Pohjois-Savossa toimivaan Savonia-ammattikorkeakouluun on tehty massiivinen tietoturvahyökkäys. Se huomattiin perjantaiaamuna, hyökkäys on tapahtunut aamuyön aikana.
Ammattikorkeakoulun mukaan tiedossa ei ole, että esimerkiksi henkilötietoja tai muuta arkaluontoista tietoa olisi vaarantunut.
Ammattikorkeakoulun tietokoneille on asentunut kiristysohjelma, joka on lukinnut tiedostoja. Niiden avaamiseksi vaaditaan maksua bitcoineina. Kiristysohjelma on salakirjoittanut ammattikorkeakoulun verkkolevyillä olevia tietoja. Ammattikorkeakoulun toimintaan hyökkäys on vaikuttanut niin, että opettajat eivät päässeet kaikkiin tiedostoihin.
Savonia-ammattikorkeakoulun rehtorin Mervi Vidgrénin mukaan on selvää, että hyökkäyksen takana on asiantunteva taho.
– Asian selvittely on kesken. Näyttää siltä, että meiltä ei ole lähtenyt tietoja ulos, mutta kiristysohjelma on saatu sisään. Asiantuntijat selvittelevät tätä kokonaisuutta, sitä miten tämä on mahdollista ja myös sitä, kuinka paljon haittaa on saatu aikaiseksi.
Korkeakoulun tietoturvaan erikoistuneet työntekijät töissä viikonlopun
Rehtori Mervi Vidgrén sanoo, että tällä hetkellä tietoturvahyökkäystä selvitellään korkeakoulun tietohallinnon asiantuntijoiden kanssa.
Ulkopuolistakin apua saatetaan etsiä ja tarvita.
– Tietohallinto on nyt kovasti töissä ja tekee töitä viikonlopun. Tietoturvahyökkäyksen laajuutta selvitetään vielä, hän kertoo.
Rehtorin mukaan tänään perjantaina iso osa henkilöstön työtehtävistä on pystytty tekemään tietoturvahyökkäyksestä huolimatta.