Helsingin hovioikeus vapautti perjantaina Jari Aarnion murhasyytteestä. Hovioikeuden mukaan Aarnio ei tiennyt suunnitellusta palkkamurhasta eikä hän ollut velvollinen estämään sitä.
Kysessä oli vuonna 2003 tapahtunut Vuosaaren murha, jossa ruotsinturkkilainen rikollinen Volkan Ünsal surmattiin alamaailman välienselvittelyssä. Murhasta on jo aiemmin tuomittu neljä miestä.
Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut joulukuussa 2020 myös Aarnion murhasta elikautiseen sillä perusteella, että hän ei poliisina estänyt tekoa, vaikka oli tietoinen murhan suunnittelusta.
Pyysimme Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta kommentomaan hovioikeuden tuomiota, jossa Aarnion syyllisyydestä päädyttiin siis aivan erilaiseen lopputulokseen.
Tolvanen toteaa heti, että hovioikeuden tuomio oli perusteltu hyvin. Näyttöön liittyvät kysymykset oli eritelty hyvin ja johtopäätöksistä käy Tolvasen mukaan selkeästi ilmi, millä perusteella syytteet oli hylätty.
Mikä oli olennainen ero näytön tulkinnassa hovioikeudessa?
Ensinnäkin hovioikeus katsoi, että vastuu ei voinut perustua virkaan, toimeen tai asemaan.
Toiseksi Aarnio ei ottanut laissa tarkoitetulla tavalla vastatakseen Volkan Ünsalin turvallisuudesta.
Kolmas seikka oli syy-yhteys, jonka hovioikeus arvioi toisin kuin käräjäoikeus. Hovioikeus katsoi, että ei voitu suurellakaan todennäköisyydellä todeta, että Aarnion toisenkaanlainen menettely olisi uhria pelastanut.
Neljäs seikka oli se, että hovioikeus pani aika paljon painoarvoa Ünsalin omalle käytökselle eli katsoi, että Ünsal oli itse tietoisesti ottanut riskin siitä, että hänet tultaisiin surmaamaan.
Onko jokin näistä erityisen painava peruste vapauttavan tuomion kannalta?
Nämä kaksi keskimmäistä kohtaa. Eli se, että ei ollut näyttöä siitä, että Aarnio olisi nimenomaan ottanut Ünsalin suojelun sillä tavalla tehtäväkseen, että siihen voitaisiin liittää rikosvastuu. Ja toinen on tämä syy-yhteys.
Minusta ne olivat ne painavimmat perusteet tämän ratkaisun tueksi.
Murhaa koskevista ennakkotiedoista käräjäoikeudella ja hovioikeudella oli eri käsitys. Mikä merkitys tällä oli?
On aina arvionvarainen seikka, missä määrin henkilö on tiennyt murhauhasta. Mutta tieto sinänsä ei riittäisi.
Laki edellyttää nimenomaan, että henkilö on ottanut tai hänelle on annettu tehtäväksi nimenomaisen henkilön suojelu. Kun siitä seikasta ei näyttöä ollut, niin oli aika loogista, että hovioikeus päätyi tuohon ratkaisuun.
Minua tämä ratkaisu ei yllättänyt ollenkaan sen valossa, mitä tietoa näytöstä aikaisemmin on ollut.
Mitä uutta hovioikeuden tuomiossa oli?
Uutta tässä oli, että pohdittiin uhrin oman käyttäytymisen merkitystä laiminlyöntirikoksen näkökulmasta. Minusta oli erittäin hyvä, että siihen otettiin nimenomaisesti kantaa. Hovioikeus oli tämän kysymyksen hyvin eritellyt.
Eli katsottiin, että jos täysi-ikäinen syyntakeinen ihminen ehdoin tahdoin ottaa riskiä, niin sillä on vaikutusta sen arvioimiseen, onko joku laiminlyönnillään myötävaikuttanut hänen kuolemaansa.
Hovioikeuden mukaan Ünsalin on katsottava ottaneen itse tietoisen riskin kun hän tuli Suomeen. Ruotsin poliisi oli varoittanut häntä erikseen Suomeen matkustamisesta.
Millä perusteella tällaisessa tapauksessa voitaisiin antaa langettava tuomio?
Tuomio edellyttäisi hyvinkin intensiivistä toisen henkilön suojelua. Olisi täytynyt olla myös varsin tarkka tieto siitä, että milloin, missä ja millä tavalla murhauhkaus on tarkoitus panna täytäntöön. Se on kokonaisuus, jossa sinänsä mikään yksi toimi ei asiaa ratkaise.
Jos esimies määrää jonkun alaisensa suojelemaan hyvin konkreettisella tavalla jotakin ihmistä, se olisi eri asia. Silloin voisi se vastuu tulla.
Aarnio itse oli esimiesasemassa, hän olisi itse voinut ottaa sen asiakseen.
Yleensä tämä tehtäväksi ottaminen ja suojeluvastuu sillä perusteella edellyttää vuorovaikutusta suojeltavan kanssa. Tässähän sitä ei ollut ollenkaan, kuten hovioikeuskin totesi.
Hovioikeus painotti, että suojeluvastuu tulee niissä tilanteissa, missä suojeltavalla on perusteltu aihe olettaa, että suojeluvastuussa oleva ottaa hänet suojelukseensa.
Olisiko korkeimman oikeuden ratkaisu tässä tapauksessa tarpeen?
Periaatekysymyksen ratkaisemiselle varmaan olisi tarvetta.
Mutta tässä on se pulma, että ainakin minun tulkintani mukaan hovioikeus käsitteli tämän pääasiassa näyttöratkaisuna. Eli tässä katsottiin, että ei ollut riittävää näyttöä näistä vastuuseen perustuvista seikoista.
Se tekee ennakkopäätöksen hakemisen ennakkopäätösperusteella aika mutkikkaaksi.
Eli tästä tapauksesta ei todennäköisesti saada ennakkoratkaisua siihen, voidaanko epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen perusteella langettaa tuomio murhasta?
Pidän sitä aika epätodennäköisenä. Toki korkein oikeus ottaa siihen kannan, jos joku hakee valituslupaa ennakkopäätösperusteella.
Ratkaisuvaltahan on korkeimmalla oikeudella eikä minun tehtäväni ole korkeimmalle oikeudelle kertoa, miten sen tulisi tähän valituslupa-asiaan suhtautua.
Mutta sen perusteella mitä hovioikeuden tuomioon on kirjoitettu, en näkisi kovin suuria mahdollisuuksia, että tästä ennakkoratkaisu saataisiin.
Ennakkopäätöksiä on tarkoitettu annettavaksi sellaisissa tilanteissa, missä sinänsä ei ole riitaa siitä, mitä on tapahtunut vaan riita on siitä, millä tavalla lakia olisi tulkittava.
Lue myös: