Samaan aikaan kun jännitteet lännen ja Venäjän välillä olivat korkeimmillaan Ukrainan kriisin vuoksi, Venäjällä alkoi uusi oikeudenkäynti oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyia vastaan.
Venäjän tunnetuinta poliittista vankia syytetään nyt petoksesta, ja häntä uhkaa jopa kymmenen lisävuotta vankilassa. Oikeuden ensimmäinen kuuleminen järjestettiin pahamaineisessa Pokrovin vankilassa, noin sata kilometriä Moskovan itäpuolella, jossa Navalnyi istuu tuomiotaan.
Videolinkillä vankilasta Navalnyi nähtiin oikeudenkäyntiä varten valmistetussa huoneessa pukeutuneena vangin asuun. Hän hymyili ja halasi vierellä ollutta vaimoaan Julia Navalnajaa vartijoiden seistessä heidän molemmilla puolillaan.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet oikeudenkäynnin järjestämistä vankilassa.
– Minua ei ole vielä todettu syylliseksi tässä oikeusjutussa, mutta he pitävät minut vangin asussa, jotta televisiota katsova isoäiti ajattelisi, että 'hänhän on jo vankilassa', Navalnyi sanoi.
Syytetään lahjoitusvarojen kavaltamisesta
Nyt 45-vuotias Navalnyi on ollut vangittuna jo vuoden selviydyttyään myrkyttämisyrityksestä, josta hän syyttää presidentti Vladimir Putinin hallintoa.
Navalnyin nykyinen tuomio on kaksi ja puoli vuotta vankeutta, mutta uudet petossyytteet voivat johtaa jopa kymmeneen lisävuoteen vankilassa.
Syyttäjien mukaan Navalnyi olisi johtanut järjestöä, joka olisi kavaltanut yli neljän miljoonaa euroa lahjoitetuista varoista.
Oikeuden kuuleminen järjestettiin samana päivänä kun Saksan uusi liittokansleri Olaf Scholz vieraili Moskovassa tapaamassa Putinia Ukrainan kriisin vuoksi. Scholzin edeltäjä Angela Merkel pyysi viimeisellä vierailullaan Moskovassa Navalnyin vapauttamista.
Scholz sanoi keskiviikkona nostaneensa Navalnyin tapauksen keskustelussa Putinin kanssa. Yhteisessä tiedotustilaisuudessa presidentti Putinin kanssa Scholz sanoi, että Navalnyin tuomio on ristiriidassa oikeusvaltioperiaatteen kanssa.
Arvostelijoiden mukaan oikeudenkäynti järjestettiin tietoisesti Ukrainan kriisin jännittyneimpänä aikana, jotta kukaan ei kiinnittäisi siihen huomiota.
Lue myös:
Venäjällä oikeus tuomitsi myös ihmisoikeusjärjestö Memorialin sisarorganisaation lakkautettavaksi