Hyppää sisältöön

Suureksi mitaliehdokkaaksi noussut Ilkka Herola nostaa esiin ison kysymysmerkin yhdistetyn olympiamatkojen alla: "Ei ole vertailukohtia"

Ilkka Herolan mukaan korkea ilmanala voi sekoittaa pakkaa yhdistetyn olympimitalitaistoissa. Zhangjiakoussa hiihdetään lähes 1 800 metriä merenpinnan yläpuolella. Yhdistetyssä ei ole hiihdetty korkealla kymmeneen vuoteen.

Ilkka Herola Seefeldin maailmancupissa maalissa.
Ilkka Herola jahtaa olympiamitaleita Pekingin olympialaisissa. Kuva: Getty Images
Antti Sahlström,
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

ZHANGJIAKOU. Pekingin olympialaiset saivat yhdistetyssä melkoisen käänteen, kun viime viikolla maailmancupin seitsemästä kärkinimestä neljä joutui sivuun koronatartunnan takia.

Sen takia vuoden takaisen MM-hopeamitalistin Ilkka Herolan osakkeet ovat nousseet entisestään keskiviikon normaalimäen kilpailuun. Esimerkiksi Norjan maajoukkue kaatoi menestyspaineet Herolan suuntaan ja nosti hänet yhdeksi suosikeista.

Ilkka Herola nostaa kuitenkin yhden kysymysmerkin mitalikamppailuun, kun kisat käydään Zhangjiakoussa 1 800 metriä merenpinnan yläpuolella.

– Korkeus heittää varmasti oman mausteensa. Meidän kohdalla leijuu yllätys. Emme ole kilpailleet ainakaan kymmeneen vuoteen yhdistetyssä näin korkealla. Ei ole vertailukohtia. Varmaan kaikenlaisia yllätyksiä tullaan näkemään, Herola sanoo, mutta uskoo olevansa itse silti iskussa.

– Uskoisin, että minun kohdallani korkeus on enemmän vahvuus kuin heikkous.

Yhdistetyn tämän hetken parhaisiin hiihtäjiin kuuluva Herola sanoo, että mitalille vaaditaan edelleen huippusuoritus, vaikka moni kärkinimi onkin poissa pelistä.

– Pidetään katso pallossa ja keskitytään omaan tekemiseen. Yritetään venyä huippusuorituksiin. Niillä mitali tulee, jos on tullakseen riippumatta lähtöviivalla olijoista, Herola sanoo.

Vaikka korkea ilmanala heittää kysymysmerkkejä ilmoille, Herola myöntää silti rehellisesti hyvän tilanteensa.

– Ei hirveästi parempaa lähtökohtaa voisi toivoa. Päästään hyvässä kunnossa kauden tärkeimpään kisaan. Se on kai hienoin asia huippu-urheilussa. Saan mahdollisuuden tehdä huipputulosta, Herola tunnelmoi.

Norjalaisurheilijat pohtivat myös, että Pekingin olympialaisiin rakennettu mäkipaikka voi tuottaa yllätyksiä. Herolan mukaan mäki vastaa profiililtaan nykyaikaisia Keski-Euroopan mäkiä.

– Ihan tavallinen mäki. Oberstdorfin ja Seefeldin normaalimäkiin verrattuna hyvin samanlainen, Herola vertailee edellisiin arvokisamäkiin.

– Loiva kaarre, ei hirveästi painetta. Loiva alastulo. Lennetään aika paljon eteenpäin. Ei mitään yllättävää. Aika normaali setti nykyään.

Herolalla mahdollisuudet mihin vaan

Viime aikoina Suomessa on kuohuttanut myös Leijonien Marko Anttilan tilanne. Hän sai positiivisen koronatestituloksen 18. tammikuuta. Sen jälkeen olympialaisiin vaadittavissa testeissä ennen lähtöä Anttila sai vaadittavat negatiiviset testitulokset.

Paikan päällä Pekingissä Anttila sai jälleen positiivisen tuloksen ja hänet laitettiin eristyksiin. Leijonien päävalmentaja otti vahvasti asiaan kantaa. Myöskään Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen ei nähnyt eristykselle lääketieteellisiä perusteluita.

Herolan omasta positiivisesta testituloksesta kerrottiin 5. tammikuuta ennen Val di Fiemmen maailmancupia. Yhdistetyn mitalitoivo ei ole huolissaan, että kokisi Anttilan kohtalon.

– En ole kyllä stressannut enää. Tsemppiterveiset vaan Markolle. Toivottavasti alkaa kääntyä oikeaan suuntaan, Herola toivotti.

Herolaa ei huoleta, koska hänen oma posiitivinen tulos tuli pari viikkoa aiemmin kuin Anttilalla. Herolaa toki mietityttää, voiko hän saada tartunnan uudelleen.

– En tiedä, millainen mahdollisuus on saada uusi tauti kuukauden sisällä. Oma henkinen fiilis on, että aika hyvin turvassa ollaan. Turvatoimet ovat vielä äärimmäisen tiukkoja täällä ja voi pitää huolta, että ei riskeeraa itseään muillekaan infektioille, Herola pohtii.

Suomen päävalmentaja Petter Kukkonen on samoilla linjoilla Herolan kanssa.

– Ilkalla puhutaan niin vanhasta tapauksesta. Testejä on ollut myös valtavasti. En usko, että enää näin käy. Toki on pieni mahdollisuus viruksen aktivoitumiselle, mutta se on sitten sama lähteä lottoamaan, Kukkonen painottaa.

Kukkosen mukaan Herolalla on mahdollisuudet vaikka mihin keskiviikon kilpailussa. Hän tietää, että Herola on elämänsä kunnossa. Menestys on kuitenkin monen asian summa.

– Miten saa pidettyä pelihuumorin yllä ja käännettyä paineet positiiviseksi energiaksi? Miten uskaltaa laittaa kaiken peliin ja ottaa vaikka pieniä riskejä ja ottaa rock’n roll -vaihteen päälle? Tuleeko hyvä tuulirako mäessä? On kysymys ihan näistä pienistä asioista, Kukkonen listaa.

Kukkonen myöntää jännittävänsä tilannetta.

– Voi käydä hyvin tai huonosti tai jotain siltä väliltä. Varmasti tullaan tarjoamaan hienoja hetkiä ja elämyksiä ihmisille. Se on kuitenkin yksi urheilun lähtökohdista, Kukkonen tunnelmoi.

Kova vääntö mitaleista

Päävalmentaja Kukkonen odottaa poissaoloista huolimatta tiukkaa kamppailua mitaleista.

– Lajimme isot joukkueet, Norja, Itävalta ja Saksa pystyvät laittamaan todella kovia nelikkoja, vaikka hyviä urheilijoita puuttuukin. Japanilta on pari kovaa kaveria. Yhdysvallat on yllätysvalmis. He saavat kilpailuetua, kun ovat asuneet korkealla. Äkkiä laskettuna 15 nimeä pystyy taistelemaan mitalista, Kukkonen pohtii.

Herolan tavoin Eero Hirvonen kertoo olevansa luottavainen tilanteeseensa ja havittelee kauden parhaita suorituksiaan. Suomen muun kaksikon tilanne on hieman vielä hämärän peitossa. Otto Niittykoski kaatui Val di Fiemmessä loppiaisen jälkeen ikävännäköisesti. Tuntuma mäkeen on auki.

Lisäksi Perttu Reponen kertoi maanantaina Yle Urheilulle, että hänellä on ollut vaikeuksia hengityksen kanssa.

– On ollut haastava talvi. Olen edelleen sitä mieltä, että valmentajaurani paras kesä ja syksy on takana. Sitten syystä tai toisesta on tullut asioita, mitä ei olisi tarvittu tähän kauteen. Osa voi olla harjoitteluvirheitä ja osa huonoa tuuria. On ollut paljon sairasteluita ja loukkaantumisia. On kasattu koko ajan palapeliä. Kun yksi palanen on saatu kohdalleen, toinen on lähtenyt irti, Kukkonen toteaa.

Kukkosen mukaan ongelmat ovat paljastaneet jo ennen olympialaisia Suomen tämän hetken haavoittuvuuden.

– Ei ole riittävää laajuutta. Kun on ydinporukkaa poissa, ei ole ketään korvaajaa. Meidän pitää osata rakentaa paremmin systeemiämme, Kukkonen toteaa.

Kukkonen aloitti Suomen yhdistetyn maajoukkueen päävalmentajana keväällä 2012 ja on jo aiemmin kertonut lopettavansa pestissä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää:

"Kohtelevat kuin vankeja" – norjalaispomo tykittää kovaa tekstiä supertähtensä eristyksestä ja lataa urheilijoiden kanssa paineita Ilkka Herolalle

Ylilääkärin mukaan Marko Anttilaa pidetään eristyksessä ilman lääketieteellistä perustetta, Jukka Jalonen raivoissaan: "Tässä rikotaan ihmisoikeuksia"

Suomalaisvalmentaja ihmettelee Pekingin koronatestausta – "Toisesta laboratoriosta terveen paperit ja toisesta, että kuuluisi sairaalahoitoon"

Iso takaisku Norjalle olympialaisissa! Yhdistetyn supertähti Riiberillä positiivinen koronatestitulos – "Kultamitali on teidän"

Suosittelemme