Hyppää sisältöön

Heinolan pro-rata valittu maailman viidenneksi parhaaksi frisbeegolfradaksi

Maailmanlaajuisessa U-Disc -kirjausjärjestelmässä käyttäjät rankkasivat Kippasuon kärkipäähän yli 13 000 radan joukosta.

poika heittää liitokiekkoa koriin
Kippasuolla käy saman verran väkeä kuin muun muassa uimahallissa. Kuva kesältä 2021. Kuva: Petri Niemi/Yle
Petri Niemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Heinolassa sijaitsee käyttäjien mielestä maailman viidenneksi paras frisbeegolfin ammattilais- eli pro rata.

Kippasuon rata on valittu maailmanlaajuisessa U-Disc -kirjausjärjestelmässä viidenneksi parhaasi yli 13 000 radan joukossa.

Listaus julkistettiin maanantai-iltana.

– Me olemme itse uskoneet kymmenen vuoden ajan, että me voimme tehdä yhden maailman parhaimmista radoista Heinolaan. Nyt käyttäjät ovat vahvistaneet, että olemme onnistuneet. Tämä on meille suuri asia ja olemme eräällä tavalla saavuttaneet unelmamme, sanoo Kippasuon aktiivi ja Lords of Disc Golfin puheenjohtaja Jere Pohjankoski.

Keskuksen kehittäminen jatkuu

Heinolan frisbeegolfkeskuksen palveluita on Pohjankosken mukaan tarkoitus kehittää.

– Meillä ei ole vesiä, eikä vessoja. Niiden lisäksi haluamme sinne klubitalon.

Heinolassa on useampia frisbeegolfratoja ja muun muassa puttialue. Keskusta pyöritetään pitkälti talkoovoimin. Keskus saa taloudellista tukea myös esimerkiksi Heinolan kaupungilta.

Lue myös:

Erityisesti alle 18-vuotiaat pojat innostuivat frisbeegolfista – lajin suosio on nousukiidossa myös Heinolassa

Suosittelemme sinulle