Hyppää sisältöön

Sara Kuivisto juoksi uuden Suomen ennätyksen Uppsalan hallimaaottelussa: "Jännitin varmaan enemmän kuin olympialaisissa"

Kuiviston uusi halliratojen Suomen ennätys kirjattiin aikaan 2.02,64.

Sara Kuivisto paransi aiempaa halliennätystään Uppsalassa. Kuva: EPA
Samu Saatsi

Sara Kuivisto on juossut Pohjoismaisessa hallimaaottelussa uuden 800 metrin halliratojen Suomen ennätyksen. Kuiviston uusi ennätys tuli ajalla 2.02,64 ja toi hänelle myös lajivoiton 800 metrillä.

Aiempi Suomen ennätys oli myös Kuiviston nimissä ajalla 2.03,29. Kuivisto juoksi kyseisen ennätysjuoksunsa viime talvena.

Suomalaisjuoksija oli erittäin tyytyväinen juoksukuntoonsa Uppsalan halliradalla.

– Tuntui tosi helpolta. Oli kiva juosta, vaikka kauden ensimmäinen kilpailu jännittää aina paljon. Jännitin varmaan enemmän kuin olympialaisissa. Mutta kun pyssy paukahti, nautin juoksemisesta, Kuivisto kertoi Suomen urheiluliiton tiedotteessa.

– Vaikka ruotsalaiset ja norjalaiset olivat kaukana minun tilastoajoistani, sain heistä näin hallissa hyvää vastusta. Hyvä juoksu.

Muista suomalaisista entinen aitajuoksija Eveliina Määttänen juoksi neljänneksi ajalla 2.07,42. Kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi tulivat ruotsalaiset. Toiseksi jäänyt Lova Perman jäi henkilökohtaisella ennätyksellään Kuivistosta vajaat kaksi sekuntia. Kolmanneksi juossut Julia Svennblad puolestaan päihitti Määttäsen 0,27 sekunnilla.

Lauantaina alkanut Uppsalan hallimaaottelu päättyy tänään.

Lue myös:

Kesälajien urheilija-apurahat myönnetty – eniten tukea jaettiin yleisurheiluun

Tokion olympialaisissa säväyttänyt Sara Kuivisto yllätti Ylen suorassa tv-lähetyksessä – virkkasi kissan, joka sai nimensä Kalle Palanderin mukaan

Suosittelemme sinulle