Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio on päässyt vankilasta valvottuun koevapauteen. Asian vahvistaa Ylelle Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi.
Aarnion liikkumista valvotaan nyt jalkapannan avulla.
Valvotussa koevapaudessa vangille määritetään rajat liikkumiselle. Lisäksi häneltä edellytetään päihteettömyyden ja muiden hänelle asetettavien ehtojen noudattamista. Vangin valvonnasta vastaa vankila.
Jari Aarnio vapautui viime perjantaina murhasyytteestä. Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut joulukuussa 2020 Aarnion murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen, mutta hovioikeus päätyi kumoamaan tuomion.
Asia liittyi vuonna 2003 Helsingissä tapahtuneeseen Volkan Ünsalin palkkamurhaan. Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, ettei Aarniolla ollut tarkkaa tietoa Ünsalin murhaamiseen liittyvistä suunnitelmista tai siitä, että uhri oli välittömässä hengenvaarassa. Hovioikeuden mukaan Aarnion ei näytetty tienneen, missä ja milloin tai millä tavoin Volkan Ünsal oli suunniteltu tappaa.
Hovioikeus katsoi myös käräjäoikeuden tuomiosta poiketen, että Aarniolla ei ollut syytteessä väitettyä ja laiminlyöntirikoksessa edellytettyä erityistä oikeudellista velvollisuutta estää henkirikosta.
Helsingin hovioikeus vapautti Aarnion jo viime joulukuussa murhasyytteeseen liittyvästä tutkintavankeudesta, mutta hän pysyi vielä vankilassa aiemmin langetettujen huumetuomioiden vuoksi.
Aarnio sai kesällä 2019 kymmenen vuoden tuomion niin sanotusta tynnyrijutusta, jossa oli kyse hasiksen maahantuonnista. Hänet tuomittiin muun muassa useista törkeistä huumausainerikoksista ja törkeästä todistusaineiston vääristämisestä.
Jari Aarnion pääsystä valvottuun koevapauteen uutisoi ensimmäisenä MTV.