Hyppää sisältöön

Kommentti: Kamila Valijevan, 15, tragedia särki sydämet – joukkuekaverin raju reaktio kilpailun ratkettua osoitti sekin, ettei taitoluistelu voi hyvin

Tunnelmat olivat hautajaismaiset, vaikka venäläiset ottivat olympialaisissa kaksoisvoiton. Kamila Valijevan tapaus on oma lukunsa, mutta hopeamitalistin romahduskaan ei anna lajista tervettä kuvaa, kirjoittaa Jelena Leppänen.

Kamila Valijeva ei pystynyt pidättelemään kyyneleitään, kun hän odotti valmentajiensa kanssa tuomariston pisteitä.
Kamila Valijeva ei pystynyt pidättelemään kyyneleitään, kun hän odotti valmentajiensa kanssa tuomariston pisteitä. Kuva: Xavier Laine/Getty Images
Jelena Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pekingin olympialaisten naisten taitoluistelu ei jää historiaan hienoista suorituksista, olympialaisten ensimmäisistä onnistuneista neloishypyistä tai valovoimaisista urheilijoista.

Niin surullista kuin se onkin, päällimmäisenä muistin syövereihin iskostuu 15-vuotiaan Kamila Valijevan dopingepäily. Aiheesta on puhuttu niin paljon, ettei tilanteen traagisuutta tarvitse enää juuri kuvailla. Riittää, että katsoo torstaisen naisten vapaaohjelman.

Harva olympialaisten puhutuinta dopingsaagaa seurannut ehkä tiedostaa, miten lahjakkaasta urheilijasta Valijevan kohdalla puhutaan. Kazanilaislähtöinen luistelija herätti huomiota jo 4–5 vuoden iässä, muttei niinkään teknisillä suorituksillaan tai hypyillään, vaan elastisuudellaan ja kyvyllään eläytyä musiikkiin koko sielullaan.

Nimenomaan tulkinta ja kauas loistava rakkaus lajia kohtaan ovat olleet nuoresta iästä huolimatta Valijevan suuri vahvuus. Olympialaisten lyhyt- ja vapaaohjelmissa niistä ei ollut jäljellä enää mitään.

Kamila Valjievan vapaaohjelmasta tuli kärsimysnäytelmä.
Kamila Valjievan vapaaohjelmasta tuli kärsimysnäytelmä. Kuva: Ni Minzhe/CHINASPORTS/VCG via Getty Images
Kamila Valijeva putosi mitaleilta romahdettuaan vapaaohjelmassaan.
Kuva: Xavier Laine/Getty Images

Olympialaisten nelossija ei ollut sitä, mitä kaikki kauden kilpailunsa selvästi voittanut supertalentti lähti hakemaan. Sekin oli kuitenkin ihme, kun ottaa huomioon paineet, jotka kasautuivat reilun viikon aikana Valijevan harteille.

Ennen naisten kisaa nuori urheilija vietti pelkästään Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n kuulemisessa seitsemän tuntia.

Dopingtapauksen tutkinta on vasta alussa, mutta ei voi kuin toivoa, että jatkossa valokeilassa ja kovien kysymysten kohteena ovat Valijevan sijaan hänen ympärillään olevat aikuiset.

Osa Venäjän tunnetuista urheilunimistä on kutsunut luistelijan kohtaloa kansainvälisen urheiluyhteisön kuten Kansainvälisen olympiakomitean ja Maailman antidopingtoimiston syyksi. Parhaiten tilanteen kiteytti kuitenkin Instagram-julkaisussaan valtionkanava Match TV:n kommentaattori Dmitri Shnjakin:

Puhutaan paljon Valijevan lahjakkuudesta. --- Puhutaan paljon, että toimittajat tuhosivat lapsen. --- Puhutaan paljon, että urheilupomot tuhosivat lapsen. --- Kaiken tämän keskellä kuitenkin puhutaan niin vähän siitä, että joku valmentajista tai lääkäreistä antoi Valijevalle lääkeaineita.

Sillä jäljethän löydettiin. Myöhään, aikaisin, vähän, paljon, yhtä lailla todisteita löydettiin. Ihan helvetin sama, miten aine vaikuttaa luistelijan suorituksiin. Jos aine on kielletty ja sitä löytyy testistä, kysymykset pitää suunnata alaikäistä ympäröiville aikuisille. Jos tätä löydöstä ei olisi ollut, ei olisi ollut mitään muutakaan, tätä niin sanottua "lapsen tuhoamista".

Mahdoton kultatavoite?

Valijeva ei ollut ainoa murtunut venäläisluistelija vapaaohjelman jälkeen. Teinitähden kanssa samassa, valmentaja Eteri Tutberidzen ryhmässä harjoittelevat 17-vuotiaat Anna Shtsherbakova ja Aleksandra Trusova ottivat kaksoisvoiton. Tunnelma tulosten ratkettua muistutti kuitenkin olympialaisten sijaan hautajaisia.

Mitalistien kukituksen alkamista jouduttiin odottelemaan tovi hopeamitalisti Trusovan reaktion vuoksi. Luistelija itki hysteerisesti jälleen yhden kultasauman mentyä ohi.

Venäläismedioiden mukaan Trusova ilmoitti tuoreeltaan kisan jälkeen vihaavansa kaikkia ja kaikkea, mukaan lukien taitoluistelua.

Aleksandra Trusova romahti jäätyään olympiahopealle.
Aleksandra Trusova romahti jäätyään olympiahopealle. Kuva: Nikolay Muratkin/ Getty Images

Rajulle reaktiolle on pohjimmiltaan luonnollinen syy. Kunnianhimoinen Trusova häkellytti Valijevan tavoin lajipiirejä jo lapsena. Tutberidzen ja valmentaja Sergei Dudakovin jalostama hyppyihme keräsi juniorivuosinaan ylistystä neloishypyillä ja teknisesti vaikeimmasta päästä olevilla suorituksilla.

Aikuisten arvokisoissa kilpailupaineet ovat käyneet liian koviksi. Kaatumiset ja yliyrittäminen ovat johtaneet siihen, että ennen tätä olympiahopeaa Trusovalla oli tilillään "vain" kaksi EM-pronssia ja yksi MM-pronssi.

17-vuotias Trusova on hakenut uralleen kirkkainta kruunua itsepäisesti. Hän vaati tehdä olympialaisten vapaaohjelmassa järjettömältä kuulostavat viisi neloishyppyä, vaikka valmennusjohto ja Eteri Tutberidze kokivat, että olisi ollut fiksumpaa helpottaa äärimmäisen kuluttavaa ja riskialtista ohjelmaa.

Trusova piti päänsä, osin koska neloishypyistä saa niin hyviä teknisiä pisteitä suhteessa kaikkeen muuhun, osin, koska hän halusi tehdä luisteluhistoriaa. Historiaa Trusova tekikin. Hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka on tehnyt ohjelmassaan viisi neloishyppyä, mutta kultaan se ei riittänyt.

Reaktio oli sen mukainen. Pekingin Capital Indoor Stadium -hallissa nähtiin torstaina kaksi rikkinäistä venäläisurheilijaa, joita yhdistää pohjimmiltaan sama tuska. Molemmat ymmärtävät, että uusi olympiamahdollisuus olisi nykysäännöillä taistelua todennäköisyyksiä vastaan.

Kamila Valijeva poistumassa Pekingin olympia-areenalta epäonnistuneen vapaaohjelmansa jälkeen.
Kamila Valijeva poistumassa Pekingin olympia-areenalta epäonnistuneen vapaaohjelmansa jälkeen. Kuva: Xavier Laine/Getty Images

Kysykää vaikka Alina Zagitovalta, Tutberidzen suojatilta, joka voitti 15-vuotiaana kultaa Pyeongchangissa neljä vuotta sitten. Zagitova jäi kilpailuista määrittelemättömälle tauolle vain pari vuotta olympiavoittonsa jälkeen vaikeiden loukkaantumisten ja henkisen uupumisen vuoksi.

Pyeongchangissa hopeaa 18-vuotiaana saavuttaneen Jevgenija Medvedevan ura on sekin ollut viime vuosina taistelua pahojen selkä- ja jalkavammojen kanssa.

Pekingin kisoissa niin Zagitova, 19, kuin Medvedeva, 22, olivat tv-asiantuntijan roolissa. Molemmat ovat myöntäneet, ettei heillä olisi mitään mahdollisuutta kilpailla neloishypyillä loistavia nykypäivän teinisensaatioita vastaan.

Aikaisempien tähtien kohtalo näyttää, kuinka raadolliseksi peli on taitoluisteluareenoilla mennyt. Lajissa palkitaan eniten suorituksista, joihin pystyvät parhaiten nuoret, fyysisesti vielä kehittymättömät luistelijanalut.

Murrosiän tuoman pituuskasvun ja painonnousun myötä kuvaan astuvat vaikeat vammat ja loukkaantumiskierteet. Liian monen ura päättyy alle 20-vuotiaana.

Tämä tarkoittaa, että käytännössä urheilijan suurimpaan unelmaan, olympiakullan saavuttamiseen on vain yksi ainoa mahdollisuus.

Se on kaikkea muuta kuin tervettä.

Lue myös:

Kamila Valijevan valmentaja tylytti rajusti nuorta tähteään – liikuttunut Kiira Korpi otti tiukasti kantaa: "Näin ei olisi pitänyt tapahtua"

Kaatuillut Valijeva romahti mitaleilta vapaaohjelmassa – Suomen Jenni Saarinen 25:s

Suomalaisvalmentaja pelkää, että dopingista kärynneeltä Kamila Valijevalta, 15, riistettiin lapsuus – vaatii taitoluistelun alaikärajan nostoa

Suosittelemme