Dopingkohun keskellä oleva venäläinen taitoluistelija, 15-vuotias Kamila Valijeva luisteli tiistaina Pekingin olympialaisten naisten yksinluistelussa lyhytohjelman parhaat pisteet. Hän siis johtaa kilpailua ennen torstain vapaaohjelmaa.
Aiemmin Venäjän olympiakomitean joukkue voitti taitoluistelun joukkuekisan, jonka jälkeen uutisoitiin, että Valijeva oli antanut positiivisen dopingnäytteen 25. joulukuuta Venäjän mestaruuskisoissa. Valijevan näytteestä löytyi trimetatsidiiniä, jota käytetään esimerkiksi huimauksen ja sydänvaivojen hoidossa.
Nyt The New York Times kertoo, että Valijevan dopingnäytteestä on löytynyt jopa kolmea eri lääkettä, joita on käytetty muun muassa sydänsairauksiin. Lehden mukaan asia tuli ilmi, kun urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kuuli Valijevaa ja tämän edustajia sunnuntaina.
Lehden haastattelema Yhdysvaltojen antidopingtoimiston johtaja Travis Tygart sanoi, että lääkkeistä kaksi on sallittuja ja yksi eli trimetatsidiini kielletty. Tygartin mukaan aineiden yhdistelmän etuna "näyttää olevan kestävyyden lisääntyminen, väsymyksen vähentyminen ja hapenottokyvyn edistäminen".
Trimetatsidiinin lisäksi Valijevan näytteessä oli ollut Hypoxen-lääkettä sekä L-karnitiinia. Valijeva oli listannut nämä kaksi dopingtestilomakkeessaan.
– Trimetatsidiinin löytyminen Valijevan näytteestä saattoi olla virhe, Venäjän olympiakomitean joukkue ja olympiavirkailijat ovat sanoneet. Mutta useiden aineiden löytäminen huippu-urheilijan näytteestä, varsinkin noin nuoresta urheilijasta, on tunnetun antidopingvirkailijan mukaan erittäin epätavallista, The New York Times kirjoittaa.
L-karnitiini on ollut osana tunnettuja dopingtapauksia
L-karnitiini on aminohappo, joka tukee kehon rasva-aineenvaihduntaa. Se ei ole urheilussa kielletty aine suun kautta nautittuna, mutta kiellettyä on sen antaminen suonensisäisesti, kun tietyt raja-arvot ylittyvät. Aine on ollut osana useita dopingtapauksia viime vuosina.
Esimerkiksi maailman tunnetuimpiin yleisurheiluvalmentajiin kuuluva Alberto Salazar sai 2019 neljän vuoden toimintakiellon. Salazarin valmentamista urheilijoista tunnetuin oli Britannian nelinkertainen olympiavoittaja Mo Farah, joka valmentautui Salazarin opein vuosina 2011–2017.
Jo 2017 Salazarin epäiltiin rikkoneen dopingsääntöjä juoksijoidensa kanssa, mutta hänen urheilijansa eivät ole jääneet dopingtesteissä kiinni vilpistä. Tuolloin kerrottiin, että Salazarin juoksutallin urheilijat olisivat muun muassa käyttäneet suurina infuusioina L-karnitiiniyhdistettä ja kilpirauhashormonia ilman lääkinnällistä perustetta.
Koska Valijevan positiivinen dopingnäyte paljastui kesken olympialaisten taitoluistelun joukkuekisaa, joukkuekisan mitaleja ei ole jaettu. Kansainvälinen olympiakomitea KOK on myös ilmoittanut, että naisten yksinluistelun mitaleja ei jaeta, jos Valijeva sijoittuu kolmen parhaan joukkoon. Hän on kisan ennakkosuosikki.
Alla olevalta videolta voit katsoa Valijevan kärkisuorituksen tiistain lyhytohjelmassa. Juttu jatkuu videon jälkeen.
"Hänen hyvinvointinsa on prioriteetti"
KOK:n kurinpitokomiteaa johtava Denis Oswald sanoi aiemmin, että "15-vuotias tyttö ei tekisi mitään tällaista yksin". KOK korosti, että vaikka se vastustaa Valijevan kilpailemista, hänen hyvinvointiaan seurataan tarkasti.
– Hän on monien spekulaatioiden keskiössä. Se on hyvin rankkaa hänelle. Olemme tietenkin yhteydessä hänen joukkueensa kanssa. Hänen hyvinvointinsa on prioriteetti, joten asiassa pitää olla hyvin tarkkana, KOK:n tiedottaja Mark Adams sanoo Reutersille.
Koska KOK ei ole CAS:n päätökseen tyytyväinen, se ilmoitti saman tien, että aikoo valittaa päätöksestä. Ja koska tapauksen käsittely on kesken, mitaliseremonioita Valijevan sijoittuessa kolmen joukkoon tuskin järjestetään Pekingin kisojen aikana.
– Tulosten kohdalla (torstaina) on tähti, koska ne ovat alustavia lisätutkimuksia odotettaessa. Emme haluaisi, että näin käy. Sydämeni suree urheilijoiden puolesta, mutta KOK:n on noudatettava sääntöjä, Adams sanoi.
Maanantaina kuultiin väite isoisän vesilasista
CAS päätti alkuviikosta, että Valijeva saa kilpailla naisten yksinluistelussa.
CAS perusteli päätöstään muun muassa sillä, että Valijeva on alle 16-vuotiaana Maailman antidopingtoimiston Wadan suojellun henkilön asemassa. CAS myös totesi, että Valijevan dopingtesti on ollut olympialaisten aikana negatiivinen, ja urheilijan kilpailemisen estäminen aiheuttaisi hänelle peruuttamatonta haittaa. CAS:n mukaan faktoja on ollut rajoitetusti tarjolla. Sen mukaan väliaikaista kilpailukieltoa ei pidä asettaa poikkeuksellisten olosuhteiden takia.
Lisää aiheesta: 15-vuotias venäläistähti saa kilpailla Pekingissä dopingkärynsä jälkeen – kultamitalin kohtalo saatetaan päättää vasta kisojen jälkeen
KOK:n kurinpitokomitean Denis Oswald valotti tiistaina, että Valijeva arvioi CAS:lle saaneensa vahingossa elimistöönsä isoisänsä käyttämää lääkettä. Venäläismedian mukaan Valijeva oli kertomansa mukaan juonut samasta lasista kuin isoisänsä. Valijevan perhe on julkisuudessa olleiden mediatietojen perusteella kertonut, että isoisä on ollut urheilijan seurana muun muassa harjoituksissa sinä aikana, kun Valijevan äiti on ollut töissä.
CAS:n kuulemisissa Valijevaa oli New York Timesin mukaan edustanut hänen äitinsä, joka myönsi, että Valijeva oli "eri syistä" käyttänyt Hypoxen-lääkettä. Valijevan isoisä, jonka vesilasista luistelijan väitettiin trimetatsidiiniä saaneen, oli kuulemisessa mukana videon välityksellä. Hän oli esitellyt kyseistä lääkepakkausta kameralle istuessaan autossa, The New York Times kertoo.
Wada kaipaa konkreettisia todisteita
Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että Venäjän rikollisuutta tutkivan The Dossier Center -sivuston mukaan isoisän vesilasi oli Valijevan puolustuksen päälinja. Kuulemistilaisuudessa ei kuitenkaan esitetty minkäänlaista reseptiä, mutta Valijevan äidin Alsu Valijevan mukaan isoisä ostaa lääkettä apteekista.
Hapenkulutusta vähentävää Hypoxen-lääkettä Valijevalle olisi määrännyt urheilukeskuksen lääkärit.
The Dossier Centerin mukaan Kansainvälinen antidopingtoimisto Wada oli ilmoittanut, ettei Valijevaa olisi pitänyt päästää pois väliaikaisesta kilpailukiellosta. Wada oli perustellut kantaansa aiemmilla tapauksilla sekä sillä, ettei Valijevan puolustus ole antanut konkreettisia todisteita. Tilanteissa todistustaakka on urheilijalla, sanoo myös Venäjän antidopingtoimiston Rusadan Valeria German.
Wada näkee, että isoisän lääkkeen käytöstä ei ole todisteita, eikä siitä, miten urheilija on altistunut isoisän käyttämälle lääkkeelle.
Keskustelun aiheeksi on noussut myös venäläisluistelijoiden taustalla toimiva lääkäri Filipp Shvetskij. Shvetskij oli Valijevan rinnalla muun muassa lokakuussa 2021 Espoossa järjestetyssä Finlandia Trophyssa.
Kiistelty lääkäri Shvetskij kärsi kolmen vuoden toimintakiellon vuoden 2007 dopingskandaalin yhteydessä. Tuolloin Pekingin kesäolympialaisiin valmistautuvien Venäjän maajoukkuesoutajien hallusta löydettiin verenvaihtoon käytettäviä välineitä, ja Shvetskij otti vastuun kontolleen.
Naisten yksinluistelun vapaaohjelma kisataan torstaina kello 12 alkaen. Mukana on myös Suomen Jenni Saarinen.
Lue lisää:
Vahvistus: Venäläinen taitoluistelija Kamila Valijeva, 15, on jäänyt kiinni dopingin käytöstä