Hyppää sisältöön

Venäläisvalmentaja rikkoi hiljaisuuden 15-vuotiaan taitoluistelutähtensä dopingkäryssä – näin olympialaisten kohutuin tapaus ratkeaa

Kamila Valijevan dopingtapauksesta odotetaan päätöstä maanantaina. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin kuulee osapuolia sunnuntaina. Venäläisluistelijan valmentaja kommentoi suojattinsa tapausta ensi kertaa.

Eteri Tutberidze ja Kamila Valijeva kuvattuna perjantaina Pekingin olympiahallissa.
Eteri Tutberidze ja Kamila Valijeva kuvattuna perjantaina Pekingin olympiahallissa. Kuva: Valery Sharifulin\TASS via Getty Images
Atte Husu
Avaa Yle-sovelluksessa

Pekingin olympialaisten taitoluistelun joukkuekilpailu päättyi maanantaina 7. helmikuuta, mutta mitalien kohtalo on edelleen auki. Syynä on Venäjän olympiaurheilijoiden luistelijaan Kamila Valijevaan kohdistuva dopingepäily.

15-vuotias Valijeva on jäänyt kiinni trimetatsidiini-nimisestä aineesta, joka on ollut Maailman antidopingtoimiston Wadan kiellettyjen aineiden listalla vuodesta 2014.

Valijeva kuuluu naisten taitoluistelun kirkkaimpia tähtiä valmentavan Eteri Tutberidzen talliin. Kansainvälinen riippumaton antidopingviranomainen ITA (International Testing Agency) vahvisti positiivisen dopingtapauksen perjantaina, mutta lopputuloksesta väännetään nyt Urheilun kansainvälisessä vetoomustuomioistuimessa Casissa.

Pekingin olympialaisissa ilmenevät dopingtapaukset käsittelee Casin niin sanottu Ad Hoc Division.

Cas tiedotti lauantaina, että Valijevan dopingkärystä on tehty kolme valitusta. Niiden takana ovat Kansainvälinen olympiakomitea KOK, Maailman antidopingtoimisto Wada ja Kansainvälinen luisteluliitto ISU.

KOK:n valituksen kohde on Venäjän antidopingtoimisto Rusada, joka oli lätkäissyt Valijevalle väliaikaisen kilpailukiellon, mutta poistanut sen ennen Pekingin olympialaisten alkua. Wadan valitus koskee Rusadaa ja Valijevaa. ISU haastaa puolestaan Rusadan ja Valijevan sekä Venäjän olympiakomitean, joka valitsi Valijevan Pekingin-joukkueeseensa.

Venäläistaitoluistelija Kamila Valijeva harjoituksissa 11. helmikuuta.
Kamila Valijeva teki joukkuekilpailussa ensimmäisenä naisena kaksi neloishyppyä. Kuva: AOP

Cas tiedotti järjestävänsä asianomaisten kuulemisen sunnuntaina Pekingissä videokonferenssissa, joka alkaa Suomen aikaa kello 2.30. Urheiluoikeuden asiantuntijan, varatuomari Olli Rausteen mukaan Casin Ad Hoc -osaston on sääntöjensä mukaan annettava tapauksesta päätös 24 tunnin sisällä kuulemistilaisuudesta.

Valmentaja rikkoi hiljaisuuden

Valjievan valmentaja Tutberidze, 47, ja muut venäläisvalmentajat olivat suojattinsa dopingtapauksesta hiljaa niin epäilyn kuin ITA:n vahvistaman positiivisen testituloksen jälkeen. Lauantaina Tutberidze vieraili kuitenkin Venäjän ykköskanavan haastattelussa.

– Tilanne on hyvin ristiriitainen ja vaikea. Tässä on todella paljon kysymyksiä, mutta todella vähän vastauksia. Haluan sanoa, että olen täysin varma, että Kamila on syytön ja puhdas. Meille se on itsestäänselvyys, jota ei tarvitse edes todistella. Ymmärrän kuitenkin, että tässä asiassa pitää toimia tietyn protokollan mukaan. Emme ole missään nimessä hylänneet urheilijaamme. Pysymme urheilijoidemme rinnalla niin surun kuin ilon hetkillä loppuun asti, Tutberidze sanoi ja lisäsi:

– Toivon todella, ettei urheilujohtomme jätä meitä pulaan vaan pystyy osoittamaan syyttömyytemme.

Tutberidzen mukaan Valijeva ja hänen taustatiiminsä eivät anna aiheeseen kommentteja.

– Koko joukkueemme on vetänyt hiljaista linjaa odottaessamme Kamilaa koskevaa päätöstä. Pelkäämme antaa lausuntoja, jottemme vaikeuttaisi tätä prosessia. Emme tiedä, kuka päättää mistäkin, mutta toivomme todella, että oikeudenmukaisuus voittaa lopulta, Tutberidze sanoi.

Valijeva antoi trimetatsidiiniä sisältäneen dopingnäytteen 25. joulukuuta. ITA vahvisti positiivisen näytteen 8. helmikuuta eli päivä Pekingin olympialaisten joukkuekilpailun päättymisen jälkeen. Valijeva oli joukkuekilpailussa avainasemassa, kun Venäjän olympiaurheilijat löivät kultamitalitaistelussa Yhdysvallat. Valijeva teki ensimmäisenä naisena ohjelmassaan kaksi neloishyppyä.

Kamila Valijeva (kesk.) oli avainhahmo, kun Venäjän olympiaurheilijat löivät Yhdysvallat Pekingin olympialaisten joukkuekilpailun kultakamppailussa.
Valijeva Venäjän taitoluistelujoukkueen keskellä jännittämässä joukkuekilpailun tuloksia. Kuva: Jean Catuffe/Getty Images

Alle 16-vuotias erityisasemassa

Vaikka Valijeva antoi näytteensä kuusi viikkoa ennen ITA:n julkistusta, varatuomari Rausteen mukaan käsittelyaika ei ole poikkeuksellinen.

– En tunne kyseistä ainetta, kuinka pitkä prosessi sen analysoiminen on laboratoriossa. On kuitenkin aineita, jotka vaativat pitkän tutkimisajan ennen kuin ne näkyvät laboratoriotesteissä, Rauste sanoo.

– On myös muistettava, että urheilijalla on oikeus pyytää B-näytteensä analyysia. Eli jos Valijeva on halunnut pelata aikaa ja yrittänyt siirtää tämän asian käsittelyn olympialaisten yli, hän on todennäköisesti toiminut niin. Kuluu helposti joitakin viikkoja, jotta B-näytteen analyysille saadaan sovitettua aika kaikkien asiantuntijoiden kalentereihin.

Rauste huomauttaa myös, että Valijeva on alle 16-vuotiaana niin sanotusti suojellun henkilön asemassa.

– Se tarkoittaa käytännössä vain kahta asiaa. Ensiksikin alle 16-vuotiaiden nimiä ei lähtökohtaisesti julkisteta positiivisessa testituloksessa tai dopingrangaistuksessa. Toiseksi Valijevan alhainen ikä vaikuttaa rangaistuksen määrittämiseen.

Rausteen mukaan Wadan listalla trimetatsidiini on luokiteltu aineeksi, josta rangaistus aikuisurheilijalle on normaalisti neljän vuoden kilpailukielto. Alle 16-vuotiaalla tuomio olisi jotain varoituksen ja kahden vuoden kilpailukiellon väliltä.

– Tässä tapauksessa Rusadan päätös (antaa Valijevan kilpailla) on varmaan perustunut nimenomaan tähän rangaistusasteikkoon. Kun Wadan säännöt mahdollistavat alle 16-vuotiaalle urheilijalle rangaistukseksi pelkän varoituksen, se antaa tietysti kansallisella tasolla Venäjälle pelivaraa pelata asia niin, että Valjieva olisi edustuskelpoinen olympialaisissa.

Rauste ei ota kantaa, onko Venäjän antidopingtoimikunta Rusada toiminut Valijevan kohdalla asiallisesti. Merkittävänä vaikuttavana tekijänä on Valijevan oma syyllisyyden aste.

– Siitähän kaikki rankaiseminen lähtee, että kuinka tietoinen hän on ollut ja mitkä ovat tapauksen yksityiskohdat. Periaatteessa säännöt mahdollistavat, että jos Valijevan oma syyllisyys on ollut hyvin alhainen, eli hänen tietoisuutensa on ollut heikko, silloin hän voi selvitä tästä varoituksella. Tällöin hän voisi kilpailla olympialaisissa.

Koetko, että tätä alle 16-vuotiaita koskevaa sääntöpykälää olisi tarkasteltava?

– Minusta pykälä on sinänsä ihan hyvä, että se mahdollistaa päätöksentekijöille laajemman harkintavallan tapauksen yksityiskohdista riippuen. Jos urheilija ei ole aidosti ymmärtänyt, mitä ainetta häneen laitetaan tai päätyy hänen elimistöönsä, silloin on aivan oikein ja yleinen oikeusperiaate, ettei alaikäisellä vastuu ole sama kuin aikuisella.

– Eli minusta on hyvä, että tunnustetaan sama periaate kuin rikosoikeudessa: 15:n ja 18:n ikävuoden välillä olet vastuussa, mutta rangaistusasteikko on lievempi. Tämä sama idea on tuotu dopingsäännöstöön, ja minä kyllä puollan, että se on paikallaan.

Rauste korostaa, että maanantaina saadaan päätös Valijevan oikeudesta kilpailla Pekingissä, mikä määrittää luonnollisesti joukkuekilpailun tulosten kohtalon. Sen sijaan päätös kilpailukiellosta voidaan tehdä kisojen jälkeen.

Juttua muokattu klo 18.18: Lisätty Olli Rausteen kommentit.

Lue lisää:

15-vuotias venäläistähti kärysi sydänsairauksiin kehitetystä lääkkeestä – urheilulääkärin mukaan käytölle on vain yksi lääketieteellisesti pätevä syy

Vahvistus: Venäläinen taitoluistelija Kamila Valijeva, 15, on jäänyt kiinni dopingin käytöstä

Suosittelemme sinulle