Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Klaudia Käkelä liittyy pian oman ikäluokkansa vähemmistöön: elokuussa 2022 pitkäaikainen haave toteutuu, ja 32-vuotias Käkelä menee naimisiin kihlattunsa kanssa.
– Vaikka en ole mustasukkainen yhtään, haluan sitouttaa puolisoni minuun kaikilla maallisilla tavoilla. Se on sellaista primitiivistä nurkkaan pissaamista, Käkelä sanoo.
Hanna Leskinen, 41, sen sijaan ei koe tarvitse avioliittoa mihinkään. Sitoutua voi ilmankin.
– Ei se avioliitto määrittele sitoutumisen astetta. En koe, että se toisi mitään lisäarvoa ihmissuhteeseeni, Leskinen sanoo.
Yhä useampi näyttää kallistuvan Leskisen näkökulmaan.
Avioliitosta on tullut vähemmistön elämäntapa alle nelikymppisten keskuudessa, selviää Ylen Tilastokeskukselta hankkimasta datasta.
Lasku alkoi vuoden 2010 paikkeilla. Sitä ennen avioliittoja lykättiin myöhemmäksi, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana niiden määrä on todella vähentynyt.
Keikahdus vähemmistöksi perhekunnissa tapahtui viisi vuotta sitten.
Vielä vuonna 2016 avioliitossa eläviä oli 30–39-vuotiaissa enemmän kuin avoliitossa tai muissa perhekunnissa. Sitä nuoremmissa avoliitto ja muut perhekunnat ovat olleet koko tarkastelujakson suositumpia kuin avioliitto.
Perhekunnaksi lasketaan kahden aikuisen, aikuisten ja lasten tai yhden aikuisen ja lasten muodostama kotitalous. Mukaan ei siis ole laskettu sinkkutalouksia.
Myös 40–50-vuotiaiden parissa avioliiton suosio hiipuu, vaikkakaan ei yhtä voimakkaasti.
Tilasto osoittaa, että avioliiton suosion pitkä trendi on laskeva. Onko avioliitto siis häviämässä instituutiona?
Avioliiton kuolemaa on povattu 1900-luvun alusta asti yhteiskunnallisessa keskustelussa, sanoo sosiologian apulaisprofessori Anna-Maija Castrén Itä-Suomen yliopistosta.
Monenlaisia perhekäsityksiä ja eri elämänvaiheiden sosiaalisia verkostoja tutkinut Castrén johtaa parhaillaan hanketta, jossa tarkastellaan avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten perhesuhteita.
Määrällisesti avioitumistilastoissa näkyy laskua, mutta instituutiona avioliitto on tutkijan mukaan erittäin vahva.
– Kun ottaa huomioon kuinka monta vuosikymmentä sen häviämistä on pelätty, avioliitossa on jotain hyvin pysyvää ja vastustuskykyistä, Castrén sanoo.
Esimerkiksi kamppailu tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ei olisi ollut niin voimakasta ja laajaa, jos avioliitto olisi yhdentekevä instituutio, tutkija huomauttaa.
Avioliiton murenemisen sijaan tilastossa on kyse enemmänkin siitä, että avioliiton rinnalle on tullut joukko muita vahvoja suhdemuotoja. Avoliitosta ei ole mikään pakko siirtyä naimisiin, ja ihmiset järjestelevät perhekuntiaan monilla muillakin tavoilla.
Esimerkiksi niin sanotut erillissuhteet ovat nousseet laadullisessa tutkimuksessa merkittävästi esiin. Erillissuhteissa ollaan sitoutuneita olemaan yhdessä, mutta asutaan erillään. Englanninkielisessä tutkimuksessa termi on living apart together.
– Näitä suhdemuotoja ei tilastoida, joten määriä ei tiedetä, mutta se on vahva ilmiö, Castrén sanoo.
Hanna Leskisen nykyinen parisuhde on erillissuhde, jossa molemmilla osapuolilla on omia lapsia ja erilliset kodit.
Leskinen ollut kerran naimisissa kymmenisen vuotta sitten. Silloin avioliitto tuli mukana ikään kuin automaationa, kun perheeseen kuului pieniä lapsia. Häät pidettiin maistraatissa salaa läheisiltä. Toimistovirkailija toimi todistajana, sukulaiset ja ystävät saivat myöhemmin pienet juhlat.
– Me mentiin silloin naimisiin, koska niin kuului tehdä, Leskinen sanoo.
Feministi tahtoo valkoisen häämekon
Klaudia Käkelä on suunnitellut häitään puolitoista vuotta.
Juhlabudjettiin oli alun perin varattu 15 000 euroa, mutta se on ylittynyt reippaasti. Käkelä kutsuu menoja “bridezilla-kuluiksi”. Bridezilla-sanalla tarkoitetaan naista, joka haluaa kontrolloida kaikkea häihinsä liittyvää.
Tuleva morsian sovitti 60 hääpukua ennen kuin se oikea löytyi.
Romanttinen kuvasto hääjuhlasta on kulttuurissamme hirvittävän vahva, toteaa tutkija Castrén.
– Avioliitosta tulee tapa nostaa yksi parisuhde muiden yli. Usein se ei ole ensimmäinen suhde, jossa asutaan yhdessä, hän sanoo.
Vaikka Käkelä nauttii roolistaan tulevana morsiamena, suhde avioliittoon ei ole yksioikoinen.
– Olen joutunut perustelemaan avioliittoa itselleni kauheasti. Olen pienestä asti ollut tunnustuksellinen feministi. Mietin välillä sitä, noudatanko patriarkaatin ideaalia siinä, kun haluan naimisiin.
Kolmekymppiset tiedostavat perinteiden historian, mutta Castrénin mukaan suomalaisissa on paljon “piilevää patriarkaalista ajattelua”.
Kansainvälisessä tutkimuksessa on huomattu, että vaikka naisten koulutustaso nousee ja sukupuolten tasa-arvo vahvistuu, heterosuhteissa miehen nimi perheen nimenä ei ole menettänyt suosiotaan samassa suhteessa.
– Siitä näkee, kuinka resilienttejä nämä instituutiot ovat, Castrén sanoo.
Vauvat kannattelevat avioliittoa instituutiona
Klaudia Käkelä iloitsee siitä, että monenlaiset suhdemuodot ovat nykyään sosiaalisesti hyväksyttyjä ja esimerkiksi perheen voi perustaa muutenkin kuin kahden aikuisen yhteiseen kotiin.
Silti omalla kohdallaan Käkelä on haaveillut elämästään juuri siinä järjestyksestä, jossa asiat “kuuluu” tapahtua: löydä mukava puoliso, pukeudu valkoiseen, sitten saatte lapsia.
– Se on aivopesun ja tietynlaisen koodauksen tulosta. Olen Disney-prinsessafani ja sisäistänyt sen tarinan, mikä meille syötetään.
Suurempi osa suomalaisista lapsista syntyy yhä avioliittoon. Tilastokeskuksen uusimmat tiedot ovat vuodelta 2020, jolloin noin 54 prosenttia lapsista syntyi avioliitossa oleville vanhemmille.
Niistäkin perheistä, joista ensimmäinen lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella, toinen syntyy usein avioliittoon. Castrénin mukaan juuri lasten syntymä saa monet pohtimaan avioliiton solmimista, ja se tekee avioliitosta kestävän instituution.
Käkelälle on tärkeää, että nainen saa valita, mitä haluaa olla, eikä kenenkään tarvitse olla äiti tai vaimo. Toisaalta saa myös haluta ydinperhemallia.
Käkelä tahtoo nimenomaan naimisiin, vaikka avioliitossa pelottaa mielikuva parista monoliittina, jolla ei ole enää omaa taloutta tai elämää. Myös heterosuhteiden stereotyyppiset miesten ja naisten roolit avioliitossa ahdistavat. Sellaiset, että mies istuu hiljaa sohvalla ja murahtelee, ja pikkurouva laittaa ruokaa keittiössä.
– 1950-lukulainen meininki on vastenmielistä. Mutta mun kaikki kaverit nauravat, kun lukevat, että puhuin tällaisia, koska olen juuri sellainen pikkurouva, joka puuhaa keittiössä, Käkelä sanoo.
Tärkeää on kuitenkin, että myös puoliso tekee kotitöitä ja parisuhde on tasa-arvoinen, kuten Käkelän suhteessa on.
Castrénin mukaan avio- tai avoliitosta ei voi vetää mitään johtopäätöksiä suhteen tasa-arvoisuudesta.
– Hyvin epätasa-arvoisesti eletty avoliitto voi olla paljon pahempi patriarkaatin koura kuin avioliitto, tutkija sanoo.
Käkelälle hääjuhlia, lapsia tai avioliittoa merkityksellisempää on kuitenkin se, että rinnalla on oma rakas puoliso.
– Rakastan järjestää juhlia, ja olisi se jäänyt harmittamaan, jos en elämässäni olisi päässyt naimisiin. Mutta se on kaikki ekstraa, tärkeintä on, että saan olla kumppanini kanssa lopun ikäni. Hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut.
Juttua varten haastateltiin myös Turun yliopiston väestötutkijaa Marika Jalovaaraa ja väestöliiton Minna Jaakkolaa.
Voit keskustella aiheesta 15.2. kello 23:een saakka.
Katso myös:
Suhde2 – suhdemuotoja avaava dokumenttisarja
Lue myös:
Laura Hallamaan kolumni: Terveiset vauvabuumin paraatipaikoilta