisyn takaisin keskilinjaan, kun auton kaistavahti havaitsee ajolinjan olevan menossa sivuun.

Liikenneopettaja Jani Salo muistuttaa, että kuljettajien olisi hyvä tutustua auton käyttöohjekirjaan. Vaikka se usein varsin monisivuinen onkin, on siellä aina kerrottu turva-avustimien toiminnasta sekä erityisesti siitä, missä avustimien toiminnan raja kulkee.

Millaisia kokemuksia sinulla on ajoavustimista? Voit keskustella aiheesta maanantai-iltaan klo 23:een asti.

Suosittelemme sinulle