Hyppää sisältöön

Suomi taipui pronssikamppailussa Ruotsille – asiantuntija nelossijasta: "Valtava pettymys"

Krista Pärmäkoski kiri ankkuriosuudella hurjasti, mutta ei voinut mitään Ruotsin sprinttitykki Jonna Sundlingille. Katso kamppailu pääkuvaa klikkaamalla. Kulta meni venäläisnelikolle, yllätyshopea Saksalle. Norjan viesti oli pettymys.

Suomi jäi neljänneksi naisten viestissä: katso huima loppusuorataistelu
Jaakko Palvaila,
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen naisten viestinelikko Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski sijoittui 4 x 5 kilometrin viestissä neljänneksi. Viestin voitti Venäjän olympiaurheilijoiden joukkue ennen Saksaa ja Ruotsia.

Suomen viestin avannut Anne Kyllönen toi Suomen ensimmäiseen vaihtoon neljänneltä sijalta, 12,6 sekuntia irtioton muista viestinviejistä ottaneelle Venäjän olympiaurheilijoiden Julia Stupakille jääneenä.

Avausosuudella nähtiin myös draamaa Norjan Tiril Udnes Wengin kaaduttua laskussa. Therese Johaug pääsi omalle osuudelleen 27,1 sekuntia kärkeä jäljessä.

Avausosuudella nähtiin draamaa Norjan Tiril Udnes Wengin kaatuessa.

Toisella osuudella hiihtänyt Johanna Matintalo hiihti ensimmäisen 2,5 kilometrin lenkin omaa vauhtiaan ja liittyi sen jälkeen osaksi Johaugin ja Ruotsin Ebba Anderssonin vetämää takaa-ajoletkaa.

Saksan Katharina Hennig toi joukkueensa toiseen vaihtoon ensimmäisenä ja Venäjän olympiaurheilijoiden Natalia Neprjajeva toisena 4,3 sekuntia Saksasta jääneenä. Suomi oli vaihdossa viidentenä, 25,5 sekuntia kärjestä.

Niskanen pääsi lähtemään kolmannelle osuudelle yhdessä Norjan Helene Marie Fossesholmin ja Ruotsin Frida Karlssonin kanssa. Niskanen hyökkäsi osuuden loppupuolella ja sai pudotettua Karlssonin kyydistä pitkän nousun päätteeksi.

Suomi tuli neljäntenä viimeiseen vaihtoon.

Viimeisessä vaihdossa kärjessä oli Saksa, jonka Victoria Carl teki eroa toisena olevaan Venäjän olympiakomitean joukkueeseen 5 sekuntia. Kolmantena vaihdossa oli Norja ja Krista Pärmäkoski lähti ankkuriosuudelle neljäntenä, 18,1 sekuntia Saksan Sofie Krehlistä.

Ruotsin Jonna Sundling hiihti ankkuriosuuden aluksi Pärmäkosken ja Norjan Ragnhild Hagan 17 sekunnin etumatkan kiinni. Saksan Krehl ja Venäjän olympiaurheilijoiden Veronika Stepanova olivat 2,5 kilometriä ennen maalia 19 sekuntia karussa Pärmäkosken johtamilta takaa-ajajilta.

Venäjän olympiaurheilijoiden joukkue ratkaisi viestin voiton viimeisellä lenkillä. Stepanova oli maalissa 18 sekuntia ennen Saksaa.

Pärmäkoski taipui loppukirikamppailussa pronssia ottaneelle Ruotsin Sundlingille 0,5 sekunnilla. Neljänneksi jäänyt Suomi jäi kultamitalista 21,2 sekuntia.

Naisten viestin nelossija on Suomelle olympialaisissa toinen perättäinen.

Videolta näet, miten naisten viesti eteni. Venäjän olympiakomitean joukkue voitti, Saksa oli toinen ja Ruotsi kolmas.

Roponen: Nelossija valtava pettymys

Neljäs sija viestissä on karvas pettymys, arvioi Yle Urheilun asiantuntija Toni Roponen kilpailun jälkeen.

– Jos tällaisesta asetelmasta Suomi lähtee viestiin, että ollaan kansainvälinen ennakkosuosikki, niin onhan tämä valtava pettymys tällä joukkueella. Olimme kisassa ja mitalitaistelussa vielä hyvin mukana, kun Kerttu lähti liikenteeseen, ja jäimme neljänneksi. Suomella on kuitenkin olympiahopeamitalisti ja -pronssimitalisti joukkueessa, Roponen kommentoi kilpailun jälkeen.

Suomen ankkuri Pärmäkoski haastoi sprintteri Jonna Sundlingia vahvasti loppusuoran aikana taistelussa pronssista. Lopulta Sundling kuitenkin sai uuden vaihteen, ja ohitti jälleen Pärmäkosken.

Osuutensa aluksi Sundling hiihti Pärmäkosken vaihdossa saaman 17 sekunnin etumatkan kiinni ja tavoitti tämän jälkeen suomalaisen kanssa Saksan ankkuri Sofie Krehliä tätä kuitenkaan saavuttamatta.

Lassila: Krista ei olisi voinut tehdä mitään toisin

Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassilan mukaan Pärmäkoski ei olisi voinut tehdä osuudellaan mitään toisella tavalla. Pärmäkoski kuvasi itse Ylen haastattelussa kilpailua jokseenkin onnistuneeksi, mutta pettymykseksi.

– Krista on kokenut hiihtäjä ja hän tuntee omat voimavaransa ja kuntonsa. Mielestäni taktisesti ja vauhdinjaollisesti myöskin hän hiihti oman osuutensa näistä lähtökohdista juuri sillä tavalla kuin pitikin, Lassila kommentoi.

Lassilan mukaan Pärmäkoski piti alkumatkasta hyvää perusvauhtia, minkä jälkeen hän lähti tekemään omaa ratkaisuaan pitkällä kirillä.

– Se oli tärkeää, että hän lähti toiseksi viimeisessä nousussa haastamaan Sundlingia pitkällä kirillä, koska se oli ehdottomasti Kristan vahvuus tässä kamppailussa.

Krista Pärmäkoski taipui loppusuoralla naisten viestissä.
Loppukirikamppailussa Krista Pärmäkosken lyönyt Ruotsin Jonna Sundling voitti tiistaina naisten sprinttihiihdon olympiakultaa. Kuva: Lehtikuva

– Oli jopa positiivinen yllätys, että hän pystyi loppusuorallakin noinkin hyvin haastamaan Sundlingia, joka on sprintistä jo suvereeni olympiavoittaja ja yksi nopeimmista naisista maailmassa. Tällä hetkellä nopein, Lassila tiivisti.

Viestin jymy-yllättäjä oli Saksa, joka johti viestiä vielä ankkuriosuuden puolessa välissä eli 2,5 kilometriä ennen maalia. Ankkuri Sofie Krehl toi joukkueensa lopulta maaliin toisena, 18 sekuntia voittajasta jääneenä.

Saksan vahva viestimenestys yllätti myös Lassilan. Tulos kertoi hänen mielestään perinteisen osuuksien yllättävän kovasta painoarvosta lauantain viestissä.

– Ennakolta tiedettiin, että Saksalla on vahvat hiihtäjät perinteisen osuuksilla. Ehkä siinä ei osattu arvioida, että perinteisen osuudet ovat viestissä näin tärkeät ja niillä tulee näin suuret erot. Ei kukaan pystynyt myöskään arvaamaan, että saksalaiset pystyvät hiihtämään vapaan osuuksilla näin hyvin ja tuloksekkaasti, Lassila arvioi.

Aino-Kaisa Saarinen: hiihtojärjestys oli oikea

Myös perheenlisäystä perjantaiaamuna saanut Yle Urheilun asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen pääsi kilpailun jälkeen kertomaan näkemyksensä viestijoukkueen onnistumisesta. Neljä kertaa olympiaviestissä hiihtänyt ja kaksi mitalia voittanut Saarinen piti joukkueen suoritusta tasapainoisena, vaikka mitali jäi puuttumaan.

– Jokainen nainen pääsi tekemään todella kovat suoritukset. Karvas maaliviivatappio varmasti harmittaa paitsi hiihdon katsojia, myös urheilijoita. Kaikki tekivät minkä pystyivät ja Krista pääsi haastamaan maalisuoralla, mutta vastus oli vähän turhan kova viime metreillä, Saarinen arvioi.

Kerttu Niskanen skidar efter Frida Karlsson.
Suomen Kerttu Niskanen (keskellä) otti hopeaa naisten 10 kilometrin perinteisen kilpailusta, mutta hiihti viestissä vapaan hiihtotavan osuuden. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Naisten viestijoukkueen roolitus herätti etukäteen kysymyksiä, sillä perinteisen 10 kilometrin kilpailussa olympiamitaleille hiihtäneet Niskanen ja Pärmäkoski laitettiin viestinelikossa vapaan osuuksille. Saarinen kertoo kuitenkin, että olisi itsekin laittanut viestijoukkueen nyt nähtyyn hiihtojärjestykseen.

– Tietysti ymmärrän, että perinteisen osuuksille olisi ollut enemmän tunkua ja Kerttu olisi sinne halunnut, mutta meillä piti olla vapaalla terävin pää valmiina. Yleensä se hiihto kulkee vapaallakin, vaikka se ei olisikaan mielitekniikka. Mielestäni joukkue oli kaikenkaikkiaan onnistunut.

Lue myös:

Ankkurina hiihtänyt Pärmäkoski harmitteli Suomen ja Ruotsin loppukirikamppailua: "Ajattelin, että hän varmasti katkeaa"

Kommentti: Mikä pettymys olympialaisissa! Suomen poikkeuksellinen taktiikka ei tuottanut tulosta – valitettava uhraus näkyi ladulla

Suomen taktiikasta isoja erimielisyyksiä, valmentaja puolustaa valintojaan – asiantuntijat avaavat, mitä viestissä olisi pitänyt tehdä toisin

Suosittelemme