Suomen ympäristökeskus suosittelee tarkkailemaan suurten hallien lumikuormaa. Etelä-Suomessa lunta on katoilla tyypillisesti 50–80 kg neliötä kohden.
Lumikuorma voi alkaa aiheuttaa ongelmia suurille halleille, kun se ylittää maastossa 100 kg neliötä kohden. Katot on mitoitettu kestämään lumikuormaa maksimissaan 220:een kiloa neliötä kohden.
Esimerkiksi Lounais-Hämeessä on rakennusten katoille kertynyt vasta tuosta noin kolmannes, kerrotaan Forssan seudullisesta rakennusvalvonnasta. Lumikuorman kasvaessa ja jäätyessä ovat ensimmäisinä vaarassa esimerkiksi maneesit ja makasiinit.
– Esimerkiksi kauppakeskuksissa on yleensä sen verran loivat katot, ettei vaaratilanteita synny. Niissä osataan myös pyytää ammattilaisia tarvittaessa lunta pudottamaan, kertoo rakennustarkastaja Raimo Huotelin Forssan seudullisesta rakennusvalvonnasta.
Suomen Ympäristökeskuksesta muistutetaan, että omakoti-, pari- ja rivitalot sekä kerrostalot eivät kuulu riskikohteisiin kattojen lumikuorman kestävyyden kannalta. Kiinteistön omistajien tulee kuitenkin varmistaa, ettei katolta pääse putoamaan lunta tai jäätä ihmisten päälle.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.