Hyppää sisältöön

Paikkajako päätetty: Lapin aluevaltuuston puheenjohtaja tulee SDP:stä ja hallituksen puheenjohtaja keskustasta

Hallituksen puheenjohtajuus on Lapissa täysipäiväinen tehtävä. Puheenjohtajan palkkio on samaa luokkaa kuin kansanedustajan peruspalkkio.

Markus Lohi Valtiosalissa.
Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Markus Lohi kertoi maanantaina paikkajaosta. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle
Marjukka Talvitie
Avaa Yle-sovelluksessa

Puolueet ovat päässeet sopimukseen Lapin aluevaltuuston paikkajaosta. Lapin hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja tulee SDP:stä ja hallituksen puheenjohtaja keskustasta.

Hallituksen puheenjohtajuus on Lapissa täysipäiväinen tehtävä. Puheenjohtajan palkkio on samaa luokkaa kuin kansanedustajan peruspalkkio, eli reilut 6 000 euroa.

Aluevaltuuston varapuheenjohtajuudet jaetaan seuraavasti: 1. varapuheenjohtaja keskustalle, 2. vasemmistoliitolle, 3. perussuomalaisille ja 4. kokoomukselle. Hallituksen varapuheenjohtajuudet jaetaan siten, että 1. varapuheenjohtaja tulee kokoomuksesta ja 2. varapuheenjohtaja tulee SDP:stä.

Lapin aluevaltuuston suurimman ryhmän keskustan puheenjohtaja Markus Lohi tiedotti maanantaina aluevaltuustostoryhmien sopimasta paikkajaosta.

Ryhmät ovat sopineet että hyvinvointialueen hallitus sekä lautakunnat ovat 15-paikkaisia. Poikkeuksena ovat viisijäseninen aluevaalilautakunta ja 13-jäseninen saamen kielen lautakunta.

Myöhemmin päivällä Lapin sitoutumattomat ilmoitti, että he eivät hyväksy paikkajakoa.

Keskustalla kuusi valtuutettua lautakunnissa

Paikkajaot hallituksen ja sekä 15-jäsenisten lautakuntien sisälle jakaantuvat siten että vaalit voittanut keskusta saa kuusi paikkaa, kaksi paikkaa saavat kokoomus+kristillisdemokraatit, perussuomalaiset, SDP ja vasemmistoliitto. Sitoutumattomat saa yhden paikan hallitukseen ja 15-jäsenisiin lautakuntiin. Kokoomuksen kanssa vaaliliitossa olleilla kristillisillä on yksi valtuutettu.

Kahden aluevaltuutetun vihreiden ryhmä ei saa lautakuntapaikkoja. Markus Lohen mukaan tekninen vaaliliitto sitoutumattomien ja vihreiden välillä ei olisi muuttanut tilannetta, koska sitoutumattomilla on kolme ja vihreillä kaksi valtuutettua.

Perjantain neuvotteluissa sovittiin myös, ettei teknisiä vaaliliittoja tehdä. Pienet ryhmät olivat tätä etukäteen suunnitelleet.

Valtuuston kokouspalkkio 200 euroa

Lautakunnista 15-jäsenisiä ovat hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunta, osallisuus- ja asiakkuuslautakunta, pelastus- ja valmiuslautakunta sekä tarkastuslautakunta. Hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunnan puheenjohtajuus menee keskustalle, osallisuus- ja asiakkuuslautakunnan puheenjohtajuus SDP:lle, pelastus- ja valmiuslautakunnan puheenjohtajuus kokoomukselle ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajuus vasemmistoliitolle.

Viisijäsenisen aluevaalilautakunnan puheenjohtajuuden saa perussuomalaiset ja 13-jäsenisen saamen kielen lautakunnan puheenjohtajuuden keskusta. Saamen kielen lautakunnan jäsenistä kuusi tulee saamelaiskäräjistä ja seitsemän hyvinvointialueen valtuutetuista.

Tarkastuslautakunnassa on jäseniä kaikista ryhmistä: keskustalla kolme paikkaa, kokoomuksella, perussuomalaisilla, SDP:llä ja vasemmistoliitolla kaksi paikkaa, ja yksi paikka kullakin pienryhmällä: sitoutumattomilla, vihreillä, kristillisillä ja RKP:llä.

Aluevaalilautakunnassa on viisi varsinaista ja viisi varajäsentä, ja puolueiden suuruusjärjestyksessä jokainen saa yhden paikan tai varapaikan. Viimeinen "yli jäänyt" varapaikka on keskustan.

Aluevaltuuston kokouspalkkiot sovittiin myös puolueiden kesken. Valtuuston ja hallituksen kokousten palkkio on 200 euroa ja lautakunnan kokouspalkkio 170 euroa. Lohen mukaan palkkiot vertautuvat muihin hyvinvointialueisiin.

Hallituksen jäsenille ja valtuuston varapuheenjohtajille ja lautakuntien puheenjohtajille tulee lisäksi vuosikorvaus.

Aluksi kokoonnutaan tiiviimmin

Aluevaltuusto kokoontuu ensimmäisen kerran 2. maaliskuuta. Lohi arvioi, että valtuusto tulee aloitusvaiheessa, kevään aikana kokoontumaan 4–5 kertaa, ja syksyllä saman verran. Jatkossa kokouksia olisi 5–8 kokousta vuodessa.

Hallituksella on Lohen mukaan niin paljon tehtävää, että se kokoontunee alkuvaiheessa joka toinen viikko. Hallitus voi jakaantua jaostoihin työskentelyn organisoimiseksi, Lohi kertoo.

Kokouksia voidaan pitää myös etänä. Jos ryhmät eivät olisi päässeet sopuun paikkajosta, olisi ensimmäisessä valtuuston kokouksessa pitänyt valmistautua vaaleihin, ja silloin kaikkien on oltava läsnä.

– On arvokasta että päästiin yhteisymmärrykseen paikoista. Valtuuston kokouskin voi olla Teamsissa, Lohi sanoo.

Ensimmäinen kokous pidetään Lapin yliopiston tiloissa. Seuraavista kokoontumispaikoista ja ajoista päättää tuleva valtuustoon puheenjohtaja. Ensimmäisessä kokouksessa valitaan hyvinvointialueen hallitus ja laitetaan hyvinvointialueen johtajan paikka auki.

Lue myös:

Suuret puolueet sopivat ennen vaaleja alustavasti aluevaltuuston paikkajaosta, pienet ulkona neuvotteluista

Sitoutumattomat valitsi aluevaltuustoryhmänsä puheenjohtajaksi Inkeri Yrityksen Kittilästä

Lapin aluevaltuuston ryhmät valinneet puheenjohtajistoaan, moni valituista on Rovaniemeltä

Kansanedustajalle aluevaltuusto on tärkeä vaikuttamisen paikka, koska vaalipiiri on koko Lappi - ajan vakuutetaan riittävän työhön aluevaltuustossa ja eduskunnassa

Lappilaiset halusivat sote-konkareita aluevaltuustoon – miltei puolella valituista sote-tausta

Paavo Väyrynen kopauttaa Lapin aluevaltuuston työn käyntiin – Lapin suurimman työnantajan organisaation luominen alkaa maaliskuussa ja pian etsitään myös johtajia

Lapin aluevaltuusto näyttää nurkkakuntaiselta, mutta ei todennäköisesti ole sitä – aluevaltuutettu oppii uuden ajattelun siinä missä kansanedustajakin

Suosittelemme sinulle