Hyppää sisältöön

Rokottamattomia hoitajia jouduttu kutsumaan jo takaisin töihin – rokotettuja ei ollutkaan tarpeeksi

Vanhusten palveluissa tuli hoitajista nopeasti pulaa esimerkiksi Etelä-Karjalassa ja Itä-Savossa sen jälkeen, kun lakimuutos tuli voimaan.

ruokapöydällä on verenpainemittari, joka mittaa vanhuksen verenpainetta. Pöydällä on myös voileipälautanen ja kahvikuppi.
Kovin pula työntekijöistä on kotihoidossa ja muissa vanhusten palveluissa. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Satu Krautsuk,
Riitta Väisänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Rokottamattomia hoitajia joudutaan käyttämään potilastyössä eri puolilla maata.

Viime viikolla voimaantulleen tartuntatautilain muutoksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon potilas- ja asiakaskontaktia vaativissa tehtävissä saa vuoden loppuun asti käyttää vain erityisestä syystä rokottamatonta tai yli kuusi kuukautta sitten koronatartunnan saanutta henkilöä.

Esimerkiksi Etelä-Karjalassa toimiva Eksote ehti siirtää kymmeniä rokottamattomia hoitajia sivuun heti tartuntatautilain väliaikaisen lakimuutoksen voimaantulon jälkeen.

Lue lisää: Kymmeniä hoitajia siirretään sivuun rokotepakko ollut voimassa kaksi päivää, ja rokotetut kollegat ympäri maata pelkäävät pahinta

Pahin tilanne on Eksotessa ollut toimintakyky- ja hoivapalvelujen vastuualueella. Viikon kuluessa töiden järjestely on osoittautunut hankalaksi.

– Vastuualueella on jouduttu joissakin yksiköissä erityisestä syystä pitämään rokottamattomia hoitajia työssä, koska henkilöstöpula on niin suuri. Mutta on myös yksiköitä, joissa rokottamattomat eivät jatka töissä. Tarkkoja lukumääriä en pysty sanomaan, kertoo Eksoten toimintakyky- ja hoivapalvelujen johtaja Anu Koivumäki.

Myös Itä-Savossa Sosterissa on jouduttu pyytämään rokottamattomia lähihoitajia takaisin töihin. Hallintoylihoitaja Maijaterttu Tiaisen mukaan heitä on yhteensä kymmenen, ja heidät on sijoitettu kotihoitoon ja palveluasumisyksikköön.

– Jokaisesta rokottamattomasta työntekijästä on käyty neuvottelu infektiolääkärin kanssa ja tehty erillispäätös rajoitetussa yksikössä työskentelystä määräajan. Heidät on pyydetty takaisin, jotta hoitajamäärä riittää turvaamaan asiakkaiden ja asukkaiden tarvitseman hoidon ja hoivan, sanoo Tiainen.

Erillispäätös on voimassa 14. maaliskuuta asti.

Palvelut pitää varmistaa

Sama tilanne voi tulla eteen muillakin alueilla. Kymenlaakson Kymsoten johtajaylihoitajan Hannele Mattilan mukaan tilanne elää, ja toimintaa järjestellään parhaillaan niin, että palvelut eivät kärsi.

– On löytynyt 40 sellaista henkilöä, joilla ei ole rokotussuojaa lainkaan ja jotka ovat ilmoittaneet, etteivät ota rokotetta. Tämäkin määrä voi hieman muuttua suuntaan tai toiseen. Varmistamme välttämättömän palvelutoiminnan sujuvuuden ennen kuin palkanmaksu keskeytetään, kertoo Mattila.

Yle Uutiset kertoi tiistaina, että sairaanhoitopiirit ovat keskeyttäneet palkanmaksun jo vajaalta sadalta sotealan työntekijöiltä, jotka ovat ilman väliaikaisen lakimuutoksen edellyttämää koronarokotussuojaa.

Lue myös: Ei koronarokotusta, ei palkkaa – tämä on todellisuutta jo noin sadalle ihmiselle, mutta osa sairaanhoitopiireistä vasta selvittää asiaa

Esimerkiksi Päijät-Hämeessa palkanmaksun keskeytys koski 38 työntekijää. Kainuussa palkanmaksu oli keskeytetty 30 työntekijältä ja Etelä-Karjalassa 22 työntekijältä.

Suomen lähi- ja perushoitajien liiton Eksoten pääluottamusmies Katja Laitinen kertoo, miten rokottamattomien hoitajien poissaolot vaikuttavat palveluiden toimintaan.

Eri aikaan tauoille

Valtaosassa maata hoitajien rokotekattavuus on hyvä ja tilanne hallinnassa. Ylen tietojen mukaan rokottamattomia henkilöitä on jouduttu kuitenkin käyttämään lakimuutoksen voimaantulon jälkeen potilas- tai asiakastyössä Oulussa, Porissa ja Rovaniemellä.

Pienemmistä paikkakunnista Ylen saamissa tiedoissa mainitaan Parainen, Loimaa, Heinola, Askola, Laihia ja Oripää.

Etelä-Karjalassa ja Itä-Savossa huomiota kiinnitetään rokottamattomien hoitajien kohdalla nyt entistä parempaan suojautumiseen.

– Kaikki käyttävät maskia ja huolehtivat hyvästä käsihygieniasta. Henkilöstöä on muistutettu muun muassa taukojen porrastamisesta. Erityisen tärkeää on, että myös asukkaiden luona käyvät vieraat huolehtivat samoista asioista, toteaa Anu Koivumäki.

Itä-Savossa hoitajat käyttävät työssään FFP2-hengityssuojainta.

Suosittelemme