Hyppää sisältöön

Hallitus esittää raiskaustuomioiden kiristämistä – suostumuksen puute huomioidaan, jatkossa keskeistä on uhrin oma tahto

Myös seksuaalisten valokuvien vastentahtoinen lähettäminen muuttuu seksuaaliseksi ahdisteluksi. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kutsuu päivää historialliseksi. Lakiesityksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi torstaina seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisesta. . Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Hallitus on antanut torstaina esityksen seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisesta. Nykyään raiskauksen tunnusmerkit täyttyvät, kun teossa on mukana väkivaltaa tai väkivallan uhkaa ja uhri on puolustuskyvytön. Tähän halutaan nyt muutos.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) arvioi, että muutos nykyiseen on merkittävä. Henrikssonin mukaan uuden oppiminen tulee viemään aikaa. Virkamiesten, tuomareiden ja poliisien on ryhdyttävä ajattelemaan uudella tavalla.

– Tänään on historiallinen päivä, jota moni on odottanut. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille eikä siitä voi tinkiä missään tilanteessa. Raiskauksen määritelmä muuttuu niin, että jatkossa keskeistä on uhrin oma tahto.

Vapaaehtoisuuden puuttuminen olisi keskeistä riippumatta siitä, onko seksuaalirikoksen uhri lapsi vai aikuinen. Jos uhri ei ole mukana vapaasta tahdostaan, kyseessä on raiskaus.

– Uudistuksen avulla pyrimme suojaamaan paremmin lapsia, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, Henriksson sanoi.

Lakimuutos laajentaisi seksuaalirikosten tunnusmerkistöä:

  • Raiskauksia arvioitaisiin vapaaehtoisuuden toteutumisen kautta. Nykyinen lainsäädäntö määrittelee raiskauksen pitkälti väkivallan, sen uhan tai uhrin puolustuskyvyttömyyden kautta.
  • Vastentahtoinen seksuaalisten valokuvien lähettely tulkittaisiin seksuaaliseksi ahdisteluksi.
  • Rangaistukset erityisesti lapsiin kohdistuvista rikoksista kiristyisivät.

Hallituksen esitys kiristää lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia. Lakiesityksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Nuorten välistä seksiä ei kriminalisoida

Lähtökohtana on, että lapsi ei voi pätevästi suostua seksuaaliseen tekoon aikuisen kanssa. Sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa olisi lähtökohtaisesti lapsenraiskaus. Nykyään tälläisiä tapauksia käsitellään oikeudessa hyväksikäyttörikoksina.

Vähimmäisrangaistus nousee vuodesta kahteen vuoteen vankeutta. Rikoksesta tuomittaisiin käytännössä lähes aina ehdotonta vankeutta.

Rangaistavaa ei jatkossakaan ole sellainen nuoren keskinäinen kanssakäyminen, jossa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ei loukata.

Myös muita seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä vahvistetaan. Lakiesityksen mukaan seksuaaliseen ahdisteluun voi syyllistyä jatkossa muullakin tavalla kuin toista koskettelemalla. Toista esittävän seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen tulee erikseen rangaistavaksi.

Tarkoitus on puuttua tilanteisiin, joissa verkossa levitetään kuvaa, joka on saatettu ottaa yhdessä, mutta jonka levittämiseen ei ole toisen osapuolen lupaa.

Uudistus sai alkunsa Ruotsista

Vaikka keskustelu raiskauslainsäädännön kiristämiseksi oli vellonut Suomessa jo pitkään, varsinainen sysäys tapahtui joulukuussa 2017.

Silloin Ruotsin hallitus teki lakiesityksen raiskauslainsäädännön tiukentamiseksi.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi silloin, jos seksi "ei ole vapaaehtoista, se on laitonta".

Tämän jälkeen suostumuksen huomioon ottaminen raiskauslaissa sai laajaa näkyvyyttä Suomessa.

Lakiuudistusta vaatinut kansalaisaloite herätti kesällä 2018 paljon keskustelua. Vaikeasti määriteltävänä nähtiin erityisesti näytön osoittaminen eli kuinka pystytään todistamaan, onko seksiin annettu suostumusta vai ei.

Euroopassa moni maa on jo siirtynyt suostumuspohjaiseen määrittelyyn raiskauksesta. Esimerkiksi Saksa, Alankomaat ja Britannia ovat uudistaneet seksuaalirikoslainsäädäntönsä.

Otsikkoa muutettu 17.2. kello 18.29: Tarkennettu otsikkoonkin, että kyseessä on hallituksen esitys, josta äänestetään vielä eduskunnassa.

Suosittelemme sinulle