Hyppää sisältöön

Toimittajat kohtasivat uhkailua ja häirintää eilisessä Convoy-mielenosoituksessa, työvälineitä yritettiin myös varastaa

Ainakin Ylen, Iltalehden, MTV Uutisten ja Ilta-Sanomien toimittajat ja kuvaajat joutuivat uhkailun ja solvauksien kohteeksi perjantai-iltana Helsingin keskustassa järjestetyssä Convoy Finland 2022 -mielenosoituksessa. Iltalehden toimittajalta varastettiin mikrofoni.

Convoy Finland -nimellä kulkeva liike järjesti perjantaina 4. helmikuuta mielenilmauksen Helsingin keskustassa.
Kuvassa Convoy Finland 2022 -mielenosoittajia Eduskuntatalon edustalla perjantaina iltakymmeneltä. Mielenosoituksen on tarkoitus jatkua tänään. Kuva: Silja Viitala / Yle
Otso Karhu
Avaa Yle-sovelluksessa

Eilen perjantai-iltana Helsingin keskustassa järjestetyssä Convoy Finland 2022 -mielenosoituksessa tunnelma kiristyi yötä kohden. Paikalla oli paljon toimittajia, ja osa heistä kohtasi tapahtumassa muun muassa sanallista ja fyysistä uhkailua.

Ylen toimittaja ja kuvaaja saivat osakseen jatkuvaa sanallista ja fyysistä häirintää. Jotkut protestoijat tulivat iholle kiinni ja yrittivät estää työparin liikkumisen.

Toimittajalle huudeltiin uhkauksia ja solvauksia. Kuvaajan työvälinerepusta yritettiin varastaa tavaraa. Myös toimittajan mikrofoni yritettiin viedä kädestä.

Iltalehden uutispäällikön Niina Huuhtasen mukaan myös Iltalehden toimittajat kohtasivat perjantain mielenosoituksessa toistuvasti sanallista häirintää, kuten haistattelua ja uhkailua. Lisäksi toimittajaan kajottiin fyysisesti ja hänen kädestään vietiin mikrofoni. Myös kuvaajan kameraan yritettiin tarttua.

MTV Uutisten suoraa lähetystä pyrittiin myös häiritsemään. Poliisi poisti yksittäisen häiriköijän tilanteesta ennen lähetyksen alkua. MTV Uutisten uutispäällikön Päivi Hannulan mukaan paikalla olleelle toimittajalle huudettiin solvauksia toistuvasti myöhäisillasta.

Lisäksi alkuillasta toimittajan kasvoja tultiin kuvaamaan lähietäisyydeltä useaan otteeseen.

Hannulan mukaan paikalla ollut MTV:n toimittaja on aiemmin raportoinut useita mielenosoituksia, mutta kertoi toimituksessa, ettei ollut ennen kohdannut vastaavaa.

Myös Ilta-Sanomien toimittajan ja kuvaajan työ vaikeutui mielenosoituksessa. Toimituspäällikkö Sanna Mattilan mukaan työparille huudeltiin ja työtä häirittiin.

Yle ei tavoittanut Helsingin Sanomia kommentoimaan eilistä heidän työnsä osalta.

Juttua muokattu 7.2.2022 klo 11.25: Lisätty Ilta-Sanomien kokema häiriökäytös, joka tuli esihenkilöiden tietoon viiveellä. Aluksi IS:n työparin kerrottiin välttyneen häiriökäytökseltä.

Lue myös:

Toimittajalta: Ymmärrystä ei voi rakentaa vihalla

Convoy sujui sunnuntaina huomattavasti aiempaa rauhallisemmin – Yle seuraa mielenosoitusta

"Me saadaan oikeasti koko Helsinki tukkoon" – tästä on kyse sosiaalisen median kapinaryhmässä, joka aikoo aiheuttaa kaaoksen perjantaina Helsingissä

Suosittelemme sinulle