Hyppää sisältöön

Iivo Niskaselta hervoton heitto Ylen kultahaastattelussa – "Bolshunov muutti pääni sisälle yhdistelmähiihdossa, tänään hän muutti sieltä pois"

Iivo Niskanen kuvaili Yle Urheilun haastattelussa miesten 15 kilometrin perinteisen hiihdon ratkaisunhetkiä.

Niskasen kolmas kulta vaati isoja uhrauksia: "On ollut tiukkaa elämää"
Samu Saatsi
Avaa Yle-sovelluksessa

Iivo Niskanen voitti perjantaina olympiakultaa miesten 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Zhangjiakoussa. Kultamitali on hänelle uran toinen henkilökohtaisella matkalla otettu ja samalla kolmas laatuaan.

Niskasen voitto oli liki ylivoimainen. Suomalainen hiihti kultaan 23,2 sekunnin erolla Venäjän olympiakomitean urheilijoita edustavaan Aleksander Bolshunoviin.

Yle Urheilun haastatteluun asteli vapautunut olympiakultamitalisti. Niskasen tuttu hymy oli korvasta korvaan. Suomalainen hallitsi kilpailua alusta loppuun iskien tauluun pohja-aikoja toisensa perään.

Niskanen kertoo, että lähes kaikki hiihdossa meni nappiin.

– Oli hyvä päivä tänään. Olosuhteet sopivat minulle ja koen, että olen onnistunut rakentamaan elämäni parhaan kunnon näihin kisoihin, hän iloitsi.

– Olen lähes kaksi vuotta viettänyt aikaa neljän seinän sisällä, niin se kaikki tunnelataus purkautui tämän kisan jälkeen. Kahdeksan vuotta sitten ei oltu ihan mitaleilla, ja se antoi sellaisen nälän, että haluan seuraavissa olympialaisissa olla elämäni parhaassa kunnossa, Niskanen jatkoi.

Katso alla olevalta videolta, kuinka kovaa kyytiä Niskanen saapui maaliin.

Suomalainen avasi kisan erinomaisella tavalla. Niskanen repi pohjia alusta saakka, tykittäen tarvitsemaansa eroa kilpakumppaneihinsa. Haastajat joutuivat alusta saakka koville.

– Aiemmassa yhdistelmähiihtokilpailussa tein elämäni suorituksen sen saralla, mutta vapaalla mentiin ihan älytöntä vauhtia. Siitä saakka Bolshunov muutti kyllä hetkeksi pääni sisälle, mutta tänään hän muutti sieltä pois, Niskanen kuvaili ja vertasi venäläisen aiempaan hurjaan kisavetoon.

– Eli tuossa oli aikamoiset henkien taistot. Pystyin tänään kestämään ne ennakkosuosikin paineet.

Kilpailu ratkesi lopullisesti 10,5 kilometrin väliaikapaikalla. Niskanen tykitti paikalle hurjan pohja-ajan ja ero Bolshunoviin kasvoi. Odotetusta kaksintaistelusta oli tulossa yhden miehen näytös.

Niskanen kertoi haastattelussa oppineensa parin viimeisen vuoden aikana paljon siitä, minkälainen hän haluaa olla urheilijana. Myös se on selvennyt, miten hänen kehonsa ottaa treenaamisen vastaan.

– Takana on huippukausia pari ja myös pari niitä vaihtelevia. Ne ovat olleet erityisesti sellaisia ominaisuuksia rakentavia. Olen halunnut jatkuvasti kehittyä urheilijana. Palasimme tänä vuonna aiempaan treenisapluunaan. Olen ollut hyvässä kunnossa koko ajan, mutta nyt olemme saaneet viilattua kaikkea vielä lisää.

Katso allaolevalta koosteelta, miten Niskasen kultahiihto eteni.

Näin Iivo Niskasen kultajahti eteni – katso koko kisan käänteet muutamassa minuutissa

Hiihtosankari on nyt yksi harvalukuisista suomalaisista, jolla on kolme olympiakultamitalia laitettavaksi takanreunukselle.

– Ei sitä oikein voi vielä sillä lailla tajuta. Kolmet olympialaiset ja jokaisesta pystynyt voittamaan mitalin, niin en tiedä uskaltaako tässä sanoa, että neljänsistä on tultava neljäs. Nyt minä aion nauttia. Viime kerralla olin niin keskittynyt jo seuraavaan kisaan, mutta tähän kisaan olen antanut niin paljon, että tästä on osattava nauttia, Iivo pohti.

– Pari kertaa on harjoiteltu, mutta nyt voi olla aidosti iloinen tästä menestyksestä.

Niskanen lähetti haastattelussa terveiset kotiin, erityisesti perheelle ja vaimo Saanalle. Hän ennätti heitä lyhykäisesti tervehtimään kisojen tarjoamalla kamerayhteydellä.

– Kerkesin siinä heitä hieman ruudun välityksellä nähdä. Ei siitä kuitenkaan oikein mitään tullut, vähän joutuu kuitenkin itsekin herkkään tilaan. Olen uhrannut tälle kaikelle niin paljon ja Saana myös samalla lailla. Se on ollut tiukkaa elämää, Niskanen kuvaili liikuttuneena.

Lue myös:

Olympiakultaa! Iivo Niskanen ylivoimaiseen voittoon miesten 15 kilometrillä

Leijonat jatkaa turnausta voitokkaan avauspelin jälkeen – katso perjantain suomalaiset ja lähetystiedot

Iivo Niskasen kotipuolessa kokoonnuttiin suureen kisakatsomoon – Yle seurasi kultahuumaa suorassa lähetyksessä

Vuosi sitten Kerttu Niskanen opetteli kävelemään uudelleen – näin vakavasta paikasta hän taisteli kaksinkertaiseksi olympiamitalistiksi

Suosittelemme sinulle