Helsinkiläinen ammattinyrkkeilijä Oskari Metz, 30, ottaa valtavan harppauksen urallaan ja lähtee taistelemaan välisarjan Euroopan mestaruudesta maaliskuussa. Metz kohtaa Lontoon Wembleyllä 19.3. hallitsevan Euroopan mestarin David Avanesyanin.
Metzin manageri Pekka Mäki vahvistaa Yle Urheilulle, että ottelusopimus on nyt allekirjoitettu. Promootiosopimus on tehty Frank Warrenin Queensberry Promotionsin kanssa.
Warren toimii myös raskaansarjan maailmanmestarin Tyson Furyn Englannin promoottorina. Metzin ja Avanesyanin välistä ottelua kaavailtiin aiemmin esiotteluksi samaan iltaan raskaansarjan maailmanmestaruusottelun kanssa.
Urallaan vain kerran vieraskehässä otellut Metz joutuu Wembleyn parrasvalojen alla todella kovaan paikkaan. Venäläinen Avanesyan kuuluu kiistattomasti välisarjan huippuottelijoihin.
Kaikkien ammattinyrkkeilyn valtaliittojen kärkisijoitettu Avanesyan on WBC-liiton rankingissa jopa maailmanmestari Errol Spencen toinen haastaja. Voitto kokeneesta Avanesyanista vaatisi Metziltä lähes ihmeen.
Metzin toisena valmentajana ja managerina toimiva Pekka Mäki uskoo kuitenkin suojattinsa mahdollisuuksiin tulevassa titteliottelussa.
– On tässä ihmeitä tehty ennenkin. Eihän Amin Asikaisen voittoonkaan kukaan etukäteen aikoinaan uskonut. Lähdimme Aminin kanssa vuonna 2006 altavastaajina Saksaan vieraskehään ottelemaan ja palasimme Suomeen Euroopan mestaruus mukanamme.
– Joku voi nähdä tämän ottelun riskinä, mutta me näemme tämän mahdollisuutena. Olemme valmiita tekemään suomalaista nyrkkeilyhistoriaa, sillä välisarjassa kukaan suomalainen ei ole voittanut Euroopan mestaruutta, kertoo Mäki.
Suoraan thainyrkkeilystä ammattikehään
Toistaiseksi tappiottomalla Metzillä on takanaan 15 ottelua ammattilaisena. Helsinkiläisen matka tulevaan ei ole ollut tavanomainen. Metzillä ei nimittäin ole lainkaan taustaa amatöörinyrkkeilyn puolelta.
Hän siirtyi suoraan thainyrkkeilystä ammattinyrkkeilyyn ja otteli ensimmäisen ottelunsa ammattilaisena loppuvuodesta 2016.
– Oskari on jo viisi vuotta nyrkkeillyt, ja on henkisesti sekä fyysisesti valmis. Hän astuu nyt kovaan kategoriaan. Vastustajan taso nousee nyt hurjasti, kyseessä on maailmanluokan kaveri, Mäki sanoo.
– Me olemme valmistautuneet tulevaan hyvin, enkä ole koskaan nyrkkeilijöitäni suoraan suden suuhun ollut viemässä. Kyllä me nyt lähdemme tosissamme haastamaan hallitsevaa mestaria. Niin kauan, kun ottelussa on eriä jäljellä, on aina mahdollisuuksia, Mäki vakuuttaa.
Altavastaajan asema avaa Mäen mukaan myös mahdollisuuksia, eikä hallitsevalla mestarillakaan ole hänen mukaansa varaa virheisiin. Mäki toivoo Avanesyanin tulevan otteluun liian itsevarmana. Metzin pituus- ja ulottuvuuseduista huolimatta Mäki nostaa päällimmäiseksi urheilijansa henkiset ominaisuudet.
– Oskari on tahtonyrkkeilijä ja hänellä on hyvät psykologiset ominaisuudet. Uskon vahvasti mahdollisuuksiimme. Oskari on rohkea, hänellä on kova tahto ja luonteen lujuus. Henkiset ominaisuudet nousevat todella tärkeään rooliin näissä suurissa otteluissa. Nyrkkeily ei ole pelkureiden laji, Mäki muistuttaa.
Unelma toteutuu
Urheilu on ollut Metzin elämässä mukana hyvin nuoresta saakka. Kamppailulajien harrastamisen hän aloitti jo viisivuotiaana lähtiessään äitinsä mukaan karaten pariin.
Ennen siirtymistään ammattinyrkkeilyyn Metz haaveili pääsystä thainyrkkeilyssä huippuotteluun. Nyt hänen unelmansa pääsystä huippuotteluun toteutuu nyrkkeilyn puolella.
– Pelkäsin joutuvani tekemään vielä paljon pidempään töitä päästäkseni suureen otteluun. Olisi todella hienoa tehdä sama temppu, jonka Amin Asikainen teki aikaisemmin. Tämä on hieno ja iso ottelu minulle. Olen hyvin innoissani tästä mahdollisuudesta, iloitsee Metz.
Amatöörinyrkkeilytaustan puuttuminen ei Metziä tunnu haittaavan, hän näkee asiassa paljon hyvääkin.
– Aivosoluni ovat säästyneet. Varmasti amatööripuolelta olisi tullut paljon hyvääkin, mutta en haikaile sen perään.
Metz kertoo tietävänsä vastustajastaan melko paljon. Hän paljastaa katsoneensa Avanesyanin otteluita ja kannustaneensa häntä.
– Menen sinne ainoastaan voittamaan, enkä lähde otteluun lainkaan rahan takia. Tällä kertaa en kuitenkaan voi kannustaa häntä voittoon, naurahtaa Metz.
Ottelupalkkion tarkkaa summaa manageri Mäki ei paljasta. Hän kertoo kuitenkin, että palkkiosumma on viisinumeroinen. Voitto Avanesyanista tarkoittaisi jatkossa Metzille aivan toisen suuruusluokan palkkioita. Myös hänen statuksensa nyrkkeilijänä nousisi uudelle tasolle.
Avanesyanin leirissä ottelua kokematonta Metziä vastaan pidetään niin sanottuna väliotteluna. Mäki kuitenkin uskoo oikealla asenteella ja taktiikalla yllätysmahdollisuuteen Wembleyllä.
– Ensimmäisestä erästä alkaen pitää päästä otteluun mukaan ja ansaita vastustajan kunnioitus. Kaikki harjoiteltu jää toki lopulta kehässä sitten urheilijan tehtäväksi. Oskari on erittäin aktiivinen nyrkkeilijä, joka vie vastustajansa aina sinne syvään päätyyn.
Kuten managerin kuuluu, Mäki hehkuttaa suojattinsa mahdollisuuksia titteliottelussa. Mäki linjaa, että Metzillä on hyvä sauma voittaa Euroopan mestaruus.
– Pitää muistaa, että altavastaajalla ei ole mitään hävittävää. Tämä on suomalaisittain suuri mahdollisuus päästä ottelemaan Britanniaan yhden ammattinyrkkeilyn suurimman promootion järjestämään tapahtumaan.
– Tässä tapauksessa tappiokaan ei olisi katastrofi, sillä tappiossa elää aina voiton siemen. Uskon vahvasti, että välisarjan mestaruusvyö tuodaan kotiin maaliskuussa, kiteyttää Mäki.
Lue myös: