Suomen kirjasäätiön järjestämä päivä kannustaa vuosittain suomalaiset rauhoittumaan kirjan ja lukemisen pariin. Päivää vietetään perinteisesti helmikuun ensimmäisenä tai toisena sunnuntaina.
Kahdeksatta kertaa järjestettävän päivän tarkoitus on saada ihmiset raivaamaan aikaa lukemiselle. Erilaisissa kyselyissä ihmiset vastaavat usein, että lukisivat mielellään, mutta aikaa on vaikea löytää.
Nykyisin äänikirjat ovat innostaneet monet kirjallisuuden pariin. Äänikirjaa kuunnellessa voi puuhastella jotain muuta tai harrastaa liikuntaa. Myös kuuntelu lasketaan lukemiseksi lukurauhan päivänä, kuten myös ääneen lukeminen tai yhdessä lukeminen.
Lukemisen hyödyistä puhutaan paljon. Kirjasäätiön lukurauhanpäivän haastattelussa aivotutkija, professori Minna Huotilainen kertoo monista psyykkisistä ja fyysisistä vaikutuksista, joita lukemisella on.
Hieman yllättäen lukeminen vaikuttaa myös fyysiseen olotilaan positiivisesti.
– Lukiessa syke ja verenpaine laskevat. Samalla keho palautuu ja rentoutuu, kertoo Huotilainen.
Nykyisin elämä ja arki ovat monella kiireisiä. Työelämä vaatii paljon, on reagoitava ja vastattava eri laitteista tulviviin viesteihin. Päälle tulevat vielä arjenpyöritys ja harrastukset. Aivot ovat koetuksella pomppiessaan nopeasti asiasta toiseen.
– Jos elämä on ollut pitkään hektistä, silloin lukemiseen keskittyminen voi olla vaikeaa. Mutta juuri lukeminen on erinomainen tapa harjoitella keskittymistä, Huotilainen kannustaa.
Keskittymisharjoitukset voi aloittaa vaikka pienillä lukuhetkillä. Romaania ei tarvitse ahmaista yhdellä istumisella. Huotilainen vinkkaa myös kokeilemaan äänikirjoja, sillä niiden avulla voi päästä tarinan imuun ja samalla kuitenkin tehdä arkisia askareita.
– Vaikka tarina pysyy samana, aivotutkijan näkökulmasta kuuntelu ja lukeminen ovat kuitenkin eri asia. Lukiessa keskittyminen ja rauhoittuminen onnistuvat paremmin. Suosittelen tässä tapauksessa sekakäyttöä eli kannattaa kuuntelun lisäksi myös lukea.
Huotilainen lukee paljon tietokirjoja. Paitsi oman alan kirjallisuutta, hän myös mielellään lukee muuta tietokirjallisuutta. Hänellä on yöpöydällä aina pino kirjoja, joista hän valitsee senhetkiseen olotilaan sopivan teoksen.
Lukurauhan päivänä Huotilainen aikoo tarttua ainakin ihmiskunnan tulevaisuutta käsittelevään Luonnollisia ajatuksia -kirjaan, jonka ovat kirjoittaneet Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta.
Tänä vuonna lukurauhan julistaa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, joka valitsi vuonna 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajan.
Mitä kirjaa sinä aiot lukea tai kuunnella lukurauhan päivänä? Jaa suosituksesi muille alla olevassa keskusteluosiossa. Osallistuminen vaati Yle-tunnuksen. Keskustelu on auki 14.2. klo 23 saakka.