Hyppää sisältöön

"Kukaan ei osannut odottaa, että kustannukset karkaavat näin nopeasti", sanoo maatalousyrittäjä Ari Nortunen - kustannuskriisi kärjistyy alkutuotannossa

Lihanhinnasta neuvotellaan nyt monissa pöydissä. Maatalouden alkutuotannon kustannukset ovat nousseet nopeasti ja osa kuluista on kasvanut jo kymmenillä prosenteilla. Tuotteista saatava hinta ei kuitenkaan kasva samalla vauhdilla.

Ari Nortunen nojaa harjanvarteen pihatossa ja katselee rehua syöviä lehmiä.
Ari Nortunen siirtyi perhetilan puikkoihin sukupolvenvaihdoksen kautta seitsemän vuotta sitten. Kuva: Pasi Takkunen / Yle
Mirva Ekman
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylistarolainen maatalousyrittäjä Ari Nortunen lakaisee ison pihattonavetan käytäviä. Kymmenen vuotta sitten tehty laajennusosa palvelee vielä, eikä isoja investointeja ole näköpiirissä tilalla muutenkaan.

Nortunen pitää tätä helpottavana asiana omalla kohdallaan. Sopeuttamaan hänkin kuitenkin kenties joutuu, vaikka naudanlihantuotanto ei sukella Suomessa tällä hetkellä rajusti.

– Ruokintaa joutuu varmaankin miettimään, vaikka se onkin se viimeinen asia, koska eläinten hyvinvointi on tulon kannalta niin tärkeää. Ensin etsitään säästöt kaikesta muusta, Nortunen miettii.

Kustannukset karkaavat. Muun muassa lannoitteiden hinta on tuplaantunut, ja viljan ja rehujen hinnat kipusivat jo viime vuonna. Energian ja polttoaineen hinnannousu vaikuttavat alkutuotantoon myös.

Tuotteesta saatava hinta ei kuitenkaan seuraa muuta kustannuskehitystä.

"Ennennäkemätön ja -kokematon kustannuspaine"

Teollisuus on korottanut tuottajahintoja jo viime syksystä lähtien, kun kustannusten nousupaine huomattiin, kertoo Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn. Korotukset eivät kuitenkaan vielä ole riittäviä kompensoimaan kustannuksia.

– Me olemme hinnankorotuksissa ja -hinnoittelussa ehdottomasti jäljessä siinä kustannusnousussa, joka on maatiloilla ja meillä teollisuudessa nyt menossa. Ihan ennennäkemätön ja -kokematon kustannuspaine tällä hetkellä, hän kommentoi.

Nauta karsinassa pihatossa.
Suomessa on tällä hetkellä reilut 44 000 tilaa, kun vuonna 2015 niitä oli vielä 51 000. Naudanlihan tuotannosta on kadonnut samana aikana noin 300 tilaa. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Rahaa olisi saatava alkutuotantoon lisää, mutta raskaassa teollisuudessa muutokset ovat hitaita. Lisäksi mukana on kauppa, joka on tehnyt hyvää tulosta viime vuonna.

Kuluttajahinnoissa lihantuotannon hinnannousu ei vielä näy, vaikka esimerkiksi sianlihan hinta kasvoi vajaalla kahdella prosenttiyksiköllä viime vuonna. Sen sijaan siipikarjanlihan ja maitotuotteiden hinnat laskivat vuonna 2021, selviää Luonnonvarakeskuksen tilastoista.

– Kun katsotaan historiaa taaksepäin, niin kyllä kustannukset ovat jollakin aikataululla näkyneet myöskin siellä kuluttajahinnoissa, Gröhn pohtii.

Hintaneuvotteluja käydään parhaillaankin teollisuuden ja kaupan välillä.

Myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on vaatinut kaupan, teollisuuden ja tuottajien järjestöjä selvittämään, miten ne voisivat sopimuksissaan huomioida kustannusten vaihtelun nykyistä paremmin. Tuloksia helmikuun tapaamisesta odotetaan maaliskuun alkuun.

Lue lisää: Maanviljelijöiden tulot romahtivat, mutta kauppa takoo rahaa – sikalaa sulkeva yrittäjä: "Totta kai mietitytti, että enkö osaa tätä hommaa"

"Euron pitäisi jakautua paremmin"

Ari Nortusen isännöimä lihakarjatila on keskimääräistä suurempi – paikkoja karjalle on yhteensä 750. Koska lainaakin on, tilanpitoa on jatkettava vielä kauan ja niin Ari Nortunen suunnittelee tekevänsäkin.

Ari Nortunen nojailee harjaan pihatossa.
Ari Nortusen tila on ostoviljan varassa. Nyt jyviä on varastossa, mutta seuraava hankinta häämöttää syksyllä ja se saa jo tuottajan mietteliääksi. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

– Tulevaisuus näytti vielä vuosi sitten ihan hyvältä, mutta ei kukaan osannut odottaa, että kustannukset karkaavat näin nopeasti ja rajusti. Kyllä vielä kymmenen vuoden päästä olen varmasti maatalousyrittäjä, mutta sen näkee sitten myöhemmin, että mistä ammatista eläköidytään.

Atrian Juha Gröhn sanoo, että kaikkein rajuin paine tilanteessa on tällä hetkellä alkutuotannossa.

– Tietysti tällaiset sympatiapuheet eivät kauheasti tuottajia ilahduta eli kyllä se on raha, mikä ratkaisee.

Lue lisää:

Huono viljakesä ja tuotantokulut aiheuttavat osalle isoista tiloista maksuvaikeuksia – samalla viljelijöitä ihmetyttää tuotantohintojen joustamattomuus

Timo Liimataisen 30 vuoden ura maitotilallisena päättyi kesällä, ja olo on nyt huojentunut – moni maatila sinnittelee, vaikka voimat alkaisivat ehtyä

Hurjaksi kasvanut lannoitelasku panee viljelijät miettimään – luomutuotanto on nyt aiempaa kannattavampi vaihtoehto, kasvun uskotaan jatkuvan

Ruuan hinta lähtee Suomessa pian selvään nousuun – yksi syy on lannoitteissa, joiden hintaan heijastuu Euroopan energiamarkkinoiden myllerys

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit osallistua keskusteluun lauantaihin 19.2. kello 23:een saakka.

Suosittelemme